TE-palvelut siirtyvät kuntiin vuoden 2025 alusta
Uudistuksessa kunnille siirretään pääosa nykyisin TE-toimistojen vastuulla olevista henkilöasiakas- sekä työnantaja- ja yrityspalveluista. TE-palveluiden siirtyessä kuntiin myös TE-toimistojen henkilöstö siirtyy kuntien palvelukseen liikkeenluovutuksella. TE-toimistossa odotetaan mielenkiinnolla valmistelun aloittamista yhteistyössä kuntien kanssa. Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Katri Lehto toteaa, että tulossa on suuri muutos, jonka mahdollisuudet saadaan käyttöön yhteiskehittämällä. Työllisyyden hoidon yhteistyöllä on Etelä-Pohjanmaalla pitkät perinteet paitsi kuntien, myös monen muun toimijan kanssa, Lehto jatkaa.
Työllisyysalueen työvoimapohjan oltava vähintään 20 000 henkilöä
Palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville yhteistoiminta-alueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Kuntien tulee laatia yhteistoimintasopimukset kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä. Näiden sopimusten pohjalta muodostuvat työllisyysalueet, joiden toiminta käynnistyy vuoden 2025 alussa. Etelä-Pohjanmaan kunnista ainoastaan Seinäjoella on palvelujen järjestämisen kriteerit täyttävä työvoimapohja. Tulevien työllisyysalueiden ja yhteistyökuvioiden kartoitus on parhaillaan käynnissä.
Kauhavan kaupungin kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppalan mielestä on tärkeää muodostaa alueellinen ja vaikuttava työllisyyden hoidon kokonaisuus, jossa on huomioitu maantieteelliset etäisyydet sekä luonnolliset työssäkäyntialueet ja asiointisuunnat. Kuoppala pitää merkittävänä sitä, että uudistuksella voidaan taata palvelujen tuottaminen lähipalveluna sekä henkilö- että yritysasiakkaille. Seinäjoen kaupungin elinvoimajohtaja Erkki Välimäki toteaa, että työvoimapula on ongelma, joka koskettaa koko maakuntaa ja huomauttaa, että uudistus on kunnille tärkeä yhteistyöponnistus riippumatta siitä, kuinka monta työllisyysaluetta Etelä-Pohjanmaalle lopulta muodostuu. Välimäen mukaan on järkevää, että joitain palveluita tullaan jatkossa järjestämään myös yhteistyössä maakunnallisesti.
Työvoimapalveluiden järjestäminen muodostaa kunnille uuden valtionosuustehtävän. Valtionosuus on kunnille yleiskatteista tuloa, jonka käytöstä kunnat päättävät itse ottaen huomioon lainsäädännön vaatimukset palveluiden järjestämisestä. Välimäki pitää tärkeänä sitä, että kunnille myönnettävää valtionosuusrahoitusta käytetään jatkossakin nimenomaan työllisyyden hoitoon ja työllisyyden edistämiseen.
Puolet Etelä-Pohjanmaan kunnista mukana työllisyyden kuntakokeiluissa
Etelä-Pohjanmaalla on maaliskuusta 2021 alkaen toiminut kaksi työllisyyden kuntakokeilua, Seinäjoen ja Ilmajoen työllisyyden kuntakokeilu sekä Etelä-Pohjanmaan seudun kuntakokeilu, jossa mukana ovat Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Isojoki, Karijoki, Alavus ja Soini. Alun perin 30.6.2023 päättyväksi tarkoitetuille kuntakokeiluille on säädetty jatko siihen saakka, kunnes palvelut siirtyvät pysyvästi kunnille. Katri Lehto pitää tärkeänä toiminnan sujuvasta siirtymästä huolehtimista sekä asiakasnäkökulma että palvelukyky huomioiden. TE-palvelu-uudistus ei ole suoraan verrattavissa siihen, miten työllisyyden kuntakokeiluja toteutetaan tällä hetkellä. Kuntakokeiluista saatuja oppeja tullaan kuitenkin hyödyntämään TE-palvelu-uudistuksessa. Erkki Välimäki toteaakin, että työllisyyden kuntakokeilun aikana luodut toimintamallit ja rakennetut verkostot hyödyttävät myös uudistuksen valmistelussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri Lehto
Johtaja, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
p. 0295 046 581
Erkki Välimäki
Elinvoimajohtaja, Seinäjoen kaupunki
p. 040 774 8331
Juha-Martti Kuoppala
Kehitysjohtaja, Kauhavan kaupunki
p. 040 553 0354
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Muutoksia joukkoliikenteeseen Kurikassa25.5.2023 13:10:13 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus hankkii joukkoliikennettä yhteysvälillä Teuva – Kauhajoki – Kurikka – Ilmajoki – Seinäjoki. Yhteysvälin joukkoliikenteeseen on tulossa muutoksia, jotka koskevat pääosin Kurikan torin joukkoliikennepysäkin lisäämistä reittiin sekä joiltain osin Magneetin kiertoliittymän poistoa reitiltä. Muutosten jälkeen kaikki vuorot yhtä vuoroparia lukuun ottamatta kulkevat Kurikan torin kautta. Nykyisellään osa vuoroista on kulkenut suoraan magneetin kiertoliittymän kautta. Muutokset astuvat voimaan 5.6.2023. Ajantasaiset reitit ja aikataulut löytyvät helposti ja kätevästi sähköisistä reittioppaista, kuten valtakunnallinen reittiopas opas.matka.fi.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Fingrid Oyj:n Jylkkä-Alajärvi 2x400+110 kilovoltin voimajohtohankkeen YVA-selostuksesta (Pohjalaismaakunnat)24.5.2023 13:04:29 EEST | Tiedote
Fingrid Oyj suunnittelee 2 x 400+110 kilovoltin voimajohtohanketta, jossa pohjoisempana päätepisteenä on Kalajoen Jylkässä sijaitseva sähköasema ja eteläisempänä päätepisteenä on Fingridin Alajärvellä sijaitseva sähköasema. Reitit sijoittuvat seuraavien kuntien alueelle: Kalajoki, Alavieska, Sievi, Kannus, Toholampi, Kokkola, Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho, Lappajärvi, Vimpeli ja Alajärvi. Tarkasteltavien voimajohtoreitti-vaihtoehtojen yhteispituus on noin 395 kilometriä. YVA-menettelyssä tarkastellut voimajohtoyhteyden reitit sijoittuvat pääosin uuteen maastokäytävään.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Fingrid Abp:s projekt Jylkkä-Alajärvi 2x400+110 kilovolts kraftledningsprojekt (Landskapen i Österbotten)24.5.2023 13:04:28 EEST | Tiedote
Fingrid Abp planerar ett projekt med 2 x 400+110 kilovolts kraftledning, där den norra ändstationen är elstationen i Jylkkä i Kalajoki och den södra ändstationen är Fingrids elstation i Alajärvi. Kraftledningsrutterna går i följande kommuners områden: Kalajoki, Alavieska, Sievi, Kannus, Toholampi, Karleby, Kaustby, Vetil, Halso, Perho, Lappajärvi, Vimpeli och Alajärvi. Den sammanlagda längden på kraftledningsalternativen som granskas är ca 395 kilometer. Kraftledningsförbindelsens sträckningar som granskas i MKB-förfarandet löper huvudsakligen i en ny terrängkorridor.
Etelä-Pohjanmaalla huhtikuun lopussa 5346 työtöntä työnhakijaa24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 108 henkilöllä eli 2,1 prosentilla. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä laski 368 henkilöllä. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta 3,1 prosentilla.
Beläggningsarbetena i de österbottniska landskapen inleds i början av juli24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Enligt uppgifterna just nu inleds sommarens beläggningsarbeten i NTM-centralen i Södra Österbottens område vecka 27, alltså första veckan i juli. I Österbotten, Södra Österbotten och Mellersta Österbotten beläggs dryga 100 kilometer i de konkurrensutsatta entreprenaderna. Beläggningsentreprenörer är Asfalttikallio Oy och Peab Industri Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme