Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2021

Kansalaiset

Haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia. Olemme toistaiseksi selvinneet koronaviruksesta moniin muihin maihin verrattuna varsin hyvin. Erityinen kiitos koskee niitä, jotka ovat työkseen pitäneet muiden terveydestä huolta. Mutta saavutus on yhteinen. Vaikean paikan tullen koko Suomi on jälleen osoittanut vahvuutensa ja sietokykynsä.

Korona on kohdellut meistä jokaista hyvin eri tavoin: yksiä peruuttamattoman raskaasti; toisia siedettävämmin, vain normaalia arkielämää vaikeuttaen.

Kokemus on kuitenkin yhteinen. Vaille vaikutuksia ei ole jäänyt kukaan.

Onnistuminen on myös jatkossa meistä jokaisesta kiinni. Vaikka väsymys jo painaa, vielä on löydettävä voimia jatkaa.

Koettelemus kun ei ole ohi. Rokotteet luovat jo toivoa, mutta poikkeukselliset olot jatkuvat parhaassakin tapauksessa vielä kuukausia. Rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla. Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla.

Yhteinen tulevaisuutemme rakennetaan jokaisen yksilön teoilla, tässä ja nyt. Myös vastuu on yhteinen.

* * *

Vuoden 2020 tavoin taakse on pysyvästi jäänyt myös sitä edeltänyt maailma. Sittenkään, kun koronasta päästään, ei luvassa ole paluuta entiseen.

Vielä on vaikea täysin ymmärtää, miten perustavaa laatua olevan myllerryksen keskellä nyt olemme. Jotain silti jo tiedämme. Kohtaamme uuden.

Pandemia on muuttanut meitä. Oleminen vaihtui hetkessä toiseksi. Oli hämmentävää havaita haavoittuvuus – kuinka kaukana ihmiskunta onkaan kaikkivoipaisuudesta. Kukin on kohdaltaan päätynyt vakaviin mietteisiin, mittaamaan itseään ja kestävyyttään oudon keskellä. Yksinäisyyskin on monelle tullut valitettavan tutuksi. Jaettu ankara kokemus toisaalta myös tiivistää. Kuinka riippuvaisia olemmekaan toisistamme ja toistemme huomioimisesta. Tämä toivottavasti pysyy mielissämme pitkään.

Mutta ei muutoksessa yksin pandemiasta kyse ole. Ilmaston lämpeneminen jatkaa etenemistään, pelättyäkin nopeammin. Kansainvälisen politiikan voimasuhteet ovat voimakkaassa liikkeessä. Rahataloudessa miljoonat ovat arkipäiväistyneet, miljardien ohella yhä useammin esiin vilahtaa 12-nollainen biljoona. Samalla uudet murrosteknologiat, tekoälystä kvanttilaskentaan, lyövät itseään vauhdilla läpi.

Uuden kohtaaminen tarjoaa uusia tilaisuuksia tehdä asioita paremmin ja viisaammin kuin ennen. Uuden kohtaaminen voi myös tuntua pelottavalta. Paljon vaarallisempaa on kuitenkin yrittää ripustautua sellaiseen vanhaan, joka ei enää palaa.

* * *

Historiasta muistamme aikakausia, jolloin yhteisen ponnistuksen päämäärä oli selvä. Kannattelimme nuorta demokratiaa ja toimme Suomen maailmankartalle. Puolustimme maata ja maksoimme sotakorvaukset. Jälleenrakensimme talouden ja uudistimme yhteiskuntaa. Loimme koulutuksen ja sivistyksen pohjalle hyvinvoinnin. Teimme määrätietoisesti selväksi olevamme osa länttä.

Aiemmissakaan taitekohdissa entinen perusta ei ole koskaan tyystin kadonnut alta. Vahvuuksien pohjalle on luotu uuden etenemisen suuntaa. Olemme taas uudessa taitekohdassa. Meistä jokaisen on kysyttävä itseltämme: mikä määrittää yhteistä tahtoa uuden kohtaamiseen nyt?

Itsenäisyyspäivän yhteydessä minulla oli tilaisuus keskustella kenraali Jaakko Valtasen kanssa. Kenraali puhui viisaasti ”yhteistunnon” merkityksestä. ”Eikö juuri sellainen yhteiskunta, jossa yksityisen kansalaisen asema ja oikeudet ovat turvattuja, ole puolustamisen arvoinen?” hän kysyi.

Tuohon yhteistuntoon, tai osallisuuteen, tiivistyy Suomessa paljon sellaista, jonka arvoa emme itse aina muista. Usein se nähdään paremmin ulkopuolelta. Suomen menestys kansainvälisissä vertailuissa ei ole sattumaa. Tällainen yhteiskunta toden totta on puolustamisen arvoinen.

Suomen kansalaisuus on sen haltijalle arvokas pääoma. Turvapaikka Suomessa antaa sekin paremman aseman kuin valtaosalla maailman ihmisistä on. Aiheellisesti käydään keskustelua, väittelyäkin, kaikkien täällä asuvien vapauksien ja oikeuksien laajuudesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet toiseen vaakakuppiin asettuvat vastuu ja velvollisuudet. Tavoitteena punninnassa pitäisikin olla näiden ”oikeasuhtaisuus”, sillä ilman vastuuta ei ylläpidetä oikeuksiakaan. Suomalainen yhteiskunta toden totta on vastuun ottamisen arvoinen.

* * *

Viime aikojen keskustelu turvallisuudesta johdattaa pohtimaan laajemmin, siis yksittäistapauksista erillään, eräänlaista sivistysvaltion dilemmaa. Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.

Tästä puolestaan seuraa vaikeita jatkokysymyksiä. Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle?

Tätä pohdintaa Euroopan sivistysvaltioissa käydään ja toistaiseksi on päädytty kovin erilaisiin ratkaisuihin.

Reilu vuosi sitten kannoin huolta siitä, ettei Suomi saa päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa. Turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa ajan tasalla oloa, kuten nyt tapahtuu terrorismilainsäädäntöä uudistettaessa.

Turvallisuuden tunnetta on myös horjutettu uusin, digitaalisin keinoin. Olipa kohteena eduskunta tai yksityisten ihmisten terveystiedot, sana ”tietomurto” antaa liian harmittoman vaikutelman. Kyberhyökkäykset ovat turvallisuutta uhkaavia, ne ovat hyökkäyksiä yksilöitä kohtaan, hyökkäyksiä koko yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Niitä on kyettävä torjumaan paremmin, kansainvälisestikin.

On sanottu, että viranomaiset virkavastuulla huolehtivat turvallisuudesta. He varmasti tekevätkin voitavansa, kukin kohdaltaan säädetyissä puitteissa. Näiden puitteiden tulee olla ajan tasalla. Meidän ei tulisi koskaan joutua tunnustamaan, että olemme olleet politiikassamme naiiveja.

* * *

Jäi itsenäisyyspäivästä mieleen toinenkin kohtaaminen. Itähelsinkiläisten Biolasten esityksen pääviestinä oli ”ota pallosta kii”. Heidän huolenaan oli, hyvin perustellusti, ilmastonmuutos. Sama huoli näkyy vahvasti lapsilta ja nuorilta pitkin vuotta saamissani viesteissä. Tähän vaatimukseen meidän on pystyttävä vastaamaan.

Viime vuoden alussa oli mahdotonta edes kuvitella, että joutuisimme välttämään läheisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä, rajoittamaan liikkumista ja kulkemaan maskit kasvoilla. Nyt tuo mahdoton on jokapäiväistä – olemme vaaraa välttääksemme muuttaneet käyttäytymistämme tavalla, jota on vaikea uskoa. Olisiko tästä opiksi ja avuksi toisen vaaran, ilmastonmuutoksen torjunnassa? Nimittäin juuri ihmisten käyttäytymisestähän ilmastonmuutoksessa on kysymys.

Opittavaa riittää muussakin elämässä. Kaikkivoipia ihmiset eivät ole, mutta moneen pystymme. Uutta kohdattaessa parempaan kannattaa pyrkiä. Siihen pandemia on meitä johdatellut. Tarve ottaa omassa käytöksessä toiset huomioon, halu auttaa toista ja kyky sopeutua poikkeuksellisiin oloihin vievät kaikki ihmisyyttä eteenpäin. Jatketaan sillä tiellä.

Toivotan teille kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.