Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL ohjeistanut kuntia lyhyellä annosvälillä rokotettujen 3. koronarokoteannoksista – kolmatta annosta ei vielä alle 30-vuotiaille miehille

21.9.2021 17:47:33 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokoteannosta immuunipuutteisten lisäksi henkilöille, jotka ovat saaneet rokotuksen rokotusjärjestyksessä ensimmäisten joukossa 3–4 viikon annosvälillä.

Varotoimena kolmatta annosta ei kuitenkaan vielä rokotusten alkaessa suositella tarjottavaksi alle 30-vuotiaille miehille. THL odottaa vielä lisää tutkimustietoa harvinaisen sydänlihastulehduksen eli myokardiitin riskistä kolmannen annoksen saaneilla.

Tehosteannoksia tarjotaan noin 85 000 ihmiselle

Kolmannella annoksella vahvistetaan ja pidennetään kahden annoksen antamaa suojaa niillä, joiden rokotuksesta on kulunut pitkä aika, ja jotka ovat saaneet rokotteensa nykyistä lyhyemmällä 3–4 viikon annosvälillä. Tähän ryhmään kuuluu terveydenhuoltohenkilöstöä, joka toimii ensilinjassa koronapotilaiden hoidossa ja näytteenotossa. Lisäksi ryhmään kuuluu muun muassa hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavaa henkilökuntaa.

”Suomesta ja muualta kerätyn seurantatiedon perusteella koronarokotuksen teho tartuntaa ja lievää koronavirustautia vastaan hiipuu nopeammin, kun annosväli on lyhyt. Teho vakavaa tautia vastaan pysyy edelleen kohtuullisen hyvänä”, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek

Kolmannen annoksen voi antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. THL:n arvion mukaan nyt tehosterokotusta tarvitseviin, lyhyellä annosvälillä rokotettuihin ryhmiin kuuluu yhteensä noin 85 000 ihmistä.

Tutkimustietoa nuorten miesten kolmansista annoksista odotetaan vielä 

THL suosittelee, että alle 30-vuotiaille miehille ei toistaiseksi tarjota kolmansia rokoteannoksia. mRNA-rokotteen saaneilla on sekä Suomessa että muissa maissa ilmennyt sydänlihastulehdusta eli myokardiittia enemmän kuin väestöllä keskimäärin. Riski on suurempi nuorilla miehillä toisen koronarokoteannoksen jälkeen. 

Tapaukset ovat kuitenkin myös nuorilla miehillä harvinaisia, ja oireita saaneet nuoret miehet ovat yleisesti toipuneet hyvin.

”Toiseen mRNA-rokoteannokseen liittyvä sydänlihastulehduksen riski tiedetään tutkimusten ja seurannan ansiosta hyvin pieneksi ja taudinkuva pääosin lieväksi. Siksi perusrokotussarjaan kuuluvat ensimmäisen ja toisen annoksen rokotukset voivat jatkua normaalisti nykyiseen tapaan. Tällä hetkellä tutkimus- ja seurantatietoa sydänlihastulehduksista kolmansien annosten jälkeen on kuitenkin vielä hyvin vähän. Suosituksemme ikärajasta on varotoimi siihen asti, kun tutkimustietoa kertyy lisää, ja tarkastelemme ohjetta uudelleen tiedon karttuessa”, sanoo THL:n erikoistutkija Petteri Hovi.

Suositus kolmansien annosten ikärajasta ei koske niitä, jotka ovat voimakkaasti immuunipuutteisia, sillä heillä vakavan koronavirustaudin riski on huomattavasti suurempi kuin muilla saman ikäisillä.

Lisätietoja:

Hanna Nohynek
THL
ylilääkäri
etunimi.sukunimi@thl.fi

Petteri Hovi
THL
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 10/202626.2.2026 15:01:42 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 26.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 3.3. Tietoja koronapandemian aikaisesta kuolleisuudesta Suomessa ja muualla Euroopassa. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi

THL viikolla 9/202619.2.2026 15:03:28 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 19.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 24.2. THL julkaisee uuden tietokannan iäkkäiden asiakasohjauksen ja palvelujen suunnittelun tueksi. Lisätiedot: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 Blogit ti 24.2. Johda luottamusta – johdat tuottavuutta. Kirjoittajat erityisasiantuntija Jukka Pyhäjoki. THL ja erityisasiantuntija Elina Vesterinen, STM ke 25.2. Poikkisektorinen yhteistyö maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa säästää aikaa ja rahaa sekä tukee asiakkaita paremmin. Kirjoitt

THL viikolla 8/202612.2.2026 15:13:27 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 17.2. Iäkkäiden perhehoidon tilanne. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 Blogit ti 17.2. Terveysdatamme digiaikaan: Miksi siirtymä ICD-11-luokitukseen on välttämätön investointi. Kirjoittaja: Mikko Härkönen Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi

​​THL on valmis ottamaan vastuun suomalaisen terveystietoalueen tieto- ja lupatoiminnon toteuttamisesta10.2.2026 10:00:05 EET | Tiedote

THL on valmis ottamaan vastuulleen terveystiedon hyödyntämiseen keskittyvän uuden kansallisen tieto- ja lupatoiminnon toteuttamisen. Sitran tänään julkaisemassa selvityksessä ehdotetaan, että Suomeen muodostetaan kansallinen terveystietoalue. Se kokoaisi yhteen terveystiedon infrastruktuurin, luvituksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan. Taustalla ovat tekoälyn tuomat mahdollisuudet datan hyödyntämiseen.

THL lanseeraa uudet rahapelaamisen riskirajat ja rahapelitestin – pelaajan luottorivi auttaa pelaamisen hallinnassa4.2.2026 00:01:00 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut uudet rahapelaamisen riskirajat sekä testin, jonka avulla voi testata oman suhteensa rahapelaamiseen. Suomessa asuvien suhde rahapelaamiseen kiteytyy jatkossa luottoriviin 2-4-2, joka kuvastaa rahapelaamisen riskirajoja. Riskirajojen mukaisesti pelaamiseen voisi käyttää enintään kaksi prosenttia nettotuloista, pelata enintään neljänä päivänä kuukaudessa sekä välttää pelaamasta toistuvasti enempää kuin kahta eri pelityyppiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye