Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla ja Uudellamaalla – sairastavuus ja työkyvyttömyys yleisintä Pohjois-Savossa

Jaa
Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla, Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingissä, sairaimmat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Työkyvyttömyys on yleisintä Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ja vähäisintä Uudellamaalla.

Hyvinvointialueiden erot käyvät ilmi ensimmäistä kertaa julkaistuista Kansallisen terveysindeksin tiedoista, jotka perustuvat vuosien 2019–2021 rekisteritietoihin. Indeksit ja niiden eri osa-alueet kuvaavat laajasti sairauksien ja työkyvyttömyyden yleisyyttä hyvinvointialueilla suhteessa koko maan väestöön.

Hyvinvointialueiden väliset erot sairastavuudessa näkyvät erityisesti vakavien mielenterveysongelmien, alkoholihaittoihin liittyvien sairauksien, tuki- ja liikuntaelinten sairauksien sekä sepelvaltimotaudin yleisyydessä suhteessa koko maan keskiarvoon. Pohjois-Savossa oli selvästi muita alueita ja koko maan tasoa enemmän sekä mielenterveyden että tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.

Alkoholihaittoihin liittyvä sairastavuus oli korkeinta Pohjois-Karjalassa, ja selkeästi muita alueita korkeampi myös Etelä-Karjalassa. Myös sepelvaltimotauti oli yleisempi Etelä-Karjalassa kuin muilla alueilla. 

Työkyvyttömyystiedot täydentävät kuvaa suomalaisten terveydestä

Kansalliseen terveysindeksiin kuuluva uusi työkyvyttömyysindeksi kuvaa työkyvyttömyyseläkkeeseen, sairauspäivärahaan ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyviä alueellisia eroja.

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus oli suurin Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sairauspäivärahan saaminen yli 3 kuukauden ajan on tavallisinta Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Ammatilliseen kuntoutukseen myönnön saaneiden osuus oli suurin Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa, pienin Itä-Uudellamaalla ja Helsingissä.

”Työkyvyssä ja työkykyetuuksien saamisessa on eroja alueiden välillä. Indeksi kuvastaa väestön työkykyä, mutta siihen vaikuttaa myös palveluiden saatavuus. Ammatillisen kuntoutuksen hakeminen riippuu muun muassa siitä, kuinka hyvin sote-palveluihin pääsee, ja kuinka aktiivisesti kuntoutukseen ohjataan sekä miten eri kuntoutuspalveluja on saatavissa. Erityisesti kyse on siitä, onko alueella tarpeeksi lääkäreitä, sillä työkykyetuuksiin tarvitaan lääkärinlausunto. Jos alueella on lääkäripula, ammatillisen kuntoutuksen toteutuminen jää vähäiseksi,” toteaa Kelan erikoistutkija Kati Sarnola.

Sairastavuuden ja työkyvyttömyyden taustalla on monia tekijöitä.

”Alueellisiin eroihin vaikuttavat palvelujen lisäksi esimerkiksi elintavat, työllisyys- ja taloustilanne sekä koulutus. Myös kulttuurisilla ja geneettisillä tekijöillä on merkitystä”, Sarnola sanoo.

Terveysindeksin tietokokonaisuus auttaa hyvinvointialueita palvelujen suunnittelussa ja arvioinnissa

Kansallisen terveysindeksin tietokokonaisuus kuvaa sairauksista aiheutuvaa kuormitusta hyvinvointialueilla. Kuormitusta arvioidaan kustakin sairausryhmästä aiheutuvan kuolleisuuden, työkyvyttömyyseläkkeiden, elämänlaatuvaikutusten sekä kustannusten kautta. 

”Indeksitietoa voi hyödyntää sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen, sosiaalietuuksien että hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävien toimien suunnittelussa ja arvioinnissa”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija, dosentti Päivikki Koponen.

Indeksin kehittäjät painottavat, että päättäjillä on keinoja muuttaa terveystilannetta. Erityisesti huomiota tulisi kiinnittää sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleviin.

”Sairauksista aiheutuvaa kuormaa voidaan vähentää vaikuttamalla elinoloihin koulutuksella ja työllisyystoimin. Tehokkaimmat keinot perustuvat päätöksiin, joilla mahdollistetaan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä elintapoja, esimerkiksi arkiliikuntaan kannustavalla aluesuunnittelulla sekä ilmaisilla tai kohtuuhintaisilla liikuntapalveluilla. Myös perusterveydenhuollon palveluiden saatavuuden ja hoidon jatkuvuuden vahvistaminen on tärkeää”, Koponen sanoo.

Kuntakohtaiset tiedot julkaistaan syksyllä

Terveysindeksitiedot kunnittain ja viidelle yhteistyöalueelle julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Jatkossa kaikki terveysindeksin tiedot päivitetään vuosittain.

Terveysindeksitietoja on kehitetty laajassa kansallisessa yhteistyössä. Sairastavuus ja työkyvyttömyysindeksien ja niiden osaindeksien laskemisessa hyödynnetään tietoja THL:n, Kelan, Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen rekistereistä. Kansallisen terveysindeksin tietokokonaisuus korvaa aiemmat THL:n Sairastavuusindeksin ja Kelan Terveyspuntarin.

Tuloksiin vaikuttavat alueiden väliset erot väestörakenteessa, mahdolliset rekisteritiedon puutteet ja terveydenhuollon toiminta. Esimerkiksi sote-palvelujen henkilöstöpula voi aiheuttaa diagnoosien viivästymistä tai vaikeuttaa etuuden myöntämiseen tarvittavan lääkärinlausunnon saamista.

Lisätietoa

Kansallinen terveysindeksi (THL)

Kansallinen terveysindeksi (Kelan tietotarjotin)

Työkyvyttömyyden kokonais- ja osaindeksit (Kela)

Yhteystiedot

Päivikki Koponen
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 8868
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

Kati Sarnola
erikoistutkija
Kela
puh. 020 635 7885
sähköposti: kati.sarnola(at)kela.fi

Avainsanat

Kuvat

Hyvinvointialueiden erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä 2019–2021, ikävakioidut indeksit
Hyvinvointialueiden erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä 2019–2021, ikävakioidut indeksit
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä – vuonna 2021 syntyneissä rokottamattomien osuus hieman aiempia ikäluokkia suurempi27.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa vuodesta toiseen korkea. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille on aloitettu kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokotussarja. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on vuonna 2021 syntyneistä lapsista saanut lähes 95 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä. Matalampien kattavuuksien alueilla on kuitenkin tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa. Rokottamattomuus on harvinaista, mutta kasvanut hieman Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista täysin rokottamattomia on 1,7 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Vuonna 2020 syntyneistä kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia o

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye