THL pitää sote-lakiluonnoksia pääosin onnistuneina
23.9.2020 10:12:20 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

THL:n mielestä sote-uudistuksen eteenpäin vieminen on tärkeää, ja nyt lausuntokierroksella olevien lakiesitysten pohjalta voidaan edetä.
”On välttämätöntä saattaa sote-uudistus loppuun, mutta uudistuksen etenemistä ja vaikutuksia on seurattava tiiviisti ja tarpeen mukaan on tehtävä välittömästi korjausliikkeitä”, toteaa THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.
Yhteistyöalueiden roolia tulisi vahvistaa
Hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden edistämisen tehtävät jakautuvat sote-maakuntien ja kuntien vastuulle. THL muistuttaa, että sote-maakuntien ja kuntien yhteistyön on oltava saumatonta, jotta paikallistuntemus säilyy toiminnassa ja päätöksenteossa.
Lakiesitysluonnosten mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyisi 21 sote-maakunnalle ja Helsingin kaupungille. Lisäksi Uudellamaalla järjestämisvastuu erikoissairaanhoidosta jakautuisi sote-maakuntien, Helsingin ja HUS-maakuntayhtymän kesken.
Sote-maakunnat, Helsinki ja HUS muodostaisivat viisi yhteistyöaluetta, ja niiden toiminta perustuisi lähinnä maakuntien välisiin sopimuksiin. Yhteistyöalueet vastaisivat myös alueensa tutkimus-, kehittämis-, koulutus- ja innovaatiotoiminnoista, samoin kuin varautumis- ja valmiustehtävistä.
THL huomauttaa, että sote-maakuntien suuri määrä ja heterogeenisyys edellyttävät yhteistyörakenteilta tehokkuutta. Sen vuoksi sääntelyn jatkovalmistelun yhteydessä olisikin syytä vielä selvittää keinoja yhteistyöalueiden toimintakyvyn vahvistamiseksi. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi sääntely, jolla yhteistyöalueen toiminnan koordinaatiovastuu osoitettaisiin sille maakunnalle, jonka alueella on yliopistollinen sairaala.
Perus- ja erikoistason integraation tulisi toteutua koko maassa
THL toteaa, että esitysluonnoksen perusteella perus- ja erikoistason sekä sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiolle on pääsääntöisesti hyvät edellytykset. Koska palvelujen järjestäminen on yhden organisaation vastuulla, palveluja voidaan suunnitella ja toteuttaa yhtenä kokonaisuutena ja kohdentaa resurssit tarkoituksenmukaisesti.
Poikkeukseksi on kuitenkin muodostumassa Uusimaa, jossa osa erikoissairaanhoidon järjestämisvastuusta olisi HUSilla. Näin ollen noin 30 prosenttia maan väestöstä jäisi integroidun rakenteen ulkopuolelle. Integraation näkökulmasta THL pitääkin Uudenmaan erillisratkaisua vaikeasti perusteltavana.
THL tunnistaa myös muita uudistustarpeita ja toivoo uudistuksen ripeää etenemistä
Lisäksi THL muistuttaa, että sote-uudistuksen ohella on tarpeen jatkaa muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamista.
Sote-lakiesitysten on määrä ehtiä eduskunnan käsittelyyn tämän vuoden puolella.
”Toivottavasti lakipaketin käsittely etenee ripeästi eduskunnassa, jotta kaikki on valmista vuoden 2023 alussa”, tähdentää pääjohtaja Tervahauta.
Lisätietoja
Markku Tervahauta
pääjohtaja
THL
sähköposti: markku.tervahauta(at)thl.fi
Anu Muuri
johtaja
THL
sähköposti: anu.muuri(at)thl.fi
Eeva Nykänen
johtava asiantuntija
THL
sähköposti: eeva.nykanen(at)thl.fi
Lausunto kokonaisuudessaan Thl.fi:n Lausunnot-sivulla
Sote-juna kulkee oikeaan suuntaan
Anu Muuri & Eeva Nykänen 23.9.2020, THL:n blogi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 42/20268.10.2026 16:18:54 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Maailman mielenterveyspäivä 10.10. Blogi pe 9.10. Mielenterveyspolitiikka on talouspolitiikkaa – vaikutuksia saavutetaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Kirjoittaja: Vera Gergov, johtava asiantuntija, THL. Tutustu juuri julkaisemiimme hallitusohjelmaratkaisuihin Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusstrategia ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2030–2040 Itsemurhat ovat Suomessa yhä vakava ongelma, jota tulee aktiivisesti ehkäistä itsemurhien ehkäisyohjelman toimenpiteiden mukaisesti Lasten
THL ja KKV: Rahapelaamisen haitat uhkaavat kasvaa uuden rahapelijärjestelmän takia - sääntelyä pelaajien suojaksi on vahvistettava6.10.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) varoittavat vuonna 2027 toteutuvasta rahapelijärjestelmän muutoksesta. Uusi järjestelmä ei kykene suojelemaan pelaajia riittävästi rahapelihaitoilta, ja ilman sääntelyn vahvistamista haitat uhkaavat lisääntyä. Erityisen suuri huoli kohdistuu nuoriin aikuisiin, joilla rahapeliongelmat ja niihin liittyvä velkaantuminen ovat jo nyt yleisempiä kuin muissa ikäryhmissä.
THL viikolla 41/20261.10.2026 15:40:39 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 1.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Vanhustenviikolla 5.–11.10. julkaisemme tuoretta tietoa iäkkäiden palveluista Verkkouutiset ma 5.10. Iäkkäiden palvelujen laadun ja riittävyyden vaihtelu hyvinvointialueiden välillä heikentää yhdenvertaisuutta. Suomeen tarvitaan kansallinen iäkkäiden palvelujen laatuohjelma, joka määrittelee palvelujen laatukriteerit, tavoitteet sekä seuranta- ja raportointikäytännöt. Lisätiedot: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 to 8.10. Julkaisemme kansallisen vanhuspalvelujen asiakastyytyväi
Kysely: Suomalaiset tukevat terveystietojen käyttöä tutkimuksessa – valtaosa haluaa päättää niiden käytöstä itse30.9.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa suomalaisista suhtautuu myönteisesti terveystietojen käyttöön tutkimuksessa sekä terveydenhuollon ja uusien hoitojen kehittämisessä. Samalla lähes yhdeksän kymmenestä katsoo, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää itse omien terveystietojensa käytöstä.
Kutsu: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) seminaari ”Rahapelimarkkinat avautuvat: onko meillä edessä haittakriisi?” 6.10. klo 10–11.45 THL:n tiloissa ja verkossa25.9.2026 09:44:21 EEST | Kutsu
Suomi siirtyy rahapelaamisessa lisenssijärjestelmään kesällä 2027. THL ja KKV arvioivat, että järjestelmä ei kykene suojelemaan pelaajia riittävästi rahapelihaitoilta, ja ilman sääntelyn vahvistamista haitat uhkaavat lisääntyä. Erityisen suuri huoli kohdistuu nuoriin aikuisiin, joilla rahapeliongelmat ja niihin liittyvä velkaantuminen ovat jo nyt yleisempiä kuin muissa ikäryhmissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

