Jyväskylän yliopisto

THE-ranking: Psykologia Suomen kärkeä, terveystieteet ja luonnontieteet myös mukana listoilla

19.11.2019 12:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Jyväskylän yliopiston psykologian ala sijoitettiin välille 176–200 maailman huippuyliopistojen joukossa. Times Higher Education – World University Rankings laittoi juuri julkaistulla Psychology–tieteenalalistalla järjestykseen 494 parasta yliopistoa. Jyväskylän sijoitus laski hieman viime vuodesta.
Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.

Suomesta psykologian tieteenalalistalle nousi kaikkiaan viisi yliopistoa, joista Jyväskylän yliopiston sijoitus oli toinen yhdessä Tampereen yliopiston kanssa. Edellä oli Helsingin yliopisto. Maailman parhaaksi arvioitiin yhdysvaltalainen Stanfordin yliopisto.

Terveystieteiden sijoitus laski sijoille 401–500 Pre-clinical, Clinical & Health –listauksessa. Edellisessä listauksessa sijoitus oli välillä 301–400. Suomesta listalle ylsi kuusi yliopistoa. Kaikkiaan listalla oli maailman 775 johtavaa yliopistoa lääketieteen, hammaslääketieteen sekä terveystieteen aloilta.

Jyväskylän yliopiston luonnontieteet arvioitiin sijoille 501–600 kaikkiaan 1 054 yliopiston joukossa. Physical sciences -listalle pääsevät yliopistot, jotka ovat maailman kärkeä matematiikan, tilastotieteen, fysiikan, astronomian, kemian, geologian ja ympäristötieteen aloilla.

- Hienoinen laskusuunta tuloksissa voi selittyä osaltaan vuosittaisella vaihtelulla. Arvioinneissa painotetaan eniten julkaisuaktiivisuutta ja kansainvälistymistä, kehittämispäällikkö Anna Grönlund kertoo.

Tieteenala-arvioinneissa painotettiin opetusta, tutkimusta sekä viittauksia julkaisuihin. Lisäksi arvioitiin ulkoista rahoitusta ja kansainvälisyyttä.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.m.gronlund@jyu.fi

Listaus:

Huom! Uudet, vuodelle 2020 merkityt tulokset, julkaistaan verkkosivuilla 19.11.

Psychology: https://www.timeshighereducation.com/world-university-rankings/2020/subject-ranking/psychology

Clinical, Pre-Clinical & Health: https://www.timeshighereducation.com/world-university-rankings/2020/subject-ranking/clinical-pre-clinical-health

Physical Sciences: https://www.timeshighereducation.com/world-university-rankings/2020/subject-ranking/physical-sciences

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Jyväskylän yliopiston opiskelijoita päärakennuksen luentosalissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.

Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.

Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote

Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.

Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye