Tarvitaan panoksia varhaiseen oppimiseen ja oppisopimukseen palkkaporrastus
4.6.2019 13:35:47 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

“Koulutusjärjestelmän pahin vitsaus on nyt se, että 11 prosentilla peruskoulusta valmistuvilla ei ole riittävää lukutaitoa jatko-opinnoista selviämiseksi. Hienoa, että hallitusohjelma tarttuu tähän syrjäytymistä ja eriarvoisuutta aiheuttavaan ongelmaan. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kunnollisen luku-, kirjoitus- ja laskutaidon, ja se hankitaan jo ihan koulupolun alussa”, Linnainmaa sanoo.
Hallitusohjelma sisältää myös oppivelvollisuusiän pidennyksen 18. ikävuoteen ja maksuttoman toisen asteen koulutuksen. Linnainmaa ei ole tästä uudistuksesta täysin vakuuttunut.
“Julkisuudessa on keskusteltu lähinnä oppikirjoista. Jää epäselväksi, onko hallitusneuvotteluissa täysin mielletty, kuinka suuri pala maksuttomassa toisessa asteessa on haukattu. Hallitusohjelmassa asialle on varattu 107 miljoonaa euroa, jonka riittävyys on aiheellisesti kyseenalaistettu”, Linnainmaa sanoo.
Maksutonta toista astetta koskeva hallitusohjelman kirjaus on Linnainmaan mukaan hyvin epämääräinen ja sisältää vasta lupauksen tehdä selvitys maksuttomasta toisesta asteesta.
“Täysin maksuton toinen aste merkitsee oppikirjojen lisäksi oppilaille annettavia tietokoneita, tietoliikenneyhteyksiä ja muita teknisiä apuvälineitä sekä ammatillisessa koulutuksessa eri alojen työskentelyvälineitä samoin kuin koulumatkatukea. Avoimiin kysymyksiin kuuluu myös se, kuinka monta toisen asteen opiskelua sama henkilö voi maksuttomasti aloittaa täysin korvatuilla oppivälineillä ja materiaaleilla. Jatkotyö on tehtävä huolellisesti yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa, jotta kalliilta yllätyksiltä vältyttäisiin”, Linnainmaa sanoo.
Oppisopimuksiin palkkaporrastus
Linnainmaan mielestä hallituksen kannattaisi panostaa oppisopimuskoulutukseen, jonka monet nuoret kokevat tehokkaaksi ja mielekkääksi tavaksi opiskella itselleen ammatti.
Oppisopimuksen varsin vähäiseen käyttöön on syynä se, että se on nykyisellään liian kallis usealle yritykselle ja toimialalle. Jo opiskelun alkuvaiheessa opiskelijalle pitää maksaa vähintään työehtosopimuksen mukainen palkka, vaikka opiskelujen alkuvaiheessa työtaidot ja tuottavuus eivät ole ammattiosaajan tasolla.
“Työssä oppiminen sopii monelle nuorelle koulumaista opiskelua paremmin. Siksi oppisopimusten yleistyminen pitää mahdollistaa. Keino siihen on palkkaporrastus, jossa ensimmäistä tutkintoaan suorittavan lähtöpalkka voisi olla 30–50 prosenttia ammattityöntekijän tasosta. Palkan kehittyminen sidottaisiin opinnoissa etenemiseen”, Linnainmaa esittää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena LinnainmaaVaratoimitusjohtaja
Puh:050 356 1183leena.linnainmaa@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Suomen veropolitiikkaan tarvitaan ennakoitavuutta – ”Verosinkojen tai temppudroonien esittely ei edistä Suomen tilannetta”27.8.2026 15:24:47 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari muistuttaa, että julkisen talouden sopeutustarpeesta käytävässä keskustelussa on huolehdittava verotuksen ennakoitavuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme