Teollisuus mukana energiatalkoissa: Vuosien työ energiatehokkuuden parantamiseksi auttaa ensi talvena
– Tehokkain yksittäinen tapa vaikuttaa energian riittävyyteen ja hintatasoon on sen mahdollisimman tehokas käyttö, painottaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Energiateollisuuden tuoreista sähkönkulutusluvuista näkyy, että teollisuuden sähkönkulutus on ollut koko vuoden 2022 laskusuunnassa. Teollisuudessa tehokkaaseen energiankäyttöön on kiinnitetty huomiota jo pitkään, ja energiatehokkuus on osa alan vastuullisuustyötä. Vapaaehtoisen energiatehokkuussopimuksen on tehnyt yli 300 teollisuusyritystä. Viiden viime vuoden aikana (vuoden 2021 loppuun mennessä) näissä yrityksissä on tehty lähes 3000 energiatehokkuutta parantavaa toimenpidettä, joiden ansiosta teollisuusyrityksissä säästyy energiaa vuosittain yhteensä 6,5 terawattituntia. Määrä vastaa lähes 330 000 sähkölämmitteisen pientalon koko vuoden energiankulutusta.
– Teollisuus on tehokas energiajärjestelmän sääntelijä tarjoamalla myös merkittävästi kysyntäjoustoa silloin, kun sähkön hinta nousee korkealle. Tämä on arvokasta kaikkien sähkönkäyttäjien ja koko sähköjärjestelmän kannalta, Leskelä tähdentää.
”Edessämme on hyvin poikkeuksellinen talvi”
– Meillä on edessämme hyvin poikkeuksellinen talvi, jolloin jokaisen suomalaisen – niin yrityksen kuin yksityishenkilön – ponnistelua tarvitaan. Energiatehokkuuden parantaminen, kulutushuippujen tasaaminen ja erilaiset energian säästötoimet ovat avainasemassa tulevasta talvesta selviämisessä, sanoo Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle.
Helteen mukaan on kuitenkin pyrittävä välttämään sitä, että ”säästäminen” johtaa tuotannon vähenemiseen eli tehtaiden sulkemiseen ja työntekijöiden lomauttamisiin.
– Sellainen talvi ei tekisi hyvää Suomen kansantaloudelle ja suomalaiselle hyvinvoinnille, hän muistuttaa.
Esimerkiksi valimoteollisuudessa kulutushuippuja on jo ryhdytty tasaamaan siirtämällä tuotantoa yövuoroihin.
Useat kemianteollisuuden yritykset siirtäneet tuotantoa yöaikaan
– Myös kemianteollisuuden yritykset ovat jo siirtäneet tuotantoaan yön tunneille tai harkinneet sitä, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.
Kemianteollisuus on tehnyt pitkäjänteistä energiatehokkuustyötä jo vuosikymmeniä. Vuodesta 1995 tuotantoon suhteutettu energiankulutus on vähentynyt 20 prosenttia, osana jäsenyritysten omaehtoista Responsible Care -vastuullisuusohjelmaa.
– Alan yritykset tekevät jatkuvasti töitä löytääkseen uusia keinoja toimintansa tehostamiseksi. Tätä vastuullisuustyötä tehdään kaikenkokoisissa yrityksissä, isompina ja pienempinä tekoina, Aalto kertoo.
Esimerkiksi Kiilto ottaa talteen liimanvalmistuksessa syntyvän lämpöenergian uuden lämpöpumppujärjestelmän avulla. Hukkalämmöllä lämmitetään tehdaskiinteistöjä. Porvoon Kilpilahden alueella toimiva Borealis suunnittelee parhaillaan ajastavansa muovituotannon laitteitaan käynnistymään yöaikaan, millä tasoitettaisiin kulutushuippuja jatkossa.
Metsäteollisuudessa energiatehokkuuden parantaminen arkipäivää
Metsäteollisuuden yritykset ovat erittäin kattavasti mukana vapaaehtoisissa Motivan energiatehokkuussopimuksissa ja -seurannassa. Käynnissä olevalla sopimuskaudella entistä parempaa energiatehokkuutta tavoittelee 31 metsäteollisuuden yritystä kaikkiaan 120 eri toimipaikalla.
– Metsäteollisuuden tehtailla on jo vuosikymmeniä tehty työtä ja investoitu energiatehokkuuden parantamiseksi, mistä on hyötyä nykyisessä vaikeassa tilanteessa. Tehdyt energiankäytön tehostamistoimet sekä irtautuminen fossiilisista polttoaineista tuovat toimialalle kilpailuetua sekä auttavat meneillään olevissa energiansäästötoimissa. Työ jatkuu ja energiatehokkuuden parantaminen on jatkossakin arkipäivää metsäteollisuuden tehtailla, sanoo Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisa.
Lisätiedot:
Kemianteollisuus ry:
Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, p. 050 438 9247
Metsäteollisuus ry:
Jyrki Peisa, johtaja, logistiikka, ympäristö, energia, jyrki.peisa@forestindustries.fi, p. 050 364 0836
Teknologiateollisuus ry:
Minna Helle, varatoimitusjohtaja, minna.helle@teknologiateollisuus.fi, p. 050 341 4884
Energiateollisuus ry:
Jukka Leskelä, toimitusjohtaja, jukka.leskela@energia.fi, p. 050 593 7233
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa 50 prosentista Suomen viennistä ja 65 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 330 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuus ry
Teknologia-akatemiassa aiheena osaaminen ja uudet teknologiat – pelastaako ChatGPT meidät osaajapulalta?5.5.2023 11:05:34 EEST | Kutsu
Journalisteille 24.5. järjestettävän Teknologia-akatemian aiheena on osaaminen ja uudet teknologiat. Pelastaako tekoäly meidät osaajapulalta? Onko ChatGPT vasta alkusoittoa AI-kentällä? Mitä muita valttikortteja Suomella on uusien teknologioiden saralla kuin 6G? Miten valttikortit pelataan oikein?
Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta osaajatarve pysynyt vahvana4.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuudessa kysyntä on jatkanut heikkenemistään, mutta tilauskannat ovat vielä säilyneet hyvällä tasolla. Yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä yhä voimakkaasti, ja pula osaajista vaikeuttaa niiden toimintaa.
Teknologiateollisuus vastasi Orpon kysymyksiin: Vihreälle kasvulle vauhtia ja osaamisen taso käännettävä nousuun14.4.2023 15:44:02 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuus vastasi hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin Suomen merkittävimmän vientialan näkökulmasta.
Selvitys: Yritykset tyytyväisiä tekniikan alan ammatilliseen koulutukseen – Valmistuneista kuitenkin vain 55 % työllistyy6.3.2023 10:59:37 EET | Tiedote
Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden osaaminen vastaa Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritysten mukaan melko hyvin yritysten tarpeisiin. Teknologiateollisuuden teettämässä laajassa selvityksessä tätä mieltä oli 81 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä. Koulutuksen kyvyssä vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin on kuitenkin yhä parantamisen varaa, ja liian suuri osa on työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen.
Sähkökriisiin on syytä miettiä pitkän tähtäimen ratkaisuja19.12.2022 18:01:46 EET | Tiedote
Sähkömarkkinamallia on syytä tarkastella pitkällä tähtäimellä. Tukitoimet tulisi kohdentaa tarkasti niille, jotka niitä eniten tarvitsevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme