Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Terveyskeskusten johtavat lääkärit: lääkäreillä työpäivä viikossa muille kuuluvia tehtäviä

Jaa
Tuoreen tutkimuksen mukaan terveyskeskuslääkärin työssä on viidennes muille ammattiryhmille kuuluvia tehtäviä. Samaan aikaan terveyskeskusten lääkärivaje on kasvanut 1,8 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta. Sijaisten määrä on laskenut ja ostopalveluiden käyttö lisääntynyt. Hoitotakuun toteuttamiseksi tarvitaan yhteensä noin 725 uutta terveyskeskuslääkärin virkaa.

Terveyskeskusten lääkäritilanne 2019 -tutkimuksen mukaan 64 % johtavista lääkäreistä on sitä mieltä, että terveyskeskuslääkäreiden työnkuvassa on sellaisia tehtäviä, jotka jonkun muun ammattiryhmän olisi tarkoituksenmukaisempaa tehdä. Työajan käytöstä keskimäärin viidenneksen arvioitiin olevan tällaista työtä.

– Resurssien niukkuus on johtanut avustavan henkilöstön vähentämiseen. Sen seurauksena lääkärit hoitavat muun muassa sihteereiden ja laitosapulaisten töitä. Tämä ei tietenkään ole järkevää lääkärin työpanoksen käyttöä, toteaa politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen Lääkäriliitosta.

Johtavat lääkärit nimesivät useita tehtäviä, jotka jonkin muun ammattiryhmän olisi tarkoituksenmukaisempaa hoitaa. Vastaanottohuoneen varustelu kuuluisi luontevasti avustavalle henkilökunnalle, tilastointi ja toimistotyö sihteereille, potilasasioiden valmistelu ennen vastaanottoa hoitajille ja sosiaalipuolen palveluohjaus sosiaalityöntekijöille ja -ohjaajille.

Saman tutkimuksen mukaan terveyskeskusten lääkärivaje on kasvanut hieman. Poikkileikkauspäivänä 2.10.2019 terveyskeskuksissa oli hoitamatta 296,5 lääkärin tehtävää, mikä oli 7,5 % kaikista tehtävistä ja 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisvuonna.

– Pitkään jatkuneen kasvun jälkeen sijaisten määrä on laskenut. Laskun taustalla on monenlaisia tekijöitä, muun muassa vaikeuksia sijaisten saatavuudessa. Samalla ostopalvelujen ja ulkoistusten käyttö on jonkin verran lisääntynyt, Pärnänen kertoo.

Johtavilta lääkäreiltä kysyttiin hoitotakuun toteuttamisen vaatimaa lisälääkärimäärää. Vain kuudennes johtavista lääkäreistä katsoi selviävänsä nykyisellä vakanssimäärällä. Keskimäärin lisävakansseja arvioitiin tarvittavan vajaa viidennes, minkä perusteella koko maassa lisävakanssitarve olisi noin 725.

– Tämä on linjassa hallitusohjelman kanssa. Sen mukaan tavoite nopeammasta hoitoon pääsystä voidaan saavuttaa noin 1 000 yleislääkärin lisäyksellä, joista noin 300 lääkärin lisäys on saatavissa pitkään täyttämättöminä olevien virkojen täyttämisellä ja tilapäisten vuokralääkäriostojen korvaamisella vakinaisilla lääkäreillä.

Lääkäriliiton yhdessä STM:n, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja KT Kuntatyönantajan kanssa toteuttama Terveyskeskusten lääkäritilanne 2019 -tutkimus kartoitti terveyskeskusten lääkärintehtävien hoitamisen tilannetta poikkileikkausselvityksenä 2.10.2019. Kyselyn kohderyhmänä ovat terveyskeskusten johtavat lääkärit ja alueena on koko maa. Vastausprosentti kyselyssä oli 100.

Lisätiedot    

Heikki Pärnänen, politiikkatoimialan johtaja, puh. 040 5465316, heikki.parnanen@laakariliitto.fi

Tuloksia taustoitetaan Lääkäri 2020 -tapahtuman mediainfossa torstaina 9.1. Messukeskuksessa. Info alkaa klo 10 ja perusterveydenhuollon teema noin klo 11.

Raportti keskeisistä tutkimustuloksista löytyy 9.1. mediainfon jälkeen Lääkäriliiton sivuilta: https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/tutkimus/laakarityovoima/

Tiedotetta on korjattu 10.1. klo 10.35: poistettu avovastauksissa esiintynyt vanhentunut ammattinimike sosiaalihoitaja ja korvattu se ammattinimikkeillä sosiaalityöntekijä ja -ohjaaja

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye