Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläskokouksessa 25.8.2020

Arvoisat edustustojen päälliköt, hyvät naiset ja herrat,

Kuluvaa vuotta on vielä yli kolmannes jäljellä, mutta kovin pitkältä tämä jo tuntuu. Arkemme on muuttunut tavalla ja vauhdilla, jota emme vuoden alussa osanneet aavistaa. Helmikuun alussa pitämässäni valtiopäivien avajaispuheessa saatoin vielä esittää toiveen, ettei koronavirus yltyisi pandemiaksi.

Toisin kävi. Koronapandemian ja sen torjumisen vaikutukset ulottuvat nyt yhtä aikaa koko maailmaan. Jokaiselle mantereelle, jokaiseen valtioon, jokaiseen yksilöön. Globaaleista haasteista usein puhutaan. Tämä, jos mikä, on sellainen.

Globaalia vastaustakin sopii siis odottaa. Yhtäältä signaaleja on voinut lukea rohkaisevina. Kun uhka on ollut riittävän suuri, on eri puolilla maailmaa ryhdytty täysin poikkeuksellisiin toimiin, poikkeuksellisen nopeasti.

Ongelmallista kuitenkin on, että globaali vastaus on ollut sarja kansallisia vastauksia. Kansainvälisen yhteisön kyky yhteistoimintaan osoittautui etenkin ensi alkuun valitettavan heikoksi. Kovan paikan tullen kukin ryhtyi pitämään huolta vain omistaan, miten parhaaksi katsoi, naapureilta ja kumppaneilta liikoja kyselemättä.

Ymmärrettävää toki, mutta ennakkotapauksena huolestuttava. Onko samanlainen reaktio luvassa myös tulevissa maailmanlaajuisissa kriiseissä? Ja onko ilmastonmuutoksen osalta samaa jo nähtykin? Mitä se kertoo meille niin tärkeän monenkeskisen yhteistyön tulevaisuudesta?

* * *

Vaikka koronapandemia on kaikkea muuta kuin ohi, paljon on jo pohdittu, millaiseksi maailma sen jälkeen muuttuu. Se oli aiheena tämän vuoden Kultaranta-keskusteluissa. Ja näkyy olevan vahvasti läsnä näillä suurlähettiläspäivilläkin.

Näyttää kuitenkin siltä, että puhe muutoksesta voi ainakin kansainvälisen politiikan kohdalla johtaa harhaan. Nimittäin mitään aivan uutta ei näytä olevan syntymässä. Taitaa sittenkin olla niin, että pandemian myötä jo aiemmin havaitsemamme kehityskulut vain vahvistuvat ja nopeutuvat. Suurvaltakilpailu kiihtyy. Sääntöpohjainen järjestelmä ja sen perustana olevat instituutiot ja sopimukset ovat kasvavalla koetuksella.

Suurvaltakilpailusta puhuinkin teille jo vuosi sitten. Maailmanlaajuisesti siinä on kyse ennen muuta Yhdysvaltain ja Kiinan vastakkainasettelusta – diplomatiassa ja retoriikassa, taloudessa ja teknologiassa. Tämä kahden suuren välillä kasvava jännite näkyy meillekin yhä selvemmin. Suomen ja Euroopan näkökulmasta kaksinapaisuus on silti turhan yksinkertainen ajatusmalli. Meille on lisäksi hyvin merkittävää, miten Venäjä itsensä tässä asetelmassa asemoi.

Ja vielä tärkeämpi on tietysti oma asemamme. Pahimmillaan kävisi niin, että Eurooppa joutuisi valitsemaan puolensa suurten välillä asia kerrallaan. Tämä olisi huonoin vaihtoehto, jota emme saa päästää toteutumaan. Huomattavasti parempi vaihtoehto on vahva Eurooppa, yksi suurten joukossa, joka kykenee omiin päätöksiinsä itsenäisesti: oma-aloitteisesti, ei vain ulkopuolisten valitsemaan pakottamana. Silloin luontevia liittolaisiakin löytyy.

Mitä vielä Venäjään tulee, on hyvä muistaa, että kahden suurvallan kilpailu asettaa EU:lle ja Venäjälle samantyyppisen kysymyksen: miten pysyä mukana maailmanmenossa? Sinisilmäisyyteen en tälläkään suinkaan kehota. Silloinkin kun tarpeet vaikuttavat yhteisiltä, saattavat johtopäätökset olla vastakkaisia. Mutta kategorisesti ei kannata ummistaa silmiään mahdollisuuksilta.

* * *

Siteeraan: ”Avoin keskustelu EU:n suunnasta olisi toteutunut, jos paketin vaatimia muutoksia olisi tehty perussopimusten muutosten kautta. EU:n toimintaa säätelevien perussopimusten muuttaminen on kuitenkin niin hidas ja kansallisten ratifiointien vuoksi epävarma tie, että sitä pitkin ei haluttu edetä. Kun kiirekin oli. Niinpä esteitä paketin tieltä raivattiin tulkitsemalla sopimusten artikloja luovalla tavalla.”

Näin kuvasi Helsingin Sanomien pääkirjoitus 29. heinäkuuta EU:n elvytyspaketin syntyvaihetta. Pääkirjoitus huomauttaa myös, että samaan tapaan, tulkinnan kautta, unionissa on edetty muissakin asioissa.

Tuota näkemystä on vaikea kiistää. Euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen piti asettaa rajat velkaantumiselle ja budjettivajeille. No bail out –periaatteen piti olla yksiselitteinen. Euroopan keskuspankin ei ajateltu ryhtyvän jäsenmaiden velkapapereiden haltijaksi. EU:n budjettia ei pitänyt rahoittaa lainarahalla.

Kävikö niin? Säännöt perussopimuksissa ovat kyllä ennallaan, mutta tosiasiallinen tilanne näyttää hyvin toiselta. Nuo taloudenpidon keskeiset periaatteet ovat vuosi vuodelta liudentuneet, osin kokonaan kadonneet. Ainutkertaisten tulkintojen jälkeen, kerta toisensa jälkeen.

Kriisitilanteita on kieltämättä usein syntynyt nopeasti. On ollut polttava kiire ja välttämätön tarve. Enkä tässä alkuunkaan arvioi ratkaisujen aineellista sisältöä, en EU-elvytyspaketinkaan osalta. Mutta jokainen hetken uustulkinta on kuitenkin jäänyt elämään. Tulkinnasta onkin tullut sopimus.

Kaikkien EU:n puolestapuhujien tulisi kantaa tästä huolta; jokainen luovan tulkinnan tilanne nostattaa kysymyksiä, epäilyksiä ja kritiikkiä. Ajan mittaan ja toistuessaan ne alkavat nakertaa instituution legitimiteettiä. Sille ei EU:n kannattaisi itseään altistaa. Kun koronakriisistä on selvitty, on aika tehdä paluu sääntöperusteisuuteen.

* * *

Kun kysytään, miksi tasavallan presidentti ottaa nämä tulkinnan tien ja ne vaarat esille, vastaukseni on selvä. Ensinnäkin EU:n keskeiset perussopimukset ovat jäsenmaiden välisiä sopimuksia ja siis yksittäisen jäsenmaan kannalta sen suhteen määrittelyä ulkovaltoihin.

Toiseksi Euroopan unionin yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on etenemässä. Olemme yhtälössä, jossa omaa ulkoista kohtaloamme mitataan helposti EU:ta vasten. Entä jos tulkinnan tie aukeaa myös EU:n ulkosuhteissa? Niin, että teemme ensin suuria linjauksia, joita sitten seuraa lavea tulkinta.

Euroopan unioni on Suomelle ensiarvoisen tärkeä viitekehys myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. EU edustaa maailmalla korostetusti meille arvokkaita asioita: demokratiaa, oikeusvaltiota, monenkeskistä sääntöpohjaista järjestelmää, sopimusten noudattamista.

Meille EU:n vankkumattomille kannattajille on tärkeää, että luottamus Euroopan unioniin sanansa mittaisena säilyy.

* * *

Haluan huomauttaa, että jos aiemmin sovittua ryhdytään laveasti tulkitsemaan, on vahva yleensä vahvimmillaan. Ja heikko heikoimmillaan. Tulkinnan tie on ongelmallinen myös koko kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän kannalta.

Tuota multilateraalista sääntöpohjaista järjestelmää me perustellusti kannatamme. Mutta ymmärrämmekö riittävän hyvin, millaisia muutospaineita tähän järjestelmään nyt kohdistuu?

Jos Yhdysvallat jatkaa vetäytymistään ja Kiina läsnäolonsa tiivistämistä, ei se voi olla vaikuttamatta myös yhteistyön sisältöön. Syntyy uusia painotuksia, vanhoja jää syrjään. Jos tulkinnan tietä kuljetaan, joudumme kysymään itseltämme: millaista kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä me päädymme kannattamaan?

Kansainvälisten instituutioiden on tietysti elettävä ajassa, pystyttävä reagoimaan ympärillään muuttuvaan maailmaan. On yhtä lailla ilmeistä, ettei monen kansainvälisen järjestön toimintakyky nyt ole parhaimmillaan. Vaikeudet näkyvät päivittäin kahdessa meille tärkeässä instituutiossa, 75 vuotta täyttäneessä YK:ssa ja 45-vuotiaassa Etyjissä.

Mutta ratkaisua instituutioiden kohtaamiin ongelmiin ei varmasti löydy niiden periaatteiden liudentamisesta. YK:n ja Etyjin periaatteet ovat juuri niitä yhteisiä sitoumuksia, ja sellaisina konkreettisia oman turvallisuutemme peruspilareita. Laveasti tulkitsemalla ne heikkenevät, eivät vahvistu. Paras tapa puolustaa sääntöpohjaista järjestelmää on pitää sen periaatteita johdonmukaisesti esillä vaikeinakin hetkinä.

* * *

Olemme seuranneet huolestuneina Valko-Venäjän jännittynyttä tilannetta viime viikkoina. Maan presidentinvaalit elokuun alussa eivät Valko-Venäjästä johtuneista syistä olleet vakiintuneen Etyj-vaalitarkkailun kohteena. Eivätkä ne muutenkaan täyttäneet kansainvälisiä kriteerejä. Vaarallinen kierre käynnistyi. Kun luottamus järjestelmään romahtaa, uhkaa turvallisuuskin järkkyä.

Tapa, jolla mielenosoittajat Valko-Venäjällä ovat tyytymättömyyttään osoittaneet, on ollut puhutteleva ja vaikuttava. He eivät ole antaneet mitään aihetta aggressioon. Tästäkin syystä väkivallan, pidätysten ja uhkaamisen käyttäminen heitä kohtaan on käsittämätöntä. Toivoa sopii, että tie tästä eteenpäin löytyy rauhanomaisesti, kansallisen vuoropuhelun kautta.

Keinotekoiset geopoliittiset argumentit eivät Valko-Venäjän tilanteen ratkaisun etsimisessä auta. Vaarallisia merkkejä niistäkin on ollut ilmoilla. Pidän siksi tärkeinä niitä puheenvuoroja, joissa sekä EU että Venäjä ovat korostaneet Valko-Venäjän sisäisen keskustelun tarvetta ja rohkaisseet osapuolia siihen. Sen prosessin tukemisessa juuri Etyjille voisi löytyä arvokas, rakentava rooli. Tästä puhuimme muutama päivä sitten sekä liittokansleri Merkelin että presidentti Putinin kanssa.

Kannan kovasti huolta myös YK:n piirissä kiristyneestä tunnelmasta. Turvallisuusneuvostossa tuorein esimerkki tästä on kiista Iraniin kohdistettavista sanktioista.

Sekä Venäjä että Ranska ovat aiemmin tänä vuonna tehneet omia P5-aloitteitaan turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenmaan huipputapaamisen järjestämiseksi. Meillä on monta hyvää syytä toivoa nykyistä parempaa keskusteluyhteyttä P5-maiden päämiesten välille. Ydinaseet, ja asevalvonta laajemminkin, ovat syistä tärkeimpiä. Elleivät nämä ydinasevaltiot löydä keskinäistä yhteisymmärrystä ja luottamusta, viimeisetkin rippeet koko joukkotuhoaseita säätelevästä sopimusjärjestelmästä ovat uhattuina. Asevalvontakysymysten ulkopuolellakin P5-maiden on välttämätöntä löytää toisensa, jotta YK-järjestelmä voi toimia. Suurten kohtaaminen ei kuitenkaan saa johtaa YK-järjestelmän ohittamiseen. Ollakseen uskottava, kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän on noudatettava omia sääntöjään. Tulkinnan tiellä luottamus järjestelmään voi romahtaa. Silloin turvallisuuskin kärsii.

* * *

Lähetin teille kaikille koronapandemian puhjettua kirjeen, jossa totesin, että tällaisina poikkeuksellisina aikoina edustustojenne tekemä työ on aivan erityisen tärkeää. Pysyn näiden sanojeni takana. Mutta lisään täydentävän havainnon. Pitkään jatkuvat poikkeukselliset olot auttavat huomaamaan selvemmin myös sen, mikä normaalioloihin verrattuna jää puuttumaan – ihmisten kohtaaminen.

Diplomatian perustyökaluihin kuuluvat luottamukselliset keskustelut. Kun mahdollisuudet niihin kapenevat koronan aiheuttamien tapaamisrajoitusten myötä, uhkaa myös tilannekuvamme kaveta. Kaikkea ei voi teknologisilla ratkaisuilla korvata. Mutta kun näköpiirissä ei ole, että poikkeukselliset olot kovin pian päättyisivät, emme voi vain jäädä odottamaan normaaliaikojen paluuta.

Sillä juuri nyt realistinen, ajantasainen käsitys maailmasta on todella arvossaan. Koronapandemian katveessa moni aivan perustavanlaatuinen asia on liikkeessä. Kiihtyvän muutoksen keskellä Suomi ei voi ulkopolitiikassaan takertua vanhoihin oletuksiin, jollemme ole varmoja, että ne edelleen pitävät paikkaansa. Jos totutut keinot tiedon hankintaan eivät toimi, on löydettävä uusia. Ja omaa ammattitaitoanne on käytettävä tuon tiedon tulkintaan. Raporteissanne tulkinnan tie on nimittäin meille tarpeellinen.