Valoo

Täyskuitu aloittaa valokuituverkkojen rakentamisen ympäri Suomea

Jaa
Valokuituyhtiö Täyskuitu aloittaa valokuituverkon rakentamisen Kotkaan, Lappeenrantaan, Joutsenoon ja Kiiminkiin sekä jatkaa Haukiputaan rakennusprojektia keväällä 2022. Lukuisten tilausten ansiosta rakennustyöt jatkuvat pitkälle vuoteen 2023, ja uusiakin rakennettavia alueita voi vielä avautua kevään aikana.

Valokuituyhtiö Täyskuitu aloittaa valokuituverkon rakentamisen Kotkaan, Lappeenrantaan, Joutsenoon ja Kiiminkiin keväällä 2022. Rakennustyöt jatkuvat pitkälle vuoteen 2023, sillä  lukuisten tilausten ansiosta verkkoja rakennetaan jopa suunniteltua enemmän. Jos tilauskanta kasvaa nykyistä vauhtia, voivat rakennustyöt käynnistyä myös muissa kaupungeissa.

Ensimmäiset valokuituliittymän tilanneet pääsevät nauttimaan toimintavarmasta internetyhteydestään jo tänä syksynä.

Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna muistuttaa, että halukkaat ehtivät vielä mukaan, kunhan pitävät kiirettä: "Edullinen ennakkotilaajan etuhintamme on voimassa siihen asti, että kaivinkoneet ohittavat kotikatusi. Rakennamme valokuituverkon vain asiakkaillemme, joten oma liittymä kannattaa tilata nyt jos koskaan."

Rakentamisalueet vuosille 2022–2023:

Kotka, Lappeenranta, Joutseno ja Kiiminki:

Karttaan tummanvihreällä merkityt alueet rakennetaan vuonna 2022.

Vaaleanvihreällä merkityt alueet rakennetaan vuonna 2023.

Haukipudas:

Karttaan sinisellä merkityillä alueilla jatketaan keväällä 2022 jo aloitettuja rakennustöitä. Muut punaisella merkityt alueet rakennetaan aikaisintaan 2023, mutta alueet 2 ja 3 mahdollisesti jo 2022, jos tilauksia tulee riittävästi.

Rakennustöiden tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan asiakkaille huhtikuun aikana.

Voit tilata liittymän osoitteesta tayskuitu.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kotkan rakennusalueet 2022–2023
Kotkan rakennusalueet 2022–2023
Lataa
Lappeenrannan rakennusalueet 2022–2023
Lappeenrannan rakennusalueet 2022–2023
Lataa
Joutsenon rakennusalueet 2022–2023
Joutsenon rakennusalueet 2022–2023
Lataa
Kiimingin rakennusalueet 2022–2023
Kiimingin rakennusalueet 2022–2023
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valoo
Erottajankatu 15-17
00130 HELSINKI

https://valoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valoo

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye