This is FINLAND Magazine 2023–2024: Hyvän elämän lähteillä

”Lehti pyrkii avaamaan kansainväliselle yleisölle monipuolisesti sitä, mitä tämän päivän Suomi todella on. Meillä on kattavia digipalveluita ja hienoja ruokainnovaatioita, mutta myös huippuelokuvia ja upeita kulttuuritapahtumia. Iloitsen, että kansainvälistä mainetta Tytöt tytöt tytöt -elokuvallaan saanut elokuvaohjaaja Alli Haapasalo pääsi kertomaan meille omasta työstään”, sanoo ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras.
”Suomen luonto ja ilmastokysymykset ovat lehdessä vahvasti mukana. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo suomalaisesta metsästä, joka antaa energiaa ja palauttaa. Toisaalta tuomme esille, kuinka Suomi pyrkii esimerkillään osoittamaan, että kunnianhimoisetkin ilmastotavoitteet on tehty saavutettaviksi”, Kamras kertoo.
Kansainväliselle lukijakunnalle suunnattu julkaisu on osa monikanavaista This is FINLAND –maakuvaperhettä. Maistiaisen suomalaisesta työelämästä tarjoaa Lappeenrannan LUT-yliopiston työelämäprofessori, Myytinmurtajista tuttu Jamie Hyneman, joka kertoo arvostavansa suomalaista sisua ja rehellisyyttä. Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen puolestaan herättelee pohtimaan tulevaisuuden työtä ja sen rakenteita. ”Yhdet pitävät freelancerin työstä ja toiset vakaasta työsuhteesta. Monimuotoisuus on tässäkin avainasemassa”, hän toteaa haastattelussa.
Lehti myös kertoo Suomen tavoittelevan hiilineutraaliutta 2035 mennessä, mikä edellyttää paitsi energiatehokkuuden lisäämistä, myös yritysten panosta ja kansainvälistä yhteistyötä. Perhearkea helpottavien digipalveluiden äärellä tutustutaan puolestaan suomalaisiin metaverse-toimijoihin. "Metaverse on vasta tiensä alussa, mutta on selvää, että yritykset näkevät potentiaalin", ZOAN-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Miikka Rosendahl sanoo.
Digitalisaation nurjat puolet, kuten kyberuhkat ja disinformaatio ovat nekin esillä. Kolumnisti Julia Alajärvi Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista muistuttaa lukijoita medialukutaidosta, joka on myös osa suomalaista opetussuunnitelmaa. ”Kun ihmisillä on hyvät medialukutaidot, on vaikeampaa vaikuttaa heihin disinformaatiolla tai saada heidät toimimaan vastoin omia etujaan.”
This is FINLAND Magazinea julkaisevat yhteistyössä ulkoministeriö, Business Finland ja Sitra. Lehteä jaetaan globaalisti toimitusneuvoston jakelukanavia hyödyntäen, ml. Suomen edustustoissa. Alkuvuoden 2023 aikana lehti on saatavana myös saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, kiinaksi ja venäjäksi. Lehden tuotannosta vastaa Otavamedia BtoB.
Lue This is FINLAND Magazine 2023–2024
- Finland Toolbox (lataa PDF)
- This is FINLAND Magazine näköislehti
- Paperilehtien tilaukset: vie-50@formin.fi
- This is FINLAND
Lisätietoja:
Laura Kamras, maakuvayksikön päällikkö, ulkoministeriö, puh. 0295 351 558
Mika Hammarén, tiedottaja, ulkoministeriö; päätoimittaja, This is FINLAND Magazine, puh. 0295 351 316
Salla Salovaara, Head of International PR & Media, Business Finland, puh. 040 526 0100
Julia Helminen, päätoimittaja, Good News from Finland, Business Finland, puh. 040 375 8641
Tuula Sjöstedt, asiantuntija, viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra, puh. 0294 618 429
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
OECD ministers to seek solutions in uncertain geopolitical and economic times7.6.2023 09:15:41 EEST | Press release
The OECD Ministerial Council Meeting (MCM) will take place from 7 to 8 June 2023 in Paris. The theme of this year’s meeting is securing a resilient future. The ministers will also discuss the reconstruction of Ukraine.
OECD-ministrarna söker lösningar i ett geopolitiskt och ekonomiskt osäkert läge7.6.2023 09:15:19 EEST | Tiedote
Organisationen för ekonomiskt samarbete och utveckling OECD håller sitt ministermöte i Paris den 7–8 juni 2023. Mötets tema handlar om att finna trygga lösningar för en hållbar framtid. Ministrarna kommer också att diskutera återuppbyggnaden av Ukraina.
OECD:n ministerit etsivät ratkaisuja geopoliittisesti ja taloudellisesti epävarmassa tilanteessa7.6.2023 09:14:51 EEST | Tiedote
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) neuvoston ministerikokous järjestetään Pariisissa 7.–8. kesäkuuta 2023. Kokouksen teemana on kestävän tulevaisuuden turvaaminen. Ministerit keskustelevat myös Ukrainan jälleenrakennuksesta.
Suomelle suosituksia YK:n lapsen oikeuksien komitealta2.6.2023 15:34:46 EEST | Tiedote
Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea on 2. kesäkuuta antanut Suomelle suosituksensa koskien Suomen yhdistettyä viidettä ja kuudetta määräaikaisraporttia lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanosta sekä valinnaisia pöytäkirjoja.
Utrikesministrarna Haavisto och Blinken undertecknade ett uttalande om samarbete inom 6G2.6.2023 11:51:19 EEST | Tiedote
Utrikesminister Pekka Haavisto och Förenta staternas utrikesminister Antony Blinken undertecknade ett uttalande om samarbete inom 6G mellan Finland och Förenta staterna i Helsingfors den 2 juni. Uttalandet uttrycker en gemensam vilja att intensifiera samarbetet på de centrala forsknings- och utvecklingsområdena inom 6G och att öka interaktionen mellan finländska och amerikanska aktörer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme