TET-jaksot muuttuvat työelämän murrosten mukana – esittelyssä pk-yritysTET ja etäTET
19.10.2020 10:30:00 EEST | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote
EtäTETissä maantiede menettää merkityksensä
EtäTETissä nuori tutustuu työelämään nimen mukaisesti etänä eli virtuaaliyhteyden kautta. Tämä on hyvä mahdollisuus tarjota työelämäkokemus epävarmana korona-aikana, jolloin osallistuminen fyysisesti TET-jaksolle voi olla epävarmaa. Etäosallistuminen on usein myös turvallisempaa TET-paikan järjestäjälle. EtäTETissä maantiede menettää merkityksensä, ja siksi esimerkiksi jostain erikoisemmasta alasta tai tietystä työnantajasta kiinnostuneet nuoret voivat päästä TETiin eri puolille Suomea. Tämä hyödyttää työnantajia, koska näin he todennäköisesti saavat hyvin motivoituneita tettiläisiä.
EtäTETin järjestäminen eroaa perinteisistä TET-jaksoista siinä, että työtavat ja käytettävä tekniikka sekä kanavat pitää suunnitella etukäteen. Varsinainen työnteko ja keskustelut tettiläisen kanssa sujuvat kuitenkin hyvin myös etänä. Talous ja nuoret TAT pilotoi etäTETiä syyskuussa kahdella eri jaksolla, joista toinen toteutettiin yhteistyössä Nordean kanssa.
Mukana kullakin viikolla oli 7–8 yhdeksäsluokkalaista, jotka tekivät töitä pääasiassa Microsoft Teams -ohjelman välityksellä ryhmissä. Nuoret toteuttivat TET-viikoillaan ryhmässä yhden isomman projektin, joka liittyi Nordean ja TATin palveluiden kehittämiseen. Esimerkiksi TATissa saatiinkin projektien ansiosta loistavia ideoita Duunikoutsi-sovelluksen markkinoinnin ja käytettävyyden kehittämiseen. Osallistujia oli ympäri Suomea Rovaniemeä ja Kainuuta myöten. EtäTETtejä ei kuitenkaan tarvitse järjestää ryhmille vaan mukaan voi ottaa vaikkapa kaksi nuorta, jotka osallistuvat TETiin parina ja voivat siten tsempata toisiaan.
”TATissa valmistelimme etäTETiä keräämällä ideoita opoilta eri puolelta Suomea. Esiin nousi muun muassa selkeän järjestyksen ja rytmin merkitys, ja siksi loimme nuorille lukujärjestyksen. Jokainen päivä myös aloitettiin ja päätettiin yhdessä koko porukan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Tämä auttoi myös meitä järjestäjiä. Välillä Teamsin käyttö ja sen eri linkit tuottivat haasteita, mutta nuorilla oli hyviä ideoita ja nopea reagointikyky teknisten haasteiden selättämiseen. Joissakin tilanteissa muut tekniset ratkaisut toimivatkin nuorille luontevammin, kuten WhatsApp, jossa käytiin osa ryhmäkeskusteluista. Sen välityksellä ohjaaja myös kävi väli- ja loppukeskustelut jokaisen nuoren kanssa”, kertoo TATin etäTET-jaksojen kummi, eli nuoria ohjannut asiantuntija Maria Kankkunen.
EtäTET-jaksolla nuorille voi tarjota kokemuksia työpaikan arjesta ottamalla heitä mukaan myös esimerkiksi kokouksiin, tiimipalavereihin, virtuaalikahvitauoille ja esitellä heille työpaikkaa kamaran välityksellä, jos se on mahdollista.
TAT on koonnut ohjeet etäTETin järjestämistä varten työnantajille Kun koulu loppuu -sivustolle.
Pk-yritysTET eli TET-jakso pienessä tai keskisuuressa yrityksessä
Erikokoisilla erityksillä on erilaisia ominaispiirteitä, jotka vaikuttavat TETin järjestämiseen, Suomen Yrittäjät ja Talous ja nuoret TAT ovat tehneet oppaan TETin järjestämisestä pk-yrityksissä. Suomen Yrittäjien projektipäällikkö Päivi Ojala kertoo TETin merkityksestä pk-yrityksille ja oppaan tavoitteesta:
”Yhä useampi tekee työuransa yrittäjänä tai pienessä yrityksessä, ja työurat rakentuvat palkkatyön ja yrittäjämäisen toiminnan erilaisista yhdistelmistä. Siksi on tärkeää, että nuoret tutustuvat pk-yrityksiin jo koulun aikana. Uusi opas toivottavasti rohkaisee pieniä yrityksiä avaamaan entistä enemmän ovia työelämään tutustuville nuorille.”
Oppaassa on konkreettisia vinkkejä TET-viikon työtehtäviin ja käytännön asioiden järjestämiseen, ja sitä voi käyttää vinkkinä myös TET-viikon aikana, jos esimerkiksi työtehtäviä on vaikeaa keksiä lisää.
TET-jakson hyödyt yrityksille
TET-jakson tarjoaminen on arvokas yhteiskunnallinen teko, mutta se voi tuoda myös monia muita hyötyjä yrityksille. TET-jakso voi oikein suunniteltuna poikia monia hyviä asioita yrittäjälle. TET-jakso tarjoaa mahdollisuuden esitellä nuorelle yritystä ja toimialaa sekä yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Sitä kautta voi myös rekrytoida tekijöitä eri kokoisiin työtehtäviin ja kesätöihin.
”Kun pienen haastattelun kautta selvittää nuoren vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita, yrityksestä löytyy usein monia nuorelle sopivia tehtäviä. Työelämään tutustuja voi tuoda esimerkiksi uudenlaisia ideoita yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen tai nuoren kuluttajapolven näkökulmia tuotteisiin ja palveluihin”, toteaa Päivi Ojala.
Onnistunut TET-jakso palvelee siten sekä työnantajaa että työelämään tutustujaa. TET-jakson järjestäminen ei ole rakettitiedettä, vaan työnantajan puolelta olennaista on olla kiinnostunut jokaisesta TET-jaksolle tulevasta nuoresta. Hyvä yhteys on mahdollista luoda myös etäyhteyksien kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna NuortevaAsiantuntija, työelämätaidot ja yrittäjyyskasvatus
Puh:050 599 8600anna.nuorteva@tat.fiMari Lehtonenviestinnän asiantuntija
Puh:040 450 8307mari.lehtonen@tat.fiTietoja julkaisijasta
Talous ja nuoret TATin tavoitteena on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:59:40 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:59:40 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:52:30 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:52:30 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Unga allt mindre benägna att söka sommarjobb – första nedgången på flera år21.4.2026 14:29:50 EEST | Pressmeddelande
Ungas intresse för att söka sommarjobb har minskat för första gången efter det ökade intresset efter pandemin, framgår av vårens enkätundersökning i NYT Ungas framtidsrapport. Enligt undersökningen som genomfördes i januari–mars 2026 planerade totalt 70 procent av de unga att söka sommarjobb, jämfört med 74 procent året innan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
