Teknologia 19 kasvoi kokoa ja monipuolistaa edelleen ohjelmasisältöään

Teknologia 19 -messuilla vieraili kolmen päivän kuluessa 14 558 alan ammattilaista. Heille esittäytyi lähes 500 näytteilleasettajaa tapahtuman historian suurimmassa näyttelyssä. Myös ohjelma oli ennätyksellisen laaja käsittäen kymmeniä puheenvuoroja, paneelikeskusteluja, seminaareja, Ällistyttävät Robotit -finaalin, Teknologia 19 startup-finaalin sekä lukuisia oheistapahtumia kuten Teknologia Foorumin, OPC Day Finland -tapahtuman ja Tulevaisuuden työnantaja -teemapäivän.
Bosch Rexroth Oy:n toimitusjohtaja Kalle Tuohimaa hyödynsi Teknologia 19 -tapahtumaa kahdessa eri roolissa: sekä näytteilleasettajana yrityksensä osastolla että edustamansa Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistyksen puheenjohtajana. – Messut olivat onnistuneet niin yrityksellemme kuin yhdistykselle. Kävijämäärä kasvoi ja mikä tärkeintä, tapahtuma toi Messukeskukseen juuri oikeat alan toimijat ja ammattilaiset. Olen iloinen myös siitä, että tapahtuma tuki voimakkaasti yhdistyksemme verkostoitumista. Liki kaikki jäsenyrityksemme olivat mukana ja löydettävissä helposti samalta alueelta, kiittää Tuohimaa.
Suomen Robotiikkayhdistys osallistui tapahtumaan uutena yhteistyökumppanina. – Robotiikka on yhä isompi osa teknologian ammattilaisten arkea ja siksi on tärkeää, että robotiikka on monipuolisesti esillä tapahtumassa. Nyt ohjelmakattaus oli ennätyksellinen. Kuulijoita kiinnostivat asiantuntijapuheenvuorot mm. yhteistyörobotiikasta, sisälogistiikan robotisoinnista, robotisoidusta 3D-tulostuksesta ja robotiikasta terveysteknologiassa. Ohjelma houkutteli erittäin paljon kuuntelijoita, sanoo Robotiikkayhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Latokartano.
Niin ikään uusi yhteistyökumppani TIVIA ry tuotti tapahtumaan ICT-alan ohjelmaa. – TIVIA-lava osoittautui hyvin suosituksi, mikä kertoo siitä, että ICT-teemainen ohjelma niveltyy hyvin Teknologia-tapahtumaan,kertoo TIVIAn toimitusjohtaja Jussi Nissilä.
Teknologia-messukokonaisuus koostuu useista osa-alueista, joita ovat automaatio, elektroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, levytyö, koneenrakentaminen, kunnossapito, AI ja robotiikka, kunnossapito sekä ICT. Kahden vuoden kuluttua järjestettävillä Teknologia 21 -messuilla nähdään myös uusi osio Kasvu & Kumppanuus. Nykyaikaisen alihankintatapahtuman tarkoituksena on edistää yritysten kasvua tarjoamalla verkostoitumismahdollisuuksia.
Lisäksi Teknologia 21 -messujen yhteydessä järjestetään kaksi uutta ammattiseminaaria: Teollinen Iot ja Digitalisaatio sekä T&T Teollisuuden tulevaisuus. Myös tänä vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Tivi Future of 5G jatkuu kahden vuoden päästä. Seminaarit järjestetään yhteistyössä Alma Talentin kanssa. Teknologia 21 -tapahtuman myynti on jo käynnissä.
Messukeskuksen teollisuustapahtumien joukko kasvaa: uutuutena Manufacturing & Materials Summit 2021
Uusi konepajateollisuuden, tuotantoteknologian ja valmistustekniikan seminaari Manufacturing & Materials Summit järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä keväällä 2021. Seminaari on suunnattu valmistavan teollisuuden ja materiaalituotannon päättäjille ja asiantuntijoille, elinkeinoelämän vaikuttajille, poliittisille päättäjille ja kasvukeskusten toimijoille. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Messukeskus Helsinki, Alma Talent ja Tekniikka&Talous, ja sen yhteydessä järjestetään kaksi rinnakkaisseminaaria, joiden aiheina ovat kestävä kehitys ja kilpailukyky sekä metallitekniikka.
Teknologia 21 Messukeskuksessa seuraavan kerran 9.–11.11.2021, www.teknologia21.fi
Manufacturing & Materials Summit Messukeskuksessa ensimmäistä kertaa 9.–10.3.2021, www.manufacturingmaterials.fi
Kuvia juuri päättyneestä Teknologia 19 -tapahtumasta vapaaseen käyttöön (lisäkuvat saatavilla 15.11. mennessä): Messukeskus mediapankki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messukeskus Helsinki, myyntiryhmäpäällikkö Marcus Bergström, p. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com, www.messukeskus.com
Alma Talent, tapahtumapäällikkö Salla Mäkelä, p. 040 586 4585, salla.makela@almamedia.fi
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Yllätysten kautta kohti hyvää elämää13.11.2025 14:35:16 EET | Tiedote
Odottaessamme paluuta johonkin “normaaliksi” kutsuttuun aikaan, on käynyt selväksi, että uusi normaali on sarja alati yllättäviä käännöksiä. Habitaren vuoden 2026 teema Juonenkäänteitä / Plot Twists kutsuu hyväksymään elämän ja ajan arvaamattomuuden – ja löytämään siitä inspiraation. Jokainen mutka, yllätys ja suunnanmuutos voi avata uuden näkökulman, uuden luvun tai kokonaan uuden tarinan.
Sijoittaja 2025 tuo sijoittamisen huippunimet Messukeskukseen11.11.2025 14:58:20 EET | Tiedote
Sijoittaja 2025 kokoaa sijoittamisen asiantuntijat ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen keskiviikkona 26. marraskuuta. Tapahtuma tarjoaa sijoittajille ja taloudesta kiinnostuneille ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla markkinoiden näkymistä, tavata yrityksiä ja saada käytännön vinkkejä oman talouden hallintaan.
Educa 2026 julkaisi ohjelmansa – puoluejohtajat mukana suuressa arvokeskustelussa11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2026 tarkastelee laajasti koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman teema Oikeus opettamisen ja oppimisen iloon nostaa keskusteluihin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, moninaisuuden huomioimisen sekä oppimisen tukemisen muuttuvassa yhteiskunnassa. Lauantain ohjelman huipentaa puoluejohtajien suuri arvokeskustelu, jossa linjataan sivistyksen ja suomalaisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa. Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026.
Innovaatiopalkinto hammaslääketieteen edelläkävijälle – tekoäly tuo uuden ulottuvuuden röntgendiagnostiikkaan6.11.2025 18:30:00 EET | Tiedote
Uusi 10 000 euron Innovaatiopalkinto myönnetään tuotteelle, palvelulle tai menetelmälle, joka parantaa potilaiden hoitokokemusta ja edistää suun terveyttä. Vuoden 2025 Innovaatiopalkinnon saa Entteri Professional Software Oy, joka on yhdessä kumppaninsa Dentailin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen analyysipalvelun bitewing-röntgenkuvien tulkintaan.
Teknologia 25 -tapahtuma täyttyi kohtaamisista ja onnistumisista – kävijämäärä kasvoi edellisestä6.11.2025 17:11:12 EET | Tiedote
Teknologian ja teollisuuden ammattitapahtuma Teknologia 25 esitteli uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. Tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamäärää vuodesta 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

