Terveysasemien chatbot auttaa 24/7
Chatbot ohjaa hakemaan terveyspalveluja oikeasta paikasta ja neuvoo myös hammashoitoon, mielenterveyteen, päihteisiin ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Asiointi onnistuu kellon ympäri anonyymisti ja tietoturvallisesti. Palvelu vastaa yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin ja ohjaa luotettavan tiedon äärelle.
”Chatbot vie terveysasemien sähköisiä palveluja ison askeleen eteenpäin ja on osa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on tulevaisuudessa tarjota terveysaseman palveluita monipuolisesti kellon ajasta riippumatta” terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen sanoo.
”Palvelu täydentyy tulevaisuudessa chatiksi, jossa chatbot ja ammattilaiset yhdessä työskentelevät asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseksi. Käyttöliittymästä on haluttu luoda mahdollisimman helppo käyttää myös mobiililaitteella”, Lukkarinen jatkaa.
”Chatbot on sovitettu yhteen muiden sähköisten palvelujen kanssa. Se yhdistää asiakkaan esimerkiksi kaupungin sähköiseen asiointiin, Omaoloon, Omakantaan tai sosiaalineuvonan chattiin. Lisäämme kattavuutta jatkuvasti ja määrätietoisesti, jotta tulevaisuudessa asiakas saisi kaiken avun yhden kanavan kautta”, digitaalisen terveysaseman johtava ylilääkäri Marja-Liisa Lommi kertoo. Digitaalinen terveysasema on perustettu vauhdittamaan ja tukemaan asiakkaiden sähköisten palvelujen käyttöönottoa Helsingissä.
Chatbot löytyy Helsingin jokaisen terveysaseman sivulta. Terveysasemien sivut ovat osoitteesta www.hel.fi/terveysasemat.
Chatbot ei osaa vielä vastata kaikkiin kysymyksiin. Esitetyt kysymykset ja palvelussa annettu palaute auttavat robottia kuitenkin oppimaan koko ajan lisää. Palautetta voi antaa myös osoiteessa www.hel.fi/palaute.
Chatbot täydentää terveysasemien palveluja. Helsinkiläiset saavat edelleen yhteyden omalle terveysasemalle tuttuja kanavia pitkin sähköisesti (omaolo.fi ja www.hel.fi/asiointi), soittamalla palvelunumeroon tai tulemalla paikanpäälle terveysasemalle.
Kiireellisissä asioissa asiakkaita kehoitetaan ottamaan yhteyttä omaan terveysasemaan tai päivystysaikana päivystykseen, p. 116 117.
Lisätietoa
Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, p. 040 7255 199, timo.lukkarinen@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 21.10.21.10.2025 19:01:35 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 21. lokakuuta 2025. Lautakunta jätti sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategian pöydälle ja jatkaa sen käsittelyä seuraavissa kokouksissaan. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Kontulaan terveysneuvontapiste päihteiden käyttäjille20.10.2025 08:37:01 EEST | Tiedote
Kaupunki vastaa vaikeutuneeseen huumetilanteeseen ja avaa Kontulaan terveysneuvontapisteen päihteiden käyttäjille 3. marraskuuta. Tämä palvelupiste korvaa keväällä palaneen Kontulan Symppiksen terveysneuvonnan palveluja.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 21.10. kokouksen ennakkotiedote17.10.2025 15:09:38 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 21. lokakuuta klo 16.15. Lautakunta aloittaa tässä kokouksessa toimialan palvelustrategian käsittelyn.
Vi träffas på de bostadslösas natt fredagen den 17 oktober14.10.2025 11:57:18 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors vuxensocialarbete och boendestöd deltar i ett evenemang som ordnas på Medborgartorget på de bostadslösas natt fredagen den 17 oktober 2025 kl. 15–21.
Tavataan asunnottomien yönä perjantaina 17.10.14.10.2025 11:57:18 EEST | Tiedote
Helsingin aikuissosiaalityö ja asumisen tuki ovat mukana tapahtumassa, joka pidetään Kansalaistorilla asunnottomien yönä perjantaina 17. lokakuuta 2025 klo 15–21.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme