KORJATTU: Yhdeksän tekojäätä auki joulun pyhinä, kirjastoissa jatkuu rajoitettu asiointi
17.12.2020 14:10:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Kaikki Helsingin yhdeksän tekojäätä ovat kaupunkilaisten käytössä myös joulun pyhinä, ainoastaan jouluaattona 24.12. tekojäät pidetään suljettuina. Koronatilanteen vuoksi tekojäille on määritelty kenttä- ja kaukalokohtaiset enimmäismäärät luistelijoille. Henkilökunta valvoo tekojäillä luistelijoiden määrää, ja ruuhkaisimpina aikoina jäille pääsyä voi joutua jonottamaan. 19.12. alkaen tekojäiden kenttäkohtaisia kävijämääriä päivitetään yleisöluisteluaikoina ulkoliikunta.fi -palveluun kerran tunnissa.
Kaikkien Helsingin tekojäiden joulun ja uuden vuoden ajan yleisöluisteluajat:
23.12. aatonaatto 9.00-16.00
24.12. jouluaatto suljettu
25.12. joulupäivä klo 9.00-21.00
26.12. tapaninpäivä klo 9.00-21.00 *
31.12. uudenvuoden aatto klo 9.00-16.00
1.1.2021 uudenvuodenpäivä klo 9.00-21.00
* = tapaninpäivänä Oulunkylän tekojäällä yleisöluistelut klo 9.00-13.00 ja 18.00-21.00 jääpallo-ottelun vuoksi.
Yleisöluisteluaikojen aikana kentillä tehdään tarpeen mukaan huoltotoimenpiteitä, joiden aikana luistelemaan ei pääse.
Lisätiedot tekojäiden yleisöluisteluista, sekä voimassa olevat tekojääkohtaiset henkilörajoitukset:
Brahenkentän tekojääkenttä – 250 hlö max.
Kontulan liikuntapuiston tekojääkenttä – 150 hlö max.
Käpylän liikuntapuiston tekojääkenttä – 150 hlö max.
Käpylän liikuntapuiston tekojääkaukalo – 30 hlö max.
Laajasalon liikuntapuiston tekojääkaukalo – 30 hlö max.
Lassilan liikuntapuiston tekojääkaukalo – 30 hlö max.
Lauttasaaren liikuntapuiston tekojääkaukalo – 50 hlö max.
Oulunkylän tekojääkenttä – 450 hlö max.
Pukinmäen liikuntapuiston tekojääkaukalo – 30 hlö max.
Jätkäsaaren liikuntapuiston tekojääkenttä – 200 hlö max.
Paloheinän ulkoilualueella on puolestaan jo ryhdytty valmistautumaan talven hiihtokauteen, ja lumetusjärjestelmän pellonpuoleiselle osuudelle on saatu noin 500 metriä pitkä latu sekä vapaalle että perinteiselle hiihtotyylille. Pakkasella latua lumitetaan lumitykein, jotta latu-uraa saadaan jatkettua mahdollisimman pian kuntoon hiihtäjiä varten. Latujen kuntoa ja hiihtotilannetta voi niin ikään seurata osoitteessa ulkoliikunta.fi.
Ulkoliikuntapaikoilla tulee huolehtia turvavälien säilymisestä ja paikalle saa tulla vain terveenä. Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina, WC-tiloja lukuun ottamatta.
Kirjastot
Kirjastoissa on mahdollista asioida rajoitetusti. Rajoitettu palvelu on voimassa ainakin 10.1.2021 asti.
Kirjastoissa on mahdollista:
- Lainata ja palauttaa kirjoja ja muita aineistoja itsepalveluautomaatilla
- Noutaa varattua aineistoa varaushyllystä
- Lainata aineistoja rajatuista valikoima- ja teemahyllyistä automaattien luota
- Asioida pikaisesti asiakastietokoneilla välttämättömissä asioissa
Kirjastossa asioidessa täytyy käyttää kasvomaskia. Jos et pysty käyttämään kasvomaskia terveydellisistä syistä, ota yhteyttä henkilökuntaan.
Kaikki Helsingin kirjastot on suljettu jouluaattona ja -päivänä sekä Tapaninpäivänä. Jouluaaton aattona 23.12., uudenvuodenaattona 31.12. ja loppiaista edeltävänä päivänä 5.1. kirjastot menevät normaalia aikaisemmin kiinni. Uudenvuodenpäivänä 1.1. kaikki kirjastot on suljettu. Loppiaisena 6.1. keskustakirjasto Oodi on avoinna klo 12–18, muut kirjastot on suljettu loppiaisena. Tarkista lähikirjastosi aukioloajat osoitteesta helmet.fi/kirjastot.
Tiedotteeseen tarkennettu jälkikäteen Oulunkylän tekojääkentän tapaninpäivän yleisöluisteluajat. Tiedotteeseen on korjattu jälkikäteen, että Rikhardinkadun kirjasto ei ole auki jouluaattona.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.6.20264.6.2026 13:21:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.6.2026 kokouksen esityslista on julkaistu. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa Pikku Huopalahden nuorisotalon ja kirjaston perusparannuksen tarveselvitystä, Ruskeasuon, Oulunkylän, Käpylän Velodromin ja Talin liikuntapuistojen pysäköintipalveluiden järjestämistä käyttöoikeussopimuksella sekä Oodin siivous-, vartiointi-, turvallisuus- ja toimitilapalveluiden hankintoja. Lisäksi lautakunta antaa vastauksensa nuoren aloitteeseen maauimalan tai uimahallin rakentamisesta Viikkiin.
Medieinbjudan: Förhandsvisning av Helsingforsutställningen torsdagen den 11 juni 20263.6.2026 07:01:00 EEST | Pressinbjudan
För tio år sedan öppnade Helsingfors stadsmuseum i hörnet av Senatstorget sina dörrar. Nu har vi planerat och byggt om huvudutställningen om Helsingfors i sin helhet. Välkommen på en förhandsvisning enbart för medierna torsdagen den 11 juni kl. 9–11.
Kutsu medialle: Helsinki-näyttelyn ennakkoesittely torstaina 11.6.20263.6.2026 07:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin kaupunginmuseo avautui Senaatintorin kulmalla kymmenen vuotta sitten. Nyt sen Helsingistä kertova päänäyttely on uudistettu kokonaisuudessaan. Tervetuloa ennakkoesittelyyn torstaina 11. kesäkuuta klo 9–11.
Päätöstiedote: nuorisojaoston kokous 2.6.20262.6.2026 17:19:54 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston 2.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Päättäjäisillan auttamisoperaatiossa kohdattiin 4541 nuorta Helsingissä31.5.2026 06:59:29 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden koordinoimassa koulun päättäjäisillan auttamisoperaatiossa kohdattiin illan ja yön aikana yhteensä 4541 nuorta. Ensiapua annettiin 144 nuorelle. Nuorisotyöntekijät, vapaaehtoiset ja viranomaiset liikkuivat nuorten suosimilla alueilla eri puolilla Helsinkiä tukemassa turvallista juhlintaa ja auttamassa nuoria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
