Tekoälyhaaste on saanut liikkeelle jo kymmeniä tuhansia suomalaisia

Teknologiayritys Reaktorin ja Helsingin yliopiston suunnittelema ja rakentama englanninkielinen kurssi tarjoaa kaikille mahdollisuuden opiskella tekoälyn perusteet ilmaiseksi. Elements of AI -verkkokurssin suorittaminen ei vaadi aiempia tekoäly- tai ohjelmointitaitoja, joten se on temmannut mukaansa Suomessa toimivia yrityksiä, organisaatioita ja yksilöitä kaikilta aloilta. Ennen kurssin avausta ennakkoon ilmoittautuneita on jo yli 20 000.
“Tekoäly vaikuttaa tulevaisuudessa kaikkien elämään, minkä vuoksi tiedon demokratisointi on tärkeää koko yhteiskunnan kannalta. Yrityksillä ja muilla organisaatioilla onkin elintärkeä rooli ihmisten kannustamisessa ja jatkuvan oppimisen tukemisessa, sillä tekoälyä hyödyntäväksi luettavat nykyratkaisut ovat pääosin eilisiä. Onkin upeaa nähdä, että suomalaiset ovat näin sankoin joukoin lähteneet mukaan. Se antaa lupauksen, että meillä on tulevaisuudessa mahdollisuus olla kansainvälisen tekoäly-osaamisen kärjessä”, sanoo Reaktorin tekoälyliiketoiminnasta vastaava johtaja Hanna Hagström.
Helsingin yliopistolla tekoälyyn liittyvät kurssit ovat olleet suosittuja jo kauan. Kiinnostus tekoälyä kohtaan on ylittänyt tiedekuntarajat, joten yliopisto osasi odottaa avoimellekin kurssille suosiota.
"Vasta ensi viikolla alkavalle kurssille on rekisteröitynyt odotuksiimmekin nähden aivan valtava määrä osallistujia. Tämän lisäksi kurssin sisällöt jäävät verkkoon vapaasti käytettäviksi ja niitä päivitetään jatkuvasti. Siten ne toivottavasti palvelevat luotettavana tietolähteenä muitakin kuin niitä, jotka suorittavat kurssin kokonaisuudessaan”, sanoo kurssin johtava opettaja, apulaisprofessori Teemu Roos Helsingin yliopistosta.
Helsingin yliopiston ja Reaktorin suunnittelema ja toteuttama verkkokurssi on vain yksi tapa vastata tekoälyhaasteeseen ja kouluttautua tekoälyn perusteisiin. Kun tarkasteluun otetaan mukaan myös muut tavat kouluttautua, haasteen arvioidaan koskettavan jo nyt noin 30 000-35 000 ihmistä. Tekoälyn perusteita oppimaan tavoitellaan tämän vuoden aikana 54 000 ihmistä, eli yhtä prosenttia suomalaisista.
“Tekoäly on jo nyt yhteiskunnallisesti merkittävä asia ja sen tärkeys korostuu entisestään lähivuosien aikana”, kommentoi tekoälyhaasteen tukija, kansanedustaja Elina Lepomäki ja jatkaa: “Uskon, että meillä suomalaisilla on mahdollisuus kuulua tekoälykehityksen edelläkävijöihin maailmassa, mutta se vaatii entistä laajempaa osaamisen kehittämistä ja koulutusta. Helsingin yliopiston ja Reaktorin yhteishanke on erittäin tervetullut ja sopivan kunnianhimoinen kokeilu.”
Muutamia yritysten tekemiä lupauksia tälle vuodelle:
1. Stora Enso on luvannut kouluttaa 1 000 työntekijäänsä
2. Elisa ja Väestörekisterikeskus lupaavat kouluttaa 10 % henkilöstöstään
3. Aktia, Nordea ja Kesko tarjoavat kaikille työntekijöilleen mahdollisuuden suorittaa Elements of AI -kurssin
Reaktor (@reaktornow)
#elementsofai
#tekoalyhaaste
#AIChallenge
Helsingin yliopisto on Suomen vanhin ja suurin tiedekorkeakoulu, yhteensä 40 000 henkilön kansainvälinen tiedeyhteisö. Tieteen voimalla yliopisto on rakentanut yhteiskuntaa, sivistystä ja hyvinvointia jo vuodesta 1640.http://helsinki.fi
Reaktor on hybridiyritys, joka yhdistää liiketoimintakonsultoinnin ja luovan alan palvelut väkevään teknologiseen huippuosaamiseen. Tekemisemme pohjautuu liiketoiminnan, ihmisen, kulttuurin ja digitaalisuuden ymmärtämiselle.http://reaktor.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Valtonen
Viestintä- ja markkinointijohtaja, Reaktor
+358503237203
ville.valtonen@reaktor.com
Kurssin sisäänpääsytunnukset medialle ennakkoon:
Jani Hellström
Viestintäpäällikkö, Reaktor
+358 400 272515
jani.hellstrom@reaktor.com
Samuel Sorainen, viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 5798653
samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
7 x yhteistä välipäivien aktiviteettia Virossa17.12.2025 14:08:04 EET | Tiedote
Joulun välipäivät ovat täydellinen hetki pienelle irtiotolle, ja lyhyen matkan päässä Viro tarjoaa runsaasti mukavaa ja vaivatonta tekemistä koko perheelle. Poimi talvikauden helpot hyvänmielen aktiviteetit joulun ja loppiaisen välisiin vapaapäiviin.
Suomalaisen Ainoa Wineryn laatuviinit joulupöytään ja pukinkonttiin24.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hollolaisen Ainoa Wineryn viineissä maistuu marjat, metsä ja ripaus talven mausteisuutta. Viinit valmistetaan suomalaisista villimarjoista ja hedelmistä perinteisellä viinimetodilla. Tuloksena on kansainvälisesti palkittuja laatuviinejä, jotka ilahduttavat niin joulupöydässä kuin pukinkontissa.
Ainoa Winery sai kasvurahoituksen ja huippuosaajia hallitukseen14.11.2025 11:12:38 EET | Tiedote
Suomalaisiin villimarjoihin ja hedelmiin erikoistunut viinitalo on saanut merkittävän kasvurahoituksen. Sen avulla Ainoa Winery kehittää toimintaansa, kasvattaa raaka-aineiden ostoja sekä tuotanto- ja varastokapasiteettiaan ja lisää henkilöstöä Hollolassa. Investointi tukee myös viinitalon panostuksia markkinointiin ja jakeluun kotimaassa ja kansainvälisesti. Ainoa Wineryn tavoitteena on viinituotannon ja myynnin kymmenkertaistaminen.
Suomalainen menestystarina esillä CBS Newsin valtakunnallisissa uutisissa Yhdysvalloissa13.11.2025 08:33:00 EET | Tiedote
Suomalainen yksityislentoyhtiö Aerocom Aviation nousi kansainväliseksi uutisaiheeksi, kun yhtiön palvelua ja sen toista perustajaa Joonas Nurmea esitellään parhaillaan CBS Newsin aamuohjelmissa ja valtakunnallisissa TV-uutisissa. Keskiviikkona alkanut näkyvyys eri puolilla Yhdysvaltoja tavoittaa kymmeniä miljoonia katsojia ja nostaa esiin suomalaisen yrittäjätarinan sekä sen tarjoaman räätälöidyn matkustuspalvelun.
NH Collection Helsinki Grand Hansa avaa loisteliaan Ballroomin ovet joulunviettäjille4.11.2025 11:51:26 EET | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotelli pukeutuu jouluun ja avaa loisteliaan juhlasalin ovet vieraille. Tavallisesti vain tapahtumien ja yksityisvieraiden käytössä olevaan Ballroomiin katetaan gaalaillallinen, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea hotellin historiallinen suuri juhlasali kaikessa loistossaan. Lisäksi Hansa Café Bar & Brasserie kutsuu herkuttelemaan kolmen ruokalajin joululounaalle sekä nauttimaan jouluaaton herkkuja notkuva menu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
