Tasavallan presidentti palkitsi Andritz Oy:n pitkäaikaisena investoijana
18.11.2022 11:45:18 EET | Business Finland | Tiedote

Pitkäaikaisen kansainvälisen investoijan palkintokategoriassa keskeisiä kriteerejä olivat yrityksen menestyksekäs pitkäaikainen toiminta Suomessa sekä taloudellisen arvon luominen Suomelle. Andritz Oy on pitkäjänteisesti kehittänyt toimintaansa Suomessa ja saavuttanut asemansa merkittävänä vientiyrityksenä ja investoijana.
– Andritz Oy on tehnyt merkittäviä investointeja mm. konepajoillaan Varkaudessa ja Savonlinnassa. Varkauden uusi konepaja on yksi tämän vuosituhannen merkittävimpiä teollisuusinvestointeja alueelle. Vientiyrityksenä se on myös merkittävä; viennin osuus yrityksen liikevaihdosta on vuositasolla keskimäärin 90 prosenttia, Invest in Finlandin johtaja Antti Aumo toteaa.
Viime vuosina Andritz Oy on kasvattanut merkittävästi panostuksiaan tuotekehitykseen. Tärkeimpiä tutkimusalueita ovat kestävää kehitystä tukevat teknologiat, kuten dekarbonisaatio, kiertotalous ja sivuvirtojen käsittely, sekä tekstiilikuitujen kierrätys. Yritys tekee laajaa tutkimusyhteistyötä mm. LUT-yliopiston, Aalto-yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) kanssa.
– Yhtenä alamme maailmanlaajuisena edelläkävijänä meille on tärkeää, että voimme olla mukana vaikuttamassa suomalaiseen yhteiskuntaan investoimalla, työllistämällä ja olemalla osa ympäröivää yhteiskuntaa. Olemme hyvin kiitollisia tasavallan presidentille meille myönnetystä arvostetusta palkinnosta. Koko henkilöstömme on ylpeä tästä huomionosoituksesta, Andritz Oy:n toimitusjohtaja Kari Tuominen sanoo.
Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Andritz Oy:n lisäksi tänään palkittiin vuoden 2022 tulokasyrityksenä sähköajoneuvojen pikalatausratkaisujen tarjoaja Kempower Oyj ja kasvuyrityksen palkinnon saa logistiikan laitteisiin ja palveluihin keskittynyt perheyritys K. Hartwall Oy Ab. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin Kasvuryhmä Suomi ry:lle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Aumo
Head of Invest in Finland
Invest in Finland | Business Finland
antti.aumo@businessfinland.fi 040 505 0477
Kari Tuominen
Toimitusjohtaja
ANDRITZ Oy
kari.tuominen@andritz.com 040 860 5186
Heli Hemgård
Communications Manager
Finland Promotion Services | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Suomalaisyrityksiin kätkeytyy yli kuuden miljardin euron lunastamaton kasvupotentiaali5.10.2026 11:15:30 EEST | Tiedote
Business Finland on yhdessä Laboren, Etlan, Akavan ja Suomen Yrittäjien kanssa arvioinut, kuinka paljon kasvua Suomi voisi saavuttaa nykyisillä yrityksillä ja kyvykkyyksillä. Tulos on pysäyttävä: Suomessa on 6,2 miljardin euron edestä vuosittaista lunastamatonta kasvupotentiaalia.
Suomalaisyritysten osaajatarpeet esille EU:n ja Intian uudessa yhteistyössä2.10.2026 07:30:52 EEST | Tiedote
Euroopan komission käynnistämä European Legal Gateway Office -pilottihanke edistää intialaisten ICT-ammattilaisten, opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkuvuutta Eurooppaan. Työperäistä maahanmuuttoa edistävä Work in Finland tuo suomalaiset työnantajat ja korkeakoulut mukaan keskusteluun siitä, miten uusi toimintamalli voisi vastata niiden osaajatarpeisiin.
Ny statistik ger en kompletterande bild av utländska investeringar – en ökning på nästan tio miljarder30.9.2026 10:30:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet utländska direktinvesteringar i Finland ökade betydligt under 2025, både vad gäller antalet investeringsprojekt och investeringarnas värde i euro. Trots den kraftiga tillväxten ligger Finland efter de övriga nordiska länderna när det gäller antalet utländska investeringar i förhållande till bruttonationalprodukten, antalet utländska företag samt hur många personer de sysselsätter.
Uusi tilasto täydentää kuvaa ulkomaisista investoinneista – rahamääräinen kasvu lähes 10 miljardia30.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Suomeen kohdistuneet ulkomaiset suorat investoinnit lisääntyivät merkittävästi vuonna 2025 sekä investointiprojektien määrällä että investointien euromäärällä mitattuna. Voimakkaasta kasvusta huolimatta Suomi on muita Pohjoismaita jäljessä ulkomaisten investointien määrässä suhteessa bruttokansantuotteeseen, ulkomaisten yritysten lukumäärässä sekä siinä, paljonko ne työllistävät.
Coolcation ei vielä näy suurena muutoksena saksalaisten matkailussa22.9.2026 08:08:00 EEST | Tiedote
Etelä-Euroopan yhä kuumemmat kesät ovat nostaneet viileämmät matkakohteet ja niin sanotun coolcation-ilmiön matkailukeskusteluun. Pohjoisten kohteiden kiinnostus kasvaa, mutta Saksan matkailudatassa ei vielä näy laajaa siirtymää etelän lomakohteista pohjoiseen. Välimeren maiden suosio on päinvastoin kasvanut pandemiaa edeltävistä vuosista, kertoo saksalaisten matkailukäyttäytymistä pitkään seurannut tutkija Ulf Sonntag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


