Tarve työkyvyn tukemiselle kasvaa – post-traumatyöpaja auttaa jaksamaan pelastusalalla
29.4.2021 05:50:00 EEST | Suomen Palopäällystöliitto ry | Tiedote

Pelastus- ja ensihoitoalan työntekijät ovat päivittäin vastuussa asiakkaidensa terveydestä tai jopa hengestä. Haastavien työkokemusten kohtaamiseen ja käsittelyyn on mahdollista saada apua post-traumatyöpajasta, mutta tällä hetkellä pelastusalalla ei ole toiminnan järjestämiseen säännöllisiä resursseja. Alan työntekijöiden työkyvyn säilyttäminen myös jatkossa vaatii säännöllisen ja pysyvän rahoituksen.
Tarpeen säännöllisille tukitoimille näkevät myös pelastusalan post-traumatyöpajassa osallistujia auttaneet psykoterapeutit. Heidän mukaansa työpajojen tarpeellisuuden sijaan tulisikin puhua työpajojen välttämättömyydestä.
– Pelastusalan henkilöstö joutuu jatkuvasti kohtaamaan kuormittavia ja traumatisoivia työtilanteita. Kysymys ei ole pelkästään pelastusalan henkilöstön hyvinvoinnista vaan myös onnettomuuksien uhrien hyvästä hoidosta, pelastusalan post-traumatyöpajan järjestämiseen osallistunut psykoterapeutti Markku Andelin tiivistää.
Tähän mennessä pelastusalalla on voitu järjestää kaksi post-traumatyöpajaa. Pilotointi tapahtui vuonna 2019. Toinen työpaja järjestettiin 13.–15.4.2021 Ähtärissä, ja siihen osallistui 16 pelastusalan työntekijää eri puolilta Suomea. Vuoden 2021 työpaja toteutettiin erillisellä Palosuojelurahaston hankerahoituksella. Vuoden 2019 työpajaa tuki myös Palosuojelun edistämissäätiö. Käytännössä nykyinen malli tarkoittaa rahoituksen hakemista jokaiseen työpajaan erikseen.
Post-traumatyöpajat lisäävät ymmärrystä työperäisten kuormitustekijöiden haitallisista vaikutuksista. Osallistujilleen työpaja tarjoaa mahdollisuuden käsitellä yksittäisiä kuormittavia työtehtäviä, kumuloitunutta stressiä tai työyhteisön ristiriitoja. Osallistujiensa työkykyyn post-traumatyöpajalla on ollut huomattavia vaikutuksia: parhaimmillaan työpajaan osallistuminen on mahdollistanut omassa työssä jatkamisen, vaikka se ilman apua olisi tuntunut mahdottomalta ajatukselta.
Post-traumatyöpajan vaikutukset yltävät myös yksittäistä työntekijää edemmäs: työpajaan osallistuminen kannustaa nostamaan työhyvinvoinnin tärkeyden esille omassa työyhteisössä. Lisääntynyt tietous esimerkiksi liiallisen kuormituksen tunnusmerkeistä puolestaan madaltaa kynnystä avun hakemiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saku Sutelainenprojektipäällikkö
vastuualue: MentalFireFit-hanke
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.
Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Miksi parvekkeilla on syttynyt huomattavan paljon tulipaloja viime aikoina?8.6.2026 14:35:39 EEST | Tiedote
Parvekkeilla syttyvien tulipalojen yleisimmät syyt liittyvät tupakointiin, ruoanlaittoon ja grillaamiseen, sähkölaitteisiin sekä huolimattomaan avotulen käyttöön. Palon nopea leviäminen johtuu usein siitä, että parvekkeille on varastoitu helposti syttyvää materiaalia, ja tuuli voi voimistaa liekkejä hetkessä. Lisäksi joissakin tapauksissa parvekkeiden rakenteissa on havaittu olevan puutteita ja virheellisiä rakenteita. Näitä ovat lähinnä puutteellisesti tiivistetyt rakenteiden läpiviennit, joiden kautta palokaasut pääsevät leviämään ja levittämään paloa rakennuksessa nopeasti. Suomen Palopäällystöliitosta muistutetaan turvalliseen parvekkeiden käyttöön.
Ruskon VPK on palokuntien suomenmestari 202623.5.2026 20:56:09 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta on kisattu tänään 23.5.2026 Turussa.
Palokuntien SM-kilpailut 23.5.2026 Turussa15.5.2026 14:56:33 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23.5.2026 Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämän vuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.
Opetusalan turvallisuuspalkinto 2026 Turun Ammattiopistosäätiölle27.4.2026 18:29:12 EEST | Tiedote
Vuosia jatkunut määrätietoinen turvallisuustyö huomioitiin valtakunnallisella Opetusalan turvallisuuspalkinnolla Opetusalan turvallisuusfoorumissa.
Väestö suojataan yhdessä – Pääpuhujina Jyri Kosola ja Lilly Korpiola Varautumisen foorumissa 14.4. Tampere-talossa9.4.2026 14:30:46 EEST | Kutsu
Väestön suojaaminen on koko yhteiskunnan yhteispeliä. Kuntien ja hyvinvointialueiden varautuminen sekä hybridiuhat, uudet teknologiat ja tiedolla johtaminen pelastusalalla ovat pääteemoina valtakunnallisilla Palopäällystöpäivillä Tampereella 14.–16.4. Päivät aloitetaan Varautumisen foorumilla. Tervetuloa tiedotustilaisuuteen!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
