Tela: Työeläkevarat kasvoivat 11 miljardia pandemian ja sijoitusympäristön haasteista huolimatta
3.6.2021 08:31:48 EEST | Työeläkevakuuttajat Tela | Tiedote

Jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä eläkevaroissa saavutettiin ja ylitettiin taso, jolla oltiin ennen koronapandemian aiheuttamaa jyrkkää laskua. Varojen kasvu vuoden 2021 ensimmäisinä kuukausina oli hyvin pitkälti osakesijoitusten ansiota, kertoo Työeläkevakuuttajat Telan analyytikko Kimmo Koivurinne.
– Koronavirusrokotusten käynnistyminen vahvisti pääomamarkkinoiden yleistä luottamusta, mikä vaikutti suotuisasti erityisesti osakesijoitusten kehitykseen. Rokotusten etenemisen ohella osakemarkkinoiden virettä nosti myös erityisesti Yhdysvaltojen historiallisen suuri elvytys, kertoo Koivurinne.
Näköpiirissä haasteitakin
Kokonaisuudessaan sijoitustuotto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reaalisesti 4,1 prosenttia.
– Eläkevarat kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä osakesijoitusten ansiosta. Samaan aikaan korko- ja kiinteistösijoitusten reaalituotot olivat negatiivisia, Koivurinne kuvaa.
Kuuden suurimman työeläkevakuuttajan osakesijoitusten tuotot olivat vuosineljänneksellä reaalisesti keskimäärin 8,4 prosenttia. Korkosijoitusten tuotot olivat reaalisesti keskimäärin -0,6 prosenttia, kiinteistösijoitusten tuotot -0,2 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten eli pääasiassa hedgerahastojen tuotot 2,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysistä. Pääkohdat Koivurinne kertoo videolla.
– Korkosijoitusten heikko tuotto alkuvuonna ja niiden osuuden supistuminen pitemmällä aikajänteellä kertovat sijoitusympäristöstä, jossa hyvien tuottojen löytäminen oli jo ennestään haastavaa, ja johon koronaviruspandemia on entisestään lisännyt vaikeuskerrointa, Koivurinne sanoo.
– Korkosijoitukset ovat perinteisesti olleet työeläkevakuuttajien kaltaisten institutionaalisten sijoittajien salkussa eräänlainen turvallinen kulmakivi. Nyt on kuitenkin meneillään pidempi trendi, jossa korkosijoitusten suhteellinen osuus on lähes puolittunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Työeläkevakuuttajat ovat korvanneet korkosijoituksia paremmin tuottavilla osakkeilla, pääomasijoituksilla ja muilla vaihtoehtoisilla omaisuuslajeilla, Koivurinne kuvaa.
Pidemmällä tarkastelujaksolla korkosijoitusten tuotot ovat Koivurinteen mukaan olleet kohtuulliset. Vuoden 2021 ensimmäisinä kuukausina kasvaneet inflaatio-odotukset ovat vaikuttaneet korkoihin ja se on näkynyt korkosijoitusten negatiivisina tuottoina työeläkevakuuttajilla.
Sijoitusjakaumassa vain vähäistä muutosta
Työeläkesijoitusten omaisuuslajikohtainen jakautuminen muuttui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä hyvin vähän. Osake- ja osaketyyppisten sijoituksien osuus (53 %) kohosi noin prosenttiyksikön. Korkosijoituksien osuus (31 %) supistui prosenttiyksikön. Kiinteistösijoituksien (8 %) ja vaihtoehtoisten sijoituksien (8 %) osuudet pysyivät kutakuinkin muuttumattomina.
Alueellisissa sijoitusosuuksissa ei alkuvuoden aikana tapahtunut mainittavia muutoksia. Sekä kotimaahan (24 %) että euroalueelle (16 %) kohdistuneiden sijoitusten osuudet laskivat kumpikin puolisen prosenttiyksikköä ja vastaavasti euroalueen ulkopuolisiin maihin (59 %) kohdistuneiden sijoitusten osuus nousi prosenttiyksikön verran. Sijoitusosuuksien muutoksiin vaikuttavat arvonmuutosten ohella nettovirrat eli ostojen, myyntien ja erääntymisten välinen erotus.
***
Eläkevaroja koskeva Telan tilastoanalyysi sisältää tiedot eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen, eläkesäätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon eläkerahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnasta. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva.
Analyysi sijoitusvarojen määristä ja kohdentumisesta löytyy kokonaisuudessaan Telan Sijoitusanalyysi-sivulta. Seuraavan sijoitusanalyysimme vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen tilanteesta julkaisemme syyskuun alussa.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Telan analyytikko Kimmo Koivurinne kertoo työeläkevarojen kehittymisestä vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Koivurinneanalyytikko
Puh:044 364 2324kimmo.koivurinne@tela.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Uusi Q&A-tietopaketti laittaa työeläkejärjestelmän sopeutuskeinot puntariin23.10.2026 13:24:32 EEST | Uutinen
Julkisuudessa on viime aikoina esitetty lukuisia keinoja, joilla työeläkejärjestelmästä toivotaan vetoapua valtiontalouden vahvistamiseksi. Keskustelua vauhdittavat entisestään valtiovarainministeriön ensi viikolla julkaistavat kartoitukset, jotka käsittelevät julkisen talouden sopeutusvaihtoehtoja. Telan uusi Q&A-tietopaketti kokoaa yhteen yleisimmät työeläkejärjestelmää koskevat ehdotukset ja arvioi niiden vaikutuksia valtiontalouteen ja työeläkkeiden kestävyyteen.
Tela-blogi: Työeläkejärjestelmän kestävyys ei edellytä eläkeiän nostoa22.10.2026 08:02:47 EEST | Blogi
Vaikka eläkeikä on keskeinen osa eläkejärjestelmää, ei valtiovarainministeriön esitys eläkeiän nostamisesta liity millään tavalla suoraan työeläkejärjestelmän kestävyyteen. Taustalla on sen sijaan toiveet työvoiman tarjonnan lisäämisestä sekä rahojen löytämisestä valtiontalouden alijäämän paikkaamiseen. Eläkeleikkauksilla spekuloidessa tulisi päättäjien ottaa samalla kantaa siihen, kenen eläkelupaukseen niillä puututtaisiin ja kuinka suurelta osin.
Kutsu toimittajille: Eläkerahastoista Euroopan kasvun vauhdittajia? Jännitteisiin pureudutaan eläkealan eurooppalaisen edunvalvontajärjestön AEIP:n vuosikonferenssissa 29.10. Helsingissä21.10.2026 08:21:54 EEST | Kutsu
Eläkerahastoihin kohdistuu Euroopassa kasvavia odotuksia: niiden toivotaan rahoittavan kasvuyrityksiä, infrastruktuuria, innovaatioita ja muita pitkän aikavälin investointeja. Mutta kuinka paljon eläkerahastoilta voidaan odottaa ja millä ehdoilla? Miten yhteiskunnan investointitarpeet sovitetaan yhteen eläkerahastojen perustehtävän eli eläkkeiden turvaamisen kanssa? Löytyykö Euroopasta riittävän houkuttelevia ja tuottavia sijoituskohteita? Millaista keskustelua EU:ssa ylipäätään käydään eläkerahastojen roolista kasvun tukijoina? Muun muassa tähän teemaan liittyviä jännitteitä avataan eläkealan eurooppalaisen edunvalvontajärjestön AEIP:n vuosikonferenssissa Helsingissä 29.10.
Myry ja Tela: Hallituksen YEL-uudistus vie yrittäjien eläkejärjestelmää oikeaan suuntaan, mutta työn on jatkuttava seuraavalla hallituskaudella8.10.2026 14:14:18 EEST | Tiedote
Mikro- ja yksinyrittäjien etujärjestö MYRY ja Työeläkevakuuttajat Tela pitävät hallituksen eduskunnalle antamaa YEL-esitystä tärkeänä askeleena kohti oikeudenmukaisempaa yrittäjäeläkejärjestelmää. Järjestöjen mukaan YEL-järjestelmän kehittämistä on kuitenkin jatkettava myös seuraavalla hallituskaudella. Rahastoinnin aloittaminen, ansioiden ottaminen YEL-maksun ainoaksi perusteeksi ja vakuuttamisen alarajan laskeminen ovat seuraavat välttämättömät uudistukset matkalla kohti kestävämpää, selkeämpää ja reilumpaa järjestelmää, painottavat MYRYn Hanén ja Telan Sirén.
Päättäjät Telan debatissa: Verotus suoraviivaisin keino vahvistaa valtiontaloutta30.9.2026 15:19:20 EEST | Tiedote
Työeläkejärjestelmästä ei löytynyt Telan päättäjädebatissa nopeita ratkaisuja julkisen talouden sopeutustarpeisiin. Mutta jos eläkkeistä halutaan ohjata lisää rahaa valtiontalouteen, verotus nähtiin yksinkertaisimpana ja läpinäkyvimpänä keinona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


