Teknologiateollisuus vastasi Orpon kysymyksiin: Vihreälle kasvulle vauhtia ja osaamisen taso käännettävä nousuun
Tarvitsemme teknologiayrityksille nykyistä kilpailukykyisemmän toimintaympäristön, jotta hyvinvointimme voi kukoistaa jatkossakin. Suomen on oltava jälleen teknologisen edelläkävijyyden maa, joka kannustaa vihreään kasvuun sekä teollisten investointien, uuden liiketoiminnan ja kansainvälisten teknologiayritysten tutkimuskeskusten sijoittumiseen Suomeen.
– Digivihreä kasvu on Suomelle suuri mahdollisuus, ja sitä varten muun muassa TKI-panostusten, luvituksen ja puhtaan sekä kohtuuhintaisen energian saatavuuden on oltava kunnossa, jotta pystymme tekemään vihreästä siirtymästä hyvää liiketoimintaa, sanoo johtaja Matti Mannonen Teknologiateollisuudesta.
Teknologiateollisuus ry vaatii, että julkisen talouden tasapainottamiseksi on käynnistettävä viipymättä rakenneuudistuksiin, menosopeutuksiin ja kasvupanostuksiin perustuva toimenpideohjelma. Tärkeintä tasapainotuksessa on talouskasvun vauhdittaminen.
”Tarvitsemme sekä osaajia että osaamista lisää”
Jotta onnistumme vihreän kasvun edelläkävijänä, on Suomen noustava houkuttelevaksi kasvavan maahanmuuton maaksi, joka osaa vastaanottaa ja kotouttaa monipuolisista taustoista tulevia ammattilaisia. Tarvitsemme Suomeen nykyiseen tasoon verrattuna enemmän kuin tuplaten työmaahanmuuttoa, jos haluamme turvata hyvinvointiyhteiskuntamme jatkuvuuden.
– Tarvitsemme sekä osaajia että osaamista lisää. Suomalaisten nuorten aikuisten koulutustaso on jo alhaisempi kuin OECD-maissa keskimäärin. Suomi on houkutteleva investointikohde vain, jos yritykset näkevät, että panostamme koulutukseen pitkäjänteisesti suhdanteesta riippumatta, Mannonen kertoo.
Teknologiateollisuus painottaa, että Suomen on uudistuttava ja pysyttävä monimutkaistuvan maailman tahdissa.
Teknologiateollisuuden kaikki vastaukset ovat median vapaasti hyödynnettävissä.
Teknologiateollisuuden vastaukset löytyvät Teknologiateollisuuden sivuilla julkaistusta artikkelista: https://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/teknologiateollisuuden-vastaukset-petteri-orpolle-olennaista-kannustaminen
Lisätietoja:
Johtaja Matti Mannonen (uudistuva teollisuus), 040 544 7047
Johtaja Helena Soimakallio (kestävä kasvu), 040 550 7706
Tietoja julkaisijasta
Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa 50 prosentista Suomen viennistä ja 65 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 330 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuus ry
Teknologia-akatemiassa aiheena osaaminen ja uudet teknologiat – pelastaako ChatGPT meidät osaajapulalta?5.5.2023 11:05:34 EEST | Kutsu
Journalisteille 24.5. järjestettävän Teknologia-akatemian aiheena on osaaminen ja uudet teknologiat. Pelastaako tekoäly meidät osaajapulalta? Onko ChatGPT vasta alkusoittoa AI-kentällä? Mitä muita valttikortteja Suomella on uusien teknologioiden saralla kuin 6G? Miten valttikortit pelataan oikein?
Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta osaajatarve pysynyt vahvana4.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuudessa kysyntä on jatkanut heikkenemistään, mutta tilauskannat ovat vielä säilyneet hyvällä tasolla. Yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä yhä voimakkaasti, ja pula osaajista vaikeuttaa niiden toimintaa.
Selvitys: Yritykset tyytyväisiä tekniikan alan ammatilliseen koulutukseen – Valmistuneista kuitenkin vain 55 % työllistyy6.3.2023 10:59:37 EET | Tiedote
Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden osaaminen vastaa Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritysten mukaan melko hyvin yritysten tarpeisiin. Teknologiateollisuuden teettämässä laajassa selvityksessä tätä mieltä oli 81 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä. Koulutuksen kyvyssä vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin on kuitenkin yhä parantamisen varaa, ja liian suuri osa on työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen.
Sähkökriisiin on syytä miettiä pitkän tähtäimen ratkaisuja19.12.2022 18:01:46 EET | Tiedote
Sähkömarkkinamallia on syytä tarkastella pitkällä tähtäimellä. Tukitoimet tulisi kohdentaa tarkasti niille, jotka niitä eniten tarvitsevat.
Suomi tarvitsee 28 vuoden ajan vuosittain yli 50 000 maahanmuuttajaa16.11.2022 07:00:00 EET | Tiedote
Suomi tarvitsee 28 vuoden ajan vuosittain vähintään 50 000 maahanmuuttajaa, kirjoittaa Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Jaakko Eskola blogissaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme