Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL on arvioinut hyvinvointialueiden sote-palvelut – nyt julkaistavat raportit tukevat uusien alueiden palvelujen kehittämistä

Jaa
THL julkaisee tammikuun 2022 loppuun mennessä arviointiraportit jokaisen tulevan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista. Arviointi koskee vuotta 2020 ja alkuvuotta 2021.

Kussakin arvioinnissa painottuu kaksi alueen itsensä määrittelemää ja STM:n vahvistamaa erityisteemaa, esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalvelut ja perheiden palvelut.

Lisäksi tarkastellaan alueen väestön palvelujen tarvetta, palvelujen järjestämisen nykytilaa ja kehityssuuntaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia, rahoitusta ja investointeja. Samalla tuotetaan myös alueen sote-tiedonhallinnan ja digitalisaation tilannekuva.

Arviointien tavoitteena on tuottaa luotettavaa ja yhdenmukaisten kriteerien perusteella analysoitua tietoa uusien hyvinvointialueiden johtamisen tueksi.

”Toivon, että arviointimme auttaa hyvinvointialueita oman toimintansa kehittämisessä ja palvelujen järjestämisessä. Arviointimme tavoitteena on tuottaa alueiden välistä vertailutietoa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri osa-alueilta”, kertoo tietoylijohtaja Pekka Rissanen THL:stä.

Ensimmäisenä eli 30.11. julkaistaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen arviointi.

Arviointi perustuu haastatteluihin ja laajaan tausta-aineistoon

THL on arvioinut sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta vuosittain Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. Heinäkuun alussa 2021 voimaan tulleen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain perusteella tehtävä muuttui lakisääteiseksi.

Nyt arvioinnit julkaistaan ensimmäistä kertaa hyvinvointialueittain.

Arvioinnit perustuvat sekä määrälliseen että laadulliseen aineistoon. Tietopohjan muodostavat hyvinvointialueiden edustajien kanssa käydyt keskustelut, hallinnolliset dokumentit sekä Valviran ja aluehallintovirastojen valvontahavaintoraportit.

Arvioinnissa käytettävistä indikaattoreista suurin osa kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuusmittaristoon (KUVA).

Arviointi tukee STM:n ohjaustehtävää

THL:n asiantuntija-arvioinnit tukevat STM:n ohjaustehtävää, sillä arviointiraportteja käytetään keskeisenä tietoaineistona STM:n johtamissa hyvinvointialueiden ohjausneuvotteluissa.

Vastedes arviointi tehdään vuosittain sekä hyvinvointialueittain että yhteistyöalueittain. Yhteistyöalueet koostuvat alueidensa hyvinvointialueista ja noudattelevat pääsääntöisesti aiempien sairaanhoitopiirien erityisvastuualueita.

Kunkin hyvinvointialueen arviointiraportti julkaistaan THL:n verkkopalvelussa samana päivänä kuin alueen ohjausneuvottelut käydään. Hyvinvointialueiden ohjausneuvottelut järjestetään 30.11.2021–28.1.2022.

Kansallinen raportti julkaistaan keväällä 2022.

Raporttien julkaisuaikataulu ja erityisteemat hyvinvointialueittain 

Sote-arviointi ja tietopohja (thl.fi)

Lue lisää 

THL arvioi sote-palvelut tänä vuonna hyvinvointialueittain – uusi aluejako myös Tietoikkunaan (uutinen thl.fi-sivuilla 15.6.2021)

Lisätietoja

tietoylijohtaja Pekka Rissanen, THL, etunimi.sukunimi@thl.fi, p. 029 524 6068
arviointipäällikkö Nina Knape, THL, etunimi.sukunimi@thl.fi p. 029 524 7683 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä – vuonna 2021 syntyneissä rokottamattomien osuus hieman aiempia ikäluokkia suurempi27.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa vuodesta toiseen korkea. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille on aloitettu kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokotussarja. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on vuonna 2021 syntyneistä lapsista saanut lähes 95 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä. Matalampien kattavuuksien alueilla on kuitenkin tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa. Rokottamattomuus on harvinaista, mutta kasvanut hieman Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista täysin rokottamattomia on 1,7 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Vuonna 2020 syntyneistä kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia o

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye