Y-Säätiö

Teija Ojankoski on valittu Y-Säätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi

Jaa
Teija Ojankoski siirtyy Y-Säätiöön VAV-konsernin toimitusjohtajan paikalta. Hän aloittaa Y-Säätiössä 1.3.2022. Y-Säätiön nykyinen toimitusjohtaja Juha Kaakinen jää eläkkeelle keväällä.
Teija Ojankoski. Kuva VAV-konserni
Teija Ojankoski. Kuva VAV-konserni

Teija Ojankoskella on yli 20 vuoden johtajakokemus asumiseen liittyvien teemojen parista. Hän on työskennellyt asuntotuotannon kanssa sekä kuntasektorilla että yrityksessä.

”Meidät vakuutti se, että Teijalla on vahva kokemus sosiaalisesta asuntotuotannosta. Hänellä on myös monipuolinen näkemys asunnottomuudesta ja sen poistamisen työkaluista. Lisäksi hän on kehittäjähenkinen johtaja, joka ymmärtää talouden merkityksen”, Y-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoo.

Teija Ojankoski siirtyy Y-Säätiöön VAV-konsernista, jossa hän on työskennellyt toimitusjohtajana vuodesta 2010 lähtien. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Vantaan kaupungin asuntotoimen johtajana kahdeksan vuoden ajan. Ojankoskella on työhistoriaa myös kaupunkitutkijana. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori Turun yliopistosta.

”Y-Säätiö on minulle tuttu organisaatio, jonka kanssa olen tehnyt vuosien varrella paljon yhteistyötä. Koen, että aiempi työhistoriani antaa hyvän pohjan tähän tehtävään. Minua innostaa se, että pääsen vielä syvällisemmin vaikuttamaan asunnottomuuden poistamiseen valtakunnallisesti. Kehittämään ja tekemään arjen tekoja”, Ojankoski sanoo.

Y-Säätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön asiantuntija.

Säätiön päätavoitteena on, että asukkaat voivat hyvin taloudellisesti ja sosiaalisesti. Säätiössä tehdään vahvasti töitä, jotta asunnottomuus poistuisi Suomesta kokonaan ja vähentyisi kansainvälisesti. Säätiö tähtää tulevina vuosina myös reiluun siirtymään kohti hiilineutraalia elämää.

”Jaan säätiön arvot vahvasti. Erityisesti sen, että jokaisella on oikeus omaan kotiin”, Teija Ojankoski sanoo.

Yhteyshenkilöt

Matti Harjuniemi, Y-Säätiön hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 631 6516
matti.harjuniemi@rakennusliitto.fi


Teija Ojankoski
puh. 040 528 1262
ojankoskiteija@gmail.com

Kuvat

Teija Ojankoski. Kuva VAV-konserni
Teija Ojankoski. Kuva VAV-konserni
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Y-Säätiö
Y-Säätiö
Pitkänsillanranta 3 A
00530 HELSINKI

09 7742 5540, palveluaika arkisin klo 9–15https://ysaatio.fi

Y-Säätiö on Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön asiantuntija. Y-Säätiö edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ihmisille, joiden on vaikea löytää asuntoa. Y-Säätiö on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon. Y-Säätiö-konsernilla on yli 18 000 asuntoa 57 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö

Uraauurtava tutkimus tuottaa tietoa asunnottomuuden poistamisen tueksi20.3.2024 12:40:00 EET | Tiedote

Y-Säätiö ja Turun yliopisto käynnistivät RADAR-tutkimushankkeen, jossa rekisteritietoja hyödyntämällä selvitetään asunnottomuutta kokevien ihmisten palveluiden käyttöä sekä polkuja asunnottomuuteen ja siitä pois. Tutkimuksessa selvitetään myös Asunto ensin -mallin kustannusvaikutuksia, eli miten oman asunnon ja tarvittavan tuen tarjoaminen vaikuttaa asunnottomuudesta aiheutuviin kustannuksiin yhteiskunnalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye