Taysin tukisäätiö jakaa jatkossa hyvinvointialueen saamat lahjoitukset lahjoittajien tarkoittamiin kohteisiin
Tukisäätiön säännöt mahdollistavat myös sosiaalipalvelujen ja pelastuspalvelujen saamien lahjoitusten hallinnoinnin ilman säätiön sääntöjen välitöntä muutostarvetta. Toimintamallin hyväksyminen ja käyttöönotto edellyttää kuitenkin tukisäätiön päätöstä ja sitoutumista.
Asiaa käsiteltiin tiistaina aluehallituksessa ja sitä käsitellään uudelleen, kun hyvinvointialueen lahjoitusvarat luovutetaan säätiölle.
Täydennettiin aluevaltuustoryhmien tuen periaatteita
Aluehallitus merkitsi tiistaina tiedoksi myös aluevaltuustoryhmien taloudellisen tuen toteuman viime vuodelta. Talousarvioon varatusta 395 000 eurosta säästyi viime vuonna lähes kolmannes eli 121 058 euroa.
Kokouksessa tarkennettiin valtuustoryhmien toiminnan tuen laskentaperiaatteita. Aluevaltuutettujen lukumäärä valtuustoryhmissä määräytyy vaalivuonna ensimmäisen järjestäytymisilmoituksen mukaan. Jos uusia valtuustoryhmiä syntyy kauden aikana, ajankohta määräytyy aluevaltuuston käsittelemän perustamistiedon mukaan. Uusi valtuustoryhmä voi hakea valtuustoryhmän toimintatukea talousarviossa varatun määrärahan rajoissa seuraavan talousarviovuoden aikana.
Aluevaltuustoon ja -hallitukseen muutoksia
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että kansanedustajiksi valituille Joakim Vigeliukselle ja Miko Bergbomille myönnetään hakemuksestaan ero aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsenyydestä. Heidän tilalleen aluevaltuustoon esitetään kutsuttavaksi heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Bergbomin tilalle valitaan uusi valtuutettu aluevaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi. Vigeliuksen tilalle valitaan uusi edustaja aluehallitukseen.
Aluehallituksen listalta poistettiin vastaus valtuustoaloitteeseen. Aloite menee ensin henkilöstöjaoston käsiteltäväksi. Muut asiat hyväksyttiin esityksen mukaan.
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiAluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Hae keskusteluapua järkyttävän tilanteen jälkeen3.7.2025 19:31:12 EEST | Tiedote
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen vieressä tapahtui torstai-iltana 3.7. väkivallanteko. Tapahtumalla oli paljon silminnäkijöitä ja tilanne on järkyttänyt myös ohikulkijoita.
Sote-tilannekeskus aloitti toimintansa2.7.2025 12:33:51 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella käynnistyi 18.6.2025 sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskuksen toiminta, joka on uudenlainen palvelu Pirkanmaan alueen sote-ammattilaisille. Tilannekeskukseen myös ohjautuu hätäkeskuksesta ensihoitopalvelun kiireettömiä tehtäviä, minkä jälkeen tilannekeskuksesta soitetaan asukkaalle tilanteen kartoittamiseksi.
Aluehallitus lähetti talousarvion alustavat tavoitteet lausunnoille valiokuntiin ja vaikuttamistoimielimiin30.6.2025 13:23:53 EEST | Tiedote
Aluehallitus lähetti vuoden 2026 talousarvion alustavat tavoitteet valiokunnille ja vaikuttamistoimielimille lausunnoille maanantaina pidetyn seminaarin pohjalta.
Aluehallitus kokoontuu maanantaina 30. kesäkuuta25.6.2025 15:33:31 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu ensi viikolla. Maanantaina 30.6.2025 aluehallituksen käsiteltävinä ovat vuoden 2026 talousarvion tavoite-ehdotukset.
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelisivat omaa yksikköään työpaikkana19.6.2025 11:29:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue mittaa henkilöstönsä suositteluhalukkuutta kolmen kuukauden välein toteutettavalla Fiilismittari-kyselyllä. Tuoreen kyselyn perusteella vastaajista suuri osa viihtyy työssään, ja lisäksi yksiköt koetaan turvallisiksi asiakkaille ja potilaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme