Tela: Koronaviruksesta johtuva eläkemaksujen lykkäysmahdollisuus ministeriön valmisteluun

18.3.2020 16:31:36 EET | Työeläkevakuuttajat Tela | Tiedote

Jaa
Työeläkeyhtiöt ovat valmistelleet yhteisen hakemuksen sosiaali- ja terveysministeriölle työeläkemaksujen maksuaikojen pidentämisestä koronaviruspandemian takia. Hakemus sisältää linjaukset tilapäisestä muutoksesta, jonka perusteella työeläkevakuuttajat voivat myöntää asiakkailleen ylimääräistä maksuaikaa työntekijöiden (TyEL) ja yrittäjien (YEL) eläkemaksuille.

Suomen hallitus ilmoitti viime maanantaina eri toimenpiteistä, joilla yrityksiä ja yrittäjiä pyritään tukemaan pandemiatilanteessa. Eläkemaksujen maksuaikojen lykkäämismahdollisuus oli yksi näistä toimista. Järjestelyn voimaantulo edellyttää vielä sosiaali- ja terveysministeriön päätöstä.

TyEL-asiakas eli työeläkevakuutuksen työntekijöilleen hankkinut työnantaja voisi pyydettäessä saada kolme kuukautta ylimääräistä maksuaikaa työeläkemaksuille. Kolmen kuukauden lykkäysmahdollisuus tulisi myös yrittäjän YEL-maksuihin.

Muutosten on tarkoitus tulla voimaan määräaikaisina 20.3.2020. TyEL:n osalta muutokset koskevia helmi–toukokuussa maksettavia palkkoja. YEL:n osalta muutokset koskevat 20.3.–30.6.2020 erääntyviä maksueriä. Työnantajat ja yrittäjät saavat tarkempia tietoja tilanteeseensa liittyen omalta työeläkeyhtiöltään.

Toimet työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden vahvistamiseksi

Työeläkeyhtiöt ovat hakeneet sosiaali- ja terveysministeriöltä myös muutosta eläkerahastointia koskeviin sääntöihin yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden tukemiseksi. Vahva vakavaraisuus eli kyky kohdata sijoitustoiminnan riskejä helpottaa sopeutumista koronaviruspandemiasta seuranneeseen markkinaheiluntaan.

Muutoshakemus koskee vanhuuseläkerahastojen täydentämisen laskentaan käytettävää täydennyskerrointa, joka määräytyy eläkevakuuttajien keskimääräisen vakavaraisuuden perusteella. Yksityisalojen työeläkevakuuttajat vahvistavat eläkerahastoja täydennyskerrointa vastaavalla tuotolla vuosittain.

Hakemuksen perusteella rahastojen täydentäminen voitaisiin jättää määräaikaisesti tekemättä ja näin vahvistaa työeläkevakuuttajien vakavaraisuutta. Hakemuksen mukaan täydentämisestä luovuttaisiin 1.4.2020 alkaen.

Vakavaraisuussääntely koskee yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkekassoja ja -säätiöitä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Kutsu medialle: Telan tilaisuus SDP:n puoluekokouksessa tarjoaa suoraa puhetta osaamisesta, työkyvystä ja eläkerahasta – äänessä mm. Tytti Tuppurainen ja Telan Saara-Sofia Sirén18.5.2026 17:01:36 EEST | Kutsu

Suomi tarvitsee kasvua, se hyödyttää myös eläkejärjestelmää. Toivotamme median edustajat lämpimästi tervetulleiksi Työeläkevakuuttajat Telan keskustelutilaisuuteen SDP:n puoluekokouksen yhteydessä lauantaina 23.5 klo 19–20 Tampere-talolla. Luvassa on suoraa puhetta osaamisesta, työkyvystä – ja (eläke)rahasta!

Vauvarahaston kaltaiset avaukset ansaitsevat huolellisen tarkastelun12.5.2026 16:09:11 EEST | Uutinen

Väestöliiton esittämä Vauvarahasto-malli nostaa tärkeän aiheen julkiseen keskusteluun: syntyvyyden lasku on koko yhteiskuntaa koskeva kysymys, jolla on merkitystä myös työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyden kannalta. Työeläkevakuuttajat Telan erityisasiantuntija Janne Pelkonen pitää tärkeänä, että lastensaantitoiveiden toteutumista tukevia toimenpiteitä pohditaan vakavasti ja tutkimustiedon pohjalta, kuten Vauvarahasto-mallissa on tehty.

Tela-blogi: Eläkeuudistuksen lisärahastointi – 700 miljoonaa euroa vuodessa työeläkejärjestelmän ja julkisen talouden tulevaisuuteen29.4.2026 07:07:18 EEST | Blogi

Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva eläkeuudistus tuo mukanaan merkittäviä muutoksia myös työeläkkeiden rahastointiin. Vanhuuseläkkeitä varten rahastoidaan jatkossa nykyistä enemmän. Yksi eläkeuudistuksen keskeisistä tavoitteista on vahvistaa julkista taloutta ja turvata eläkejärjestelmän kestävyys myös tulevaisuudessa. Miten vanhuuseläkerahastoinnin kasvattaminen auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa? Minkä mittaluokan muutoksesta on kyse?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye