Tekniikan akateemiset - TEK

TEK kyseenalaistaa tarpeen tekniikan tutkintokoulutuksen laajentamiselle

Jaa
Itä-Suomen yliopisto on tänään tiedottanut hakeneensa oikeutta tekniikan alan tutkintokoulutukseen korkeakoulu- ja aluepoliittisin perusteilla. Tekniikan akateemiset TEK ei näe kansallisia perusteita tekniikan koulutuksen laajentamiselle.

- TEKin mielestä aluepoliittiset perustelut eivät ole syy sirpaloittaa yhä enemmän tekniikan yliopistokoulutusta, vaan tarvetta on pikemminkin profiloitumiselle ja työnjaon kehittämiselle. Vaarana on myös, että ehdotettu laajennus ei turvaa vaan ennemminkin hajauttaa nykyisiä resursseja, painottaa TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen.

- Alueelliset koulutuslaajennukset tulisi tehdä tekniikan alan kansallisen verkoston puitteissa hyödyntäen olemassa olevia tutkinnonanto-oikeuksia. Tämän kaltaisesta ratkaisusta Itä-Suomen yliopistolla onkin kokemusta tänä syksynä alkaneessa automaatiotekniikan koulutusohjelmassa, jossa tutkinnon myöntää Tampereen yliopisto, Jokinen jatkaa.

Tutkinnonanto-oikeuksien laajentamisessa usein unohtuu, että laadukkaan tekniikan alan koulutuksen ja tutkimuksen toteuttaminen vaatii merkittäviä lisäresursseja. Pelkkä matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen ei riitä, vaan uusilla professoreilla, tutkijoilla ja opettajilla on hyvä olla laajaa osaamista tekniikan alalta. Samalla on hyvä huomata, että opiskelijoista on pulaa jo nykyisissäkin koulutusohjelmissa.

- Itä-Suomen yliopistossa on vahvaa osaamista lääketieteellisestä tekniikasta sekä materiaalitutkimuksesta ja tämän pohjalta koulutusta halutaan laajentaa tekniikan alalle. Mielestämme sellaista johtopäätöstä ei kuitenkaan voi vetää, että olemassa oleva koulutus olisi helposti käännettävissä diplomi-insinöörikoulutukseksi, huomauttaa TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela.

- Diplomi-insinöörikoulutus on tunnettu hyvin läheisestä yhteistyöstä yritysten TKI-toiminnan kanssa. Koulutusta ei voida laajentaa siten vain olemassa olevan tutkimustoiminnan perusteella, Nokela sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye