Teknologia 23 sukeltaa alan keskeisiin ilmiöihin
13.4.2023 10:08:26 EEST | Messukeskus | Tiedote

Tapahtuma nostaa esille teollisuuden tärkeitä puheenaiheita ja ilmiöitä, ja valitut painopistealueet heijastavat keskeisiä tulevaisuuden kysymyksiä.
– Monet globaalit haasteet näkyvät koko ajan enemmän teollisuudessa. Esimerkiksi huoli energian riittävyydestä on pinnalla niin yksittäisten kuluttajien mielissä kuin eri toimialoilla, ja tähän teknologisilla ratkaisuilla voi olla merkittäviä ratkaisuja. Vihreä siirtymä, muutokset toimitusketjuissa ja vetyteollisuus ovat aivan keskeisiä aiheita teollisuusyrityksissä tänä päivänä, minkä vuoksi on hyvä että niistä keskustellaan myös Teknologia-tapahtumassa, toteaa toiminnanjohtaja Marko Vuorio Suomen Automaatioseura ry:stä.
Teknologia 23 -tapahtumassa on ohjelmaa kaiken kaikkiaan viidellä lavalla. Kävijöiksi houkutellaan alan ammattilaisten lisäksi myös opiskelijoita, joille suunnattu Tulevaisuuden Työnantaja -teemapäivä järjestetään ensimmäisenä päivänä.
– Teknologia-alan osaajapula kiihtyy jatkuvasti ja kilpailu ammattilaisista on kovaa. On arvioitu, että muutaman vuoden sisällä osaajavaje on kasvamassa jopa 40 000 työntekijään. Ensi marraskuussa näytteilleasettajilla onkin erinomainen tilaisuus kirkastaa työnantajamielikuvaansa ja jäädä tulevien ammattilaisten mieleen, sanoo liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta.
Tapahtuman sisältöä suunnitellaan laajan kumppaniverkoston kanssa. Mukana on eri teknologianalojen yhdistyksiä sekä muita yhteisöjä, kuten Women in Tech -verkosto. Tänä vuonna uutena kumppanina joukkoon liittyy Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry METSTA. Tapahtuma herättää kiinnostusta, ja alan kaikki tärkeät toimijat ovat jo ilmoittautuneet mukaan.
Teknologia 23 huipentuu Teknologia Party -iltajuhlaan keskiviikkona 8.11., jossa esiintyy muun muassa laulaja Erika Vikman. Tapahtuman koko ohjelma julkistetaan elokuussa.
Kilpailut nostavat esille osaajia
Teknologia-tapahtumassa kolmatta kertaa järjestettävä startup-kilpailu etsii tämän hetken lupaavimpia kasvuyrityksiä. Kilpailuun voi lähettää ehdotuksia 31.8. saakka, jonka jälkeen kilpailuraati valitsee ehdotuksista 5–7 parasta ideaa tapahtumassa järjestettävään pitchaus-finaaliin. Kisan voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 10 000 euron stipendillä.
Amazing Robots -kilpailu on suunnattu puolestaan korkeakoulujen opiskelijoille. Sen tarkoituksena on kasvattaa erityisesti tietotekniikan, robotiikan ja tekoälyn näkyvyyttä ja kiinnostavuutta. Kilpailutehtävänä on luoda robotti, joka tekee jotain kiinnostavaa, ja tiimien tehtävänä on määrittää, mikä tekee robotista kiinnostavan. Myös tämän kilpailun voittaja palkitaan 10 000 euron palkinnolla.
Teknologia 23 - Transforming The Industrial Landscape
Tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 7.–9.11.2023 samaan aikaan kyberturvallisuusalan Cyber Security Nordicin kanssa.
Lisätietoja:
Helsingin Messukeskus, liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström, p. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com ja
viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
Kuvia Messukeskuksen aiemmista tapahtumista vapaasti median käyttöön: https://mediabank.messukeskus.com
www.teknologia23.fi | #teknologia23 | LinkedIn @teknologia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Karjunenviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Ruokamessut järjestetään 2027 eri ajankohtana kuin Lapsimessut ja Lemmikkimessut26.4.2026 17:09:39 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa oli tänä viikonloppuna paljon nähtävää, kun Ruokamessut, Lapsimessut ja Lemmikkimessut järjestettiin samanaikaisesti. Tapahtumakokonaisuudessa vieraili lähes 62 000 kävijää. Ensi vuonna Ruokamessut järjestetään 2. – 4.4.2027, Lapsimessut 23. – 25.4.2027 ja Lemmikkimessut 24. - 25.4.2027 (la-su). Tapahtumakokonaisuus on ollut toimiva, mutta nyt halutaan rauhoittaa tapahtumia ja saada enemmän tilaa.
Fazer Puikula Ohut Ruis voitti Suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinnon24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinto jaettiin tänään Ruokamessuilla Helsingin Messukeskuksessa ruisleivälle ja sen sai Fazer Puikula Ohut Ruis. Fazerin patentoimaa LOFO-entsyymiä hyödyntävä ja vatsaystävällinen uutuusruisleipä sai paljon kehuja raadilta ja voitti Suomen Messusäätiön lahjoittaman 10 000 euron palkinnon.
Samu Räsäsen rohkea konsepti ja viimeistelty makufilosofia nostivat hänen ravintolansa Vuoden ravintolaksi24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura on valinnut Vuoden ravintolaksi 2026 helsinkiläisen Luovuus kukkii kaaoksesta. Valinta perustuu ravintolan omaleimaiseen konseptiin, jossa luovuus, yllätyksellisyys ja periksiantamaton maku yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Ruokamessut kutsuu inspiroitumaan, herkuttelemaan ja tekemään löytöjä23.4.2026 10:03:32 EEST | Tiedote
Suomen suurin, maukkain ja kattavin ruoka- ja juomatapahtuma esittelee yli 230 yrityksen tuotteita ja palveluja. Mukana on yli 100 ensikertalaista ja useita kansainvälisiä toimijoita. Osastotarjonnan lisäksi Ruokamessut tarjoaa paljon virikkeitä, kisoja, palkintoja sekä muun muassa nimekkäiden kokkien ja ruokavaikuttajien esityksiä. Ruoka 2026 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 24. – 26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Finlands Mässa med ett starkt år – omsättningen steg till rekordnivå23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Finlands Mässa‑koncernen hade ett starkt år 2025. Omsättningen steg för första gången i koncernens historia till en rekordnivå på över 60 miljoner euro. Mässcentrums besökarantal översteg en miljon för första gången efter pandemin och ökade med 13,7 procent jämfört med föregående år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

