Vaasan kaupunki - Vasa stad

Tekninen toimi on nyt kaupunkiympäristön toimiala – uusi nimi astui voimaan elokuun alussa

Jaa
Vaasan kaupungin tekninen toimi vaihtoi nimeä elokuun alussa. Jatkossa elinympäristöstäsi, kaupungin teknisestä infrastruktuurista ja palveluista vastaa kaupunkiympäristön toimiala. Samalla teknisen lautakunnan nimi muuttui kaupunkiympäristölautakunnaksi.

Muutoksen yhteydessä suunnittelujaosto lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin pääosin kaupunkiympäristölautakunnalle. Jatkossa kaavoituksen, kuntatekniikan ja kiinteistötoimen asioita käsitellään siis yhdessä yhteisessä lautakunnassa.

– Vastaava päätöksentekorakenne on jo käytössä lähes kaikissa Suomen suurimmista kaupungeista. Tavoitteena parantaa vuorovaikutusta, vähentää päällekkäistä tekemistä ja tehostaa päätöksentekoa. Uusi nimi kuvaa myös paremmin toimintaamme sen kaikessa laajuudessaan, toimialajohtaja Markku Järvelä toteaa.

Kaupunkiympäristön toimialalla on lisäksi rakennus- ja ympäristölautakunta, teknisten liikelaitosten johtokunta sekä ylikunnallisena toimielimenä Vaasan seudun jätelautakunta, jossa Vaasan kaupunki toimii isäntäkuntana.

Kaupunkiympäristölautakunnan vastuualue laajenee

Uudistunut kaupunkiympäristölautakunta vastaa kaupunkiympäristön kehittämisestä, huolehtii kaupungin maaomaisuudesta, asuntotoimen tehtävistä, paikkatietopalveluista, kiinteistönmuodostuksesta, pysäköinninvalvonnan järjestämisestä sekä kunnallisteknisistä palveluista, kuten katu- ja liikennesuunnittelusta.

Lautakunta päättää lisäksi yleis- ja asemakaavojen ja niihin liittyvien yleissuunnitelmien laatimisesta sekä julkisesti nähtäville asettamisesta. Lautakunta toimii myös lainsäädännön mukaisena viranomaisena edellä mainituissa asioissa, sekä joukkoliikenneviranomaisena.

Muutos liittyy koko kaupunkiorganisaation uudelleenorganisointiin. Sen taustalla on sote-uudistus, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siirtyvät Vaasan kaupungilta Pohjanmaan Hyvinvointialueen kuntayhtymän järjestettäväksi.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.vaasa.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye