Tesin selvitys hallitusten kokoonpanoista: Suomalaisyritysten hallitusjäsenen prototyyppi on yhä 50-vuotias suomalainen mies
1.4.2022 08:01:00 EEST | Tesi | Tiedote

”Tesin tehtävänä on suomalaisten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäminen sekä pääomasijoitusmarkkinan kehittäminen. Tästä lähtökohdasta kiinnostava kysymys on, millaisilla kokoonpanoilla yritysten hallitukset toimivat ja millainen hallitus voi kokoonpanonsa puolesta parhaiten edistää uusiutumista ja kasvua”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Jan Sasse.
Sukupuolijakaumassa ei ole tapahtunut 20 vuodessa merkittävää muutosta
Suomalaisten yritysten hallitusjäsenistä 31 % ja hallitusten puheenjohtajista 15 % on naisia. Naisten osuus hallitusjäsenistä on säilynyt koko 2000-luvun 30 prosentin tuntumassa. Eniten naisia on hallitusjäseninä mikroyrityksissä (33 %), julkisissa large cap -yrityksissä (32 %) ja toimialoista terveys- ja sosiaalipalveluissa (49 %). Pääomasijoitetuissa yrityksissä naisten osuus on vain 16 %.
Ikä vaikuttaa hallitukseen valituksi tulemiseen
Suomalaisten yritysten hallitusjäsenien keskimääräinen ikä on 50 vuotta ja hallitusten puheenjohtajien keski-ikä 53 vuotta. Hallitusjäsenistä alle 40-vuotiaita on 24 % ja yli 60-vuotiaita 23 %. Pääomasijoitetuissa yrityksissä keski-ikä 48 vuotta.
Kansainvälisten hallitusjäsenien määrä on pieni, mutta kasvava
Suomalaisten yritysten hallitusjäsenistä 5 % on kotoisin Suomen ulkopuolelta, ja heistä suurin osa on virolaisia ja ruotsalaisia. Kansainvälisten hallitusjäsenien osuus uusista hallitusjäsenistä on kasvanut 2000-luvulla prosentista 9,5 prosenttiin. Kehitystä on ajanut erityisesti isompien yritysten kv-hallitusjäsenten osuuden kasvu. Pääomasijoitetuissa yrityksissä kansainvälisiä hallitusjäseniä 16 %.
Hallitusjäsenyyden kesto vaihtelee yritystyypeittäin
Suomalaisten yritysten hallitusjäsenyyden kesto on keskimäärin 10 vuotta. Julkisten yhtiöiden hallitusjäsenyyksien keskimääräinen kesto 5,6 vuotta ja yksityisyhtiöitä lyhyempikestoinen kaikissa yrityskokoluokissa. Pääomasijoitetuissa yrityksissä hallitusjäsenyyden keskimääräinen kesto on 5,5 vuotta.
Tesi selvitti maaliskuussa 2022 suomalaisen yritysten hallitusten koostumuksia sukupuolen, kansallisuuden, iän ja hallitusjäsenyyden keston osalta. Tutkimukseen otettiin mukaan vähintään viisi henkilöä työllistävät yritykset. Suomalaiset tytäryhtiöt ja ulkomaisesti omistetut Suomessa toimivat yhtiöt on jätetty pois otoksesta. Tutkimus kattaa noin 42 000 yhtiötä ja 102 000 hallituksen jäsentä.
Katso lisää tutkimuksen yhteenvedosta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Jan Sasse, Tesi, jan.sasse@tesi.fi, 040 861 9151
CDO Henri Hakamo, Tesi, henri.hakamo@tesi.fi, 040 503 4221 (tutkimusdata)
viestintäjohtaja Susanna Aaltonen, susanna.aaltonen@tesi.fi, 040 593 4221
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin3.7.2026 10:17:36 EEST | Tiedote
Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.
IQM Made Stock Market History with a Dual Listing in Helsinki and the United States3.7.2026 10:17:36 EEST | Press release
Trading in the shares of Finnish quantum computer manufacturer IQM Quantum Computers (IQM) began on the Helsinki Stock Exchange today, 3 July 2026. With its listing, IQM made stock market history: it is the first quantum technology company in Europe to go public, and also the first company to be dual-listed on the Helsinki Stock Exchange and in the United States. Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) has been an investor in and active owner of IQM since 2019, and Tesi will continue as an owner following the listing as well.
ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt9.6.2026 08:52:51 EEST | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
ICEYE raises over one billion euros at a EUR 10.5 billion valuation — Finland gets its third decacorn9.6.2026 08:52:51 EEST | Press release
Finnish satellite company ICEYE, the world leader in its segment, has raised EUR 450 million in new growth capital in a funding round led by General Atlantic. Together with a secondary placement, the round closed at a valuation of EUR 10.5 billion, exceeding EUR 1 billion in total. Following the completion of the round, Tesi holds the largest ownership stake among Finnish investors.
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


