Tekoäly valjastettiin nuorten valmentajaksi
Nuoret saavat koulussa ohjausta niin TET-jaksoa kuin kesätöitäkin varten, mutta vain harvalla opinto-ohjaajalla on aikaa jatkuvaan henkilökohtaiseen sparraukseen. Ohjauksen apuvälineeksi luotuun Duunikoutsi-mobiilisovellukseen on nyt valjastettu tekoäly, jonka avulla nuori saa juuri hänelle sopivia ehdotuksia seuraavista askeleista kohti TET-paikkaa tai kesätöitä.
”Olemme kehittäneet Duunikoutsin opinto-ohjaajan pikku apuriksi, joka kulkee aina nuoren mukana puhelimessa. Tekoäly avaa ohjaukseen täysin uusia mahdollisuuksia henkilökohtaisen sparrauksen vahvistamisella”, TATin kumppanuuspäällikkö Riikka Lehtinen kertoo.
Osaamisen tunnistaminen haastavaa
Duunikoutsissa on merkittävässä roolissa osaamispohjaisen ajattelun opettaminen. Robokoutsi kysyy nuorelta palautetta työelämävalmennuksesta ja suosittelee sen pohjalta seuraavia aiheita ja askeleita sekä tekee nuorelle näkyväksi oman etenemisen ja oppimisen - millaiset työelämän aiheet tuntuvat helpolta ja mitkä haastavilta.
”Nuoren on vaikeaa tunnistaa omaa osaamistaan siinä vaiheessa, kun kokemus ei ole vielä opettanut, millainen osaaminen on työelämässä tärkeää. Koulussakin heitä arvioidaan kouluaineiden perusteella. Toivomme, että Duunikoutsi auttaa nuorta ymmärtämään osaamisensa monipuolisuuden jo ennen työuran alkua”, Oikotie Työpaikkojen johtaja Joonas Pihlajamaa kommentoi.
Haasteita tekemällä nuorta autetaan sanoittamaan omaa osaamistaan ja tunnistamaan osaamissanastoa, joka toimii yhteen työmarkkinoiden osaamiskielen kanssa. Suomalaisen Headai Oy:n teknologiaa hyödyntäen nuorelle syntyy oma digitaalinen osaamisprofiili, yksityiskohtainen ja tietoturvallinen malli omista osaamisistaan ilman, että nuoresta kerätään yhtään henkilökohtaista dataa.
Työelämän pelisäännöt tutuksi
Duunikoutsissa on myös kattavasti erilaisia tehtäviä liittyen työelämän pelisääntöihin ja työntekijän oikeuksiin sekä velvollisuuksiin. Työpaikalla ilmenevässä ongelmatilanteessa sovelluksesta löytää myös tiedon siitä, keneltä voi saada neuvoa ongelman ratkaisemiseksi.
”Työelämään liittyvä termistö voi olla työuran alkutaipaleella vaikeasti ymmärrettävää. On hienoa, että nuorelta löytyy jatkossa työelämän pelisäännöt takataskusta 24/7. Tällainen matalan kynnyksen tietopankki on hyödyllinen sekä tarpeellinen ja siihen kannattaa tutustua kaikessa rauhassa”, SAK:n järjestöasiantuntija Jussi Kukkola sanoo.
Mikä Duunikoutsi?
Duunikoutsi-sovellus on nuorten työelämävalmentaja, joka auttaa tunnistamaan vahvuuksia ja taitoja sekä haastaa TET-paikan, kesätöiden tai seuraavan unelmatyön hakuun. Duunikoutsi sisältää motivoivia vinkkejä ja haasteita, joita suorittamalla kertyy tarvittava tieto työelämää varten. Sovelluksen uusi robokoutsi suosittelee tekoälyn avulla opeteltavia aiheita ja tekee arviointikartalla etenemisen sekä oppimisen näkyväksi. Ensimmäistä kesätyötä hakeva saa myös osaamispohjaisen CV:n, joka on valmiiksi täytetty Duunikoutsin tehtävien pohjalta.
Sovelluksen on kehittänyt Talous ja nuoret TAT yhdessä Oikotie Työpaikkojen ja SAK:n kanssa. Sovelluksen teknisestä toteutuksesta vastaavat 10Monkeys ja Headai. Sovelluksen ensimmäinen versio julkaistiin toukokuussa 2019.
Duunikoutsi on ladattavissa kaikista sovelluskaupoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Lehtinenkumppanuuspäällikkö
Puh:041 545 0800riikka.lehtinen@tat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja. Autamme nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Enkät: Unga bekymrar sig för hur pengarna räcker till – det har uppstått en klyfta mellan landsbygden och städerna29.8.2024 01:00:00 EEST | Tiedote
Ungas upplevelse av ekonomisk välfärd har blivit sämre under de senaste två åren. Nedgång har skett särskilt bland unga som bor på landsbygden. Detta framgår av NYT Ungas framtidsrapport, som besvarades av cirka 5 000 elever i högklasserna och studerande i andra stadiet på olika håll i Finland.
Kyselytutkimus: Nuoret huolissaan rahojen riittävyydestä – maaseudun ja kaupunkien välille revennyt railo29.8.2024 01:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten kokemus taloudellisesta hyvinvoinnista on laskenut viimeisen kahden vuoden aikana. Erityisesti laskua on tapahtunut maaseudulla asuvien nuorten kohdalla. Tämä käy ilmi NYT Nuorten tulevaisuusraportista, johon vastasi noin 5 000 yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa eri puolilta Suomea.
Ungdomsenkät: Oron för att arbetslivet är för tungt fortsätter att öka22.5.2024 09:51:30 EEST | Tiedote
De ungas oro för att arbetslivet är alltför tungt fortsätter att öka. Samtidigt är allt fler intresserade av entreprenörskap. Det framgår av den färska NYT Ungas framtidsrapport. Undersökningsresultaten speglar bredare utvecklingstrender i samhället, till exempel ungas försämrade delaktighet, differentieringen utifrån de ungas hembakgrund och kön samt den allmänna osäkerheten i fråga om framtiden.
Kyselytutkimus: Nuorten huoli työelämän kuormittavuudesta jatkaa kasvuaan22.5.2024 09:51:30 EEST | Tiedote
NYT Nuorten tulevaisuusraportin mukaan nuorten huoli työelämän kuormittavuudesta jatkaa kasvuaan. Samaan aikaan yhä useampi on kiinnostunut yrittäjyydestä. Tuloksissa heijastuvat laajemmat yhteiskunnalliset kehityssuunnat, kuten nuorten heikentynyt osallisuus, eriytyminen kotitaustan ja sukupuolen perusteella sekä yleinen epävarmuus tulevaisuudesta.
Det finska mästerskapet för unga företagare gick till Etu-Töölön lukio: Hunajaheput NYT tog segern i Våga vara företagsam-finalen25.4.2024 12:42:10 EEST | Tiedote
Hunajaheput NYT från Helsingfors utsågs till årets bästa NYT-företag i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 24–25.4. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog nästan 60 övningsföretag och sammanlagt cirka 200 unga från grundskolor och läroanstalter i andra stadiet från hela Finland. På evenemanget utsågs också årets Miniföretag, som är BuzzNest från Kesämäen koulu i Villmanstrand. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT. Länken till evenemangets foton finns i slutet av pressmeddelandet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme