Tarjolla työ, jossa on reilusti riemua - Linnanmäen kausityörekrytointi on alkanut!
13.1.2020 10:04:02 EET | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki | Tiedote

Haku on alkanut!
Linnanmäen kausityöntekijähaku on käynnistynyt 13.1. ja jatkuu 2.2.2020 saakka. Hupimestariksi voi hakea Linnanmäen verkkosivujen kautta. Linnanmäellä kaikki työntekijät ovat hupimestareita, joita etsitään tänäkin vuonna laitetyöntekijöiksi, siistijöiksi, järjestyksenvalvojiksi, pelimyyjiksi, lipunmyyjiksi, kioski-, kahvila-, ravintola- ja myymälä-, puutarha- sekä ohjelmatyöntekijöiksi. Linnanmäellä työskentelee vuosittain yhteensä noin 650 kausityöntekijää.
Linnanmäki on tutkitusti hyvä työpaikka
Vuosi toisensa jälkeen Linnanmäen hupimestarit kertovat viihtyvänsä Linnanmäellä erityisen Lintsi-yhteishengen ansiosta. Linnanmäkeä onkin kehitetty jatkuvasti erityisen hyväksi työpaikaksi hupimestareiden palautteen pohjalta.
- Viime vuosina Linnanmäellä on kehitetty hupimestareiden työhuvinvointia mm. tukemalla kaksisuuntaista viestintää ottamalla käyttöön Chättilän, joka on matalan kynnyksen viestintäkanava hupimestareiden ajatuksille ja ideoille. Kiittämisen ja tunnustuksen antamiseen on kehitetty monenlaisia keinoja, kuten yhtenä esimerkkinä jokaisen hupimestarin käytössä olevat kiitos-kortit, joita voi jakaa toisilleen. Näiden lisäksi hupimestareiden vaikuttamismahdollisuuksia omaan työhönsä on lisätty mm. ottamalla kaikki halukkaat mukaan koko organisaation strategiatyöstöön, Linnanmäen henkilöstöjohtaja Elina Örthén kertoo.
Linnanmäki on saanut myös tunnustusta tekemästään työhyvinvoinnin kehitystyöstä.
- Meille on todella tärkeää, että Linnanmäki koetaan työntekijöiden mielestä hyväksi työpaikaksi. Olemme olleet Great Place to Work -sertifioitu työpaikka vuodesta 2017 lähtien, joka tarkoittaa, että vähintään seitsemän kymmenestä työntekijästä kokee Linnanmäen olevan erityisen hyvä työpaikka. Vuonna 2019 meidät palkittiinkin myös Suomen parhaat työpaikat -mittauksessa yhtenä Suomen parhaista työpaikoista suurten yritysten sarjassa. Olemme tästä tunnustuksesta todella iloissamme ja haluamme jatkaa kehitystyötä edelleen, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.
Myös palkkaukseen tehdään pitkään suunniteltuja muutoksia. Linnanmäen taulukkopalkkoja nostetaan, jotta alin taulukkopalkka on 10 euroa tunnissa. Jatkossa myös työkokemus muista huvipuiston ulkopuolisista työtehtävistä voidaan laskea palkkaa nostavaksi kokemuslisäksi ensimmäisellä huvikaudella.
- Kuuntelemme jatkuvasti herkällä korvalla hupimestareitamme ja haluamme tehdä muutoksia sellaisiin asioihin, jotka ovat heille merkityksellisiä, Adlivankin kertoo ja jatkaa:
- Uskomme, että kun hupimestarimme viihtyvät työssään, he ovat innostuneita panostamaan erinomaiseen asiakaspalveluun, jonka myötä asiakkaamme viihtyvät ja palaavat. Linnanmäen menestys varmistaa, että saamme kerättyä lisää varoja lastensuojelutyöhön, Adlivankin kertoo iloissaan.
Linnanmäen kausityöntekijärekrytointi on alkanut 13.1. ja kestää 2.2.2020. saakka. Lisätietoa työtehtävistä ja Linnanmäestä työnantajana: rekrytointi.linnanmaki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia AdlivankinToimitusjohtaja
Puh:040 418 7788pia.adlivankin@linnanmaki.fiKiti FrimanViestintäpäällikkö
Puh:050 453 6588kiti.friman@linnanmaki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuonna 2019 lahjoitettiin 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2020 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäen iik!week juhlii 10-vuotista taivaltaan – yksi kauhukohde haastaa rohkeimmatkin kävijät9.9.2026 13:35:26 EEST | Tiedote
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali käynnistyy perjantaina 11. syyskuuta. Tänä vuonna suosittu teematapahtuma järjestetään jo 10. kerran. Neljän viikonlopun ajan, aina 4. lokakuuta saakka, huvipuisto täyttyy kauhukohteista, teema-alueista, sadoista esiintyjistä sekä kauhistuttavista yllätyksistä, jotka muuttavat Linnanmäen kauhun näyttämöksi.
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali näkyy tänään Helsingin katukuvassa1.9.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Linnanmäki toi varhain tiistaiaamuna yli 50 mustaan pukeutunutta hahmoa Helsingin keskustaan juhlistaakseen jo 10. kertaa järjestettävää iik!week-kauhufestivaalia. Tavoitteena on tehdä näyttävästä ennakkotempauksesta vuosittainen perinne ennen syyskuista kauhutapahtumaa.
Linnanmäen historian 70. miljoonas huvittelija saapui huvipuistoon24.8.2026 10:32:59 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuistossa juhlistettiin historiallista hetkeä, kun lauantaina 22.8.2026 huvittelemaan saapui kaikkien aikojen 70 000 000:s kävijä. Onnekas huvittelija yllätettiin hupimestareiden toimesta onnentoivotuksilla ja lahjakasseilla.
Linnanmäki sitoutuu puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä10.8.2026 09:47:16 EEST | Tiedote
Lasten Päivän Säätiö on julkaissut ensimmäisen kestävyyskatsauksensa vuodesta 2025 ja sitoutunut puolittamaan ilmastopäästönsä vuoteen 2030 mennessä. Juuri julkaistu katsaus kokoaa yhteen Linnanmäen vastuullisuustyön tavoitteita, toimenpiteitä ja tunnuslukuja sekä luo pohjan säännölliselle kestävyysraportoinnille.
K-pop fanit valtaavat Linnanmäen elokuussa3.8.2026 10:29:15 EEST | Tiedote
BTS:n, BLACKPINKin ja muiden K-pop-tähtien musiikki soi Linnanmäellä 6.-7. elokuuta, kun huvipuisto järjestää ensimmäistä kertaa kaksipäiväisen K-pop-tapahtuman. Ohjelmassa on tanssiesityksiä, tanssin opetusta, osallistavaa Random Play Dance -ohjelmaa, DJ-vetoisia K-pop-bileitä sekä cosplay- ja pukuharrastajille suunnattua sisältöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
