Tarve ruoka-avulle on pitkittynyt Suomessa

Suomen Punainen Risti selvitti ruoka-avun saajille osoitetulla kyselyllä ruoka-avun vaikuttavuutta. Valtakunnalliseen kyselyyn kertyi vastauksia 639 ihmiseltä eri puolilta Suomea.
Puolet vastaajista kertoi, ettei heidän tulonsa aina riitä välttämättömiin menoihin, kuten ruokaan, lääkkeisiin ja laskuihin. Lisäksi lähes puolet vastaajista oli hakenut ruoka-apua jo yli kahden vuoden ajan.
– Kyselyn tulokset osoittavat vahvasti, että ruoka-avun tarve on monella pitkittynyt. Väliaikaiseksi tarkoitetusta avustuksesta on tullut monelle pysyvä osa selviytymistä. Vastaajista 82 prosenttia koki taloutensa heikoksi, kertoo Suomen Punaisen Ristin ruoka-aputoiminnan suunnittelija Riikka Kaukonen Lindholm.
Taloudellisen tilanteensa heikoksi kuvailleet arvioivat myös omat vaikutusmahdollisuutensa heikommiksi. He eivät koe voivansa vaikuttaa omassa elämässään tapahtuviin asioihin, eivätkä elinympäristöönsä.
– Tulosten valossa ruoka-apu on monelle pärjäämisen kannalta välttämätöntä. Vastaajista 40 prosenttia hakee ruoka-apua kerran viikossa tai useammin. Tulojensa kanssa kamppailevat vastaajat kokevat, että heillä ei ole mahdollisuuksia muuttaa nykyistä taloudellista tilannettaan, Kaukonen Lindholm sanoo.
Ruoka-apua hakevien määrä on nousussa
Ruoka-apua hakevien määrä näyttää Suomessa nousevan koko ajan. Noin neljännes kyselyyn vastanneista oli hakeutunut ruoka-avun piiriin viimeisen vuoden aikana.
– Elintarvikkeiden hintojen nousu ja elinkustannusten kasvu vaikuttavat ihmisten kykyyn selvitä pakollisista menoista. Ruoka-avun tarve näkyy kasvavina kävijämäärinä ruokajakeluissa. Esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin ruoka-aputapahtumissa vieraili viime vuonna 70 000 avunsaajaa ja tänä vuonna arviomme mukaan ylittyy 100 000 vierailijan määrä, Kaukonen Lindholm kertoo.
Kyselyn vastauksista kävi ilmi, että ruoka-aputapahtumia kaivataan lisää.
Suomen Punainen Risti kehittää ruoka-aputoimintaa kotimaassa. Punainen Risti tiivistää yhteistyötä muiden ruoka-aputoimijoiden kanssa. Toiminnassa korostuu apua hakevan kokonaisvaltainen kohtaaminen esimerkiksi yhteisöllisissä ruokailuissa. Ruoka-avun yhteydessä tarjotaan usein myös muuta tukea, kuten velka- ja terveysneuvontaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Kysely toteutettiin 2.11.–27.11.2022 välisenä aikana osana Suomen Punaisen Ristin sosiaali- ja terveysministeriön tukemaa Ruokaa ja apua kaikille -hanketta sekä Veikkauksen tuotolla tuettua Ruokaa ja osallisuutta -hanketta.
Kyselyn raporttikooste on luettavissa osoitteessa: 2022_ruoka-apukyselyraportti.pdf (punainenristi.fi)
Lisätiedot:
Ruoka-aputoiminnan suunnittelija Riikka Kaukonen Lindholm, Suomen Punainen Risti, puh. 040 194 9306
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, Suomen Punainen Risti, puh. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Fem tips till den som är på väg ut i skogen – så här undviker du att gå vilse9.9.2025 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Svampsäsongen har börjar och skogen lockar höstens friluftare. Skogen erbjuder frid och rekreation, men man ska inte gå till skogen utan tillbörlig beredskap.
Viisi vinkkiä metsään lähtijälle - näin vältät eksymisen9.9.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Sienestyskausi on alkanut ja metsä kutsuu syksyn retkeilijöitä. Metsä tarjoaa rauhaa ja virkistystä, mutta sinne ei tule lähteä ilman asianmukaista varautumista.
Finlands Röda Kors bistår dem som lider av jordbävningen i Afghanistan med medel ur katastroffonden5.9.2025 16:08:52 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors styr monetärt stöd till internationella Röda Korsets biståndsarbete i Afghanistan, där tusentals människor har skadats eller förlorat livet i jordbävningen. Det behövs nu basförnödenheter i katastrofområdet: hälsovård, rent vatten och skydd.
Suomen Punainen Risti auttaa Afganistanin maanjäristyksestä kärsiviä katastrofirahastostaan5.9.2025 16:08:52 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti ohjaa rahallista tukea kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyöhön Afganistanissa, jossa tuhannet ovat loukkaantuneet tai menettäneet henkensä maanjäristyksessä. Tuhoalueella tarvitaan nyt perusasioita: terveydenhuoltoa, puhdasta vettä ja suojaa.
En miljon euro från Finlands Röda Kors till fältsjukhusets verksamhet i Gaza19.8.2025 05:37:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond en miljon euro till Röda Korsets fältsjukhus i Rafah. Fältsjukhuset, som redan verkat i 15 månader, stärks och upprustas. Sjukhuset fortsätter sitt arbete för att hjälpa de sårade i en humanitär situation som blir alltmer förödande.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme