Teetkö etätöitä vapaa-ajan asunnolla? Ota huomioon nämä kuusi turvallisuusseikkaa!
9.10.2020 05:00:00 EEST | Suomen Palopäällystöliitto ry | Tiedote

Kun vapaa-ajan asunnon käyttö esimerkiksi etätyöpisteenä jatkuu pitkälle syksyyn tai alkutalveen, olosuhteet ovat kovin erilaiset kuin tyypillisellä mökkeilykaudella kesällä. Viileämpien kelien vaatimaan lämmitykseen ja syksyn mukanaan tuomaan pimeyteen liittyykin turvallisuusriskejä.
Mitä siis huomioida ympärivuotisesti käytettävässä vapaa-ajan asunnossa? Kokosimme yhteen tärkeät huomiot vapaa-ajan asunnon turvallisuuden takaamiseksi:
Näkyvä osoitenumerointi
Osoitenumeroinnin on tärkeä olla näkyvissä pimeäänkin aikaan. Numeroinnin tulee näkyä selkeästi tielle, kadulle tai muulle liikenneväylälle, jotta apu löytää tarvittaessa perille.
Poistumisturvallisuus
Poistumisturvallisuus tulee olla varmistettu kaikista nukkumistiloista. Etenkin parvien osalta on tärkeä miettiä varatiet etukäteen.
Toimiva palovaroitin
Vapaa-ajan asunnoissa palovaroittimen toiminta on tärkeä testata aina asunnolle saapuessa. Palovaroittimet on tärkeä myös uusia säännöllisesti. Valmistajien määrittelemä käyttöikä on yleensä 5–10 vuotta, joka lasketaan palovaroittimen valmistusajankohdasta. Kylmät ja kosteat olosuhteen nopeuttavat palovaroittimen vanhenemista ja heikentävät sen toimintavarmuutta.
Häkävaroitin
Häkävaroitin on oleellinen silloin, kun asunnossa on tulisijoja tai kaasulla toimivia laitteita – esimerkiksi jääkaappi tai liesi. Häkävaaraa voi pienentää oikealla tulisijan käytöllä ja kaasulaitteiden kunnosta huolehtimalla.
112 Suomi -sovellus omaan puhelimeen ladattuna
112 Suomi -sovelluksella hälytät tarvittaessa helposti apua ja jaat sijaintikoordinaatit sujuvasti.
Tarvetta ja todellista käyttöä vastaava nuohous
Nuohouksen on tärkeä vastata tarvetta ja tulisijojen todellista käyttöä – jos vapaa-ajan asuntoa käyttää ympäri vuoden, on siellä nuohottava vuosittain. Nuohouksesta voit lukea lisää sisäministeriön verkkosivuilta: intermin.fi/nuohous/ukk
Suomen Palopäällystöliitto toivottaa turvallista syksyä etätyöpisteisiin ja vapaa-ajan asunnoille ympäri Suomen!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Timonenkoulutusjohtaja
Puh:044 733 4112tomi.timonen@sppl.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.
Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Smoke in the stairway? Stay in the apartment, keep doors and windows closed and wait for fire department5.3.2026 15:16:52 EET | Press release
Finnish apartment buildings are designed so that a fire does not spread immediately from one apartment to another. Structural fire compartments prevent fire and smoke from spreading, when doors and windows are closed, are reported from the Finnish Association of Fire Officers (SPPL). In the event of a fire in an apartment building, it is important for your own safety to stay in your own apartment if the fire is elsewhere in the building. That is because life-threatening smoke may have spread to the stairway outside your apartment. If the fire is in your apartment and you cannot extinguish it, leave the apartment and close the doors and windows so that smoke and fire won’t spread to the stairway.
Savua porraskäytävässä? Pysy asunnossa, pidä ovet ja ikkunat suljettuina5.3.2026 06:50:09 EET | Tiedote
Suomalaiset kerrostalot on suunniteltu siten, että tulipalo ei leviä asunnosta toiseen välittömästi. Paloa ja savun leviämistä estävät rakenteelliset palo-osastoinnit, kun niitä osataan käyttää oikein, kerrotaan Suomen Palopäällystöliitosta (SPPL). Kerrostalopalon sattuessa onkin oman turvallisuuden kannalta tärkeä pysyä omassa asunnossa, jos talon muussa osassa palaa, koska hengenvaarallinen savu on voinut levitä asunnon ulkopuolella olevaan porraskäytävään tai porrashuoneeseen.
Palo‑osastointi on rakennuksen näkymätön turvatekijä – mutta vain jos savu pysyy osastossa21.1.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Rakennusten paloturvallisuuden perusta on toimiva ja tiivis palo‑osastointi. Sen tehtävänä on estää palon ja erityisesti savun leviäminen tilasta toiseen. Tuli ei leviä ainoastaan kiinteässä materiaalissa vaan se leviää erityisen nopeasti palokaasuissa, jotka löytävät reittinsä pienistäkin raoista. Tällaisen palon leviämisen estämisessä erityisen kriittinen tekijä on oikein rakennetut tiiviit palo-osastoinnit.
Kittilän VPK:n päällikkö Jani Jauhojärvi on valittu Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 202511.12.2025 05:56:00 EET | Tiedote
Suomen Palopäällystöliitto on valinnut Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 2025 Jani Jauhojärven Kittilän VPK:sta. Hän on toiminut tehtävässään jo 18 vuotta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto11.12.2025 05:55:00 EET | Tiedote
Suomen Palopäällystöliiton Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta on myöntänyt vuoden 2025 turvallisuuspalkinnon Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Palkinto myönnettiin tunnustuksena merkittävästä työstä alueen turvallisuuden kehittämisessä ja yhtenäisen turvallisuuskulttuurin rakentamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
