THL suosittelee 5–11-vuotiaille riskiryhmäläisille koronarokotuksia – koko ikäryhmän rokottamisessa odotettava lisätietoja turvallisuudesta
2.12.2021 15:29:34 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että riskiryhmiin kuuluvia 5–11-vuotiaita lapsia ryhdytään rokottamaan koronavirusta vastaan, kun lapsille tarkoitettuja rokotevalmisteita saadaan maahan.
Lisäksi THL ehdottaa rokotuksia lapsille, joiden lähipiirissä on vakavasti immuunipuutteisia henkilöitä. Muiden kuin riskiryhmiin kuuluvien lasten rokottaminen ei kuitenkaan voi alkaa ennen kuin valtioneuvoston asetusta vapaaehtoisista Covid-19-rokotuksista on muutettu.
THL ei vielä ehdota rokotuksia muille 5–11-vuotiaille. Kaikille 5–11-vuotiaille mahdollisuus koronarokotuksiin tarjottaisiin siinä vaiheessa, kun on saatu lisätietoja rokotusten turvallisuudesta ikäryhmässä ja erityisesti harvinaisten haittavaikutusten osalta.
THL tarkastelee lisääntyvää tutkimustietoa joulukuun aikana ja varautuu osaltaan rokotusten aloittamiseen vuodenvaihteen jälkeen siinä tapauksessa, että näyttöä turvallisuudesta on kertynyt riittävästi.
”Pääsyy sille, ettei THL suosita rokotuksia nyt kaikille 5–11-vuotiaille lapsille on heidän oma matala tautitakkaansa. Tämän ikäisten lasten tartunta on yleensä lieväoireinen ja vakavat taudinkuvat on erittäin harvinaisia verrattuna esimerkiksi muihin rokotuksilla estettyihin tauteihin. Kun ryhmän oma tautitaakka on matala, rokotteelta siedetään hyvin vähän haittavaikutuksia. Jos yhteiskunnan toiveena on vaikutta epidemian kulkuun lapsia rokottamalla, ja heidän oma hyötynsä on pieni, turvallisuustieto on vielä tärkeämpää”, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
THL laatii vielä erilliset ohjeet sekä lasten riskiryhmistä että vakavasti immuunipuutteisista.
Riskiryhmiin kuuluvien lasten rokotukset voitaisiin aloittaa, kun Suomeen saadaan lapsille tarkoitettuja koronarokotevalmisteita. Tämänhetkisen arvion mukaan rokotteita voidaan saada maahan joulukuun puolivälissä.
”5–11-vuotiaille annettava koronarokote on BioNTech-Pfizerin Comirnaty, josta lapsille käytetään omaa, nimenomaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua valmistetta. Lasten rokotukset pitää toteuttaa niin, että ne eivät viivästytä haavoittuvimpien ryhmien, kuten iäkkäiden, rokotuksia”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.
THL:n ehdotus perustuu Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) alaisen alatyöryhmän mietintöön sekä KRARin kokouksessaan 1.2.2021 laatimaan lausuntoon.
THL tekee lasten rokottamisesta esityksen sosiaali- ja terveysministeriölle, ja lopullisesti asiasta päättää valtioneuvosto.
”Kaikki lasten rokotukset ovat vapaaehtoisia koronarokotteet mukaan lukien. Rokotettuja ja rokottamattomia lapsia tulee yhteiskunnassa kohdella yhdenvertaisesti. Lapselle ja hänen huoltajilleen tulee rokotuspäätöstä varten antaa kattavasti tietoa koronavirustaudista ja -rokotteesta sekä rokotteen mahdollisista haittavaikutuksista”, Nohynek jatkaa.
Lasten rokotukset eivät merkittävästi hidasta epidemian kulkua nykytilanteessa
Suomessa 5–11-vuotiaista noin 5 prosentilla oli todettu varmistettu koronainfektio marraskuun 2021 loppuun mennessä. Heistä on hoidettu sairaalassa 0,2 prosenttia eli 33 lasta. Hoitojaksot ovat olleet lyhyitä, yleensä 1–2 vuorokautta.
Jos 5–11-vuotiaita lapsia ei rokoteta, voidaan karkeasti arvioida, että 20–40 prosenttia koko ikäryhmästä olisi saanut koronatartunnan maaliskuun 2022 loppuun mennessä, riippuen merkittävästi epidemian voimakkuudesta ja rajoitustoimien tiukkuudesta. Näin ollen tautitaakka voisi olla 2–4-kertainen nykyiseen nähden, mikä tarkoittaisi, että 5–11-vuotiaista tartunnan saaneista noin 30–100 joutuisi sairaalahoitoon.
”Lasten rokottaminen voi joissakin tilanteissa vaikuttaa epidemian kulkuun ainakin väliaikaisesti. Tällainen tilanne voi olla silloin, jos tehollinen tartuntaluku on muuten jo hyvin lähellä yhtä. Silloin lasten rokottaminen vähentää tartuntoja jonkin aikaa, mutta se ei vaikuta mahdolliseen rokottamattomien aikuisten vakavien tautitapausten taakkaan muutoin kuin lykkäämällä sairastumisia”, Nohynek sanoo.
Arviot perustuvat KRARin alaisen lasten rokotuksia käsittelevän alatyöryhmän mietintöön.
Yleisimmät haittavaikutukset ovat pienemmillä lapsilla samoja kuin 12 vuotta täyttäneillä
Yhdysvallat ja Israel ovat ensimmäiset maat, joissa koronarokote on otettu käyttöön 5–11-vuotiailla. Euroopan unionin alueella Itävalta on aloittanut ikäryhmän rokotukset. Lisäksi ainakin Tšekki, Puola, Unkari ja Tanska ovat päättäneet aloittaa rokotukset.
Muista maista kertyneen tiedon perusteella yleisimmät haittavaikutukset lapsilla ovat olleet samankaltaisia kuin yli 12-vuotiailla rokotetuilla. Suurin osa haittavaikutuksista on lieviä ja ohimeneviä, esimerkiksi punoitusta ja turvotusta rokotuskohdassa, kuumetta ja päänsärkyä sekä väsymystä, lihassärkyjä ja vilunväristyksiä.
”Vaikka koronarokotteiden on todettu aiheuttaneen 5–11-vuotiaille pääosin hyvin lieviä haittavaikutuksia, tutkittujen lukumäärä on vielä pieni ajatellen mahdollisten harvinaisten haittavaikutusten havaitsemista. Tieto rokotteiden turvallisuudesta lasten osalta lisääntyy koko ajan. Ennen kuin lisätietoa on tarpeeksi, emme suosittele, että koronarokotuksia aletaan antaa kaikille 5–11-vuotiaille”, Nohynek sanoo.
THL seuraa tiiviisti rokotteiden tehosta ja turvallisuudesta 5–11-vuotiaiden ikäryhmässä kertyvää tietoa.
5–11-vuotiaille muita pienempi annos Comirnaty-rokotetta
Euroopan lääkevirasto (EMA) suositteli 25.11.2021 Comirnaty-rokotteen käytön laajentamista 5–11-vuotiaisiin. Euroopan komissio myönsi lapsille tarkoitetulle Comirnaty-valmisteelle myyntiluvan 25.11.2021.
5–11-vuotiaille annettava rokoteannos on pienempi kuin yli 12-vuotiaille annettava. Suomessa mRNA-rokotteiden ensimmäisen ja toisen annoksen väli on 6–12 viikkoa, ja lapsille rokote annetaan samalla annosvälillä kuin aikuisille.
Kunnat suunnittelevat ja toteuttavat koronavirusrokotukset, ja jokainen kunta arvioi, miten riskiryhmiin kuuluvien lasten rokotukset kunnassa järjestetään.
Lisätietoja
Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Emmi Sarvikivi
ylilääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 9/202619.2.2026 15:03:28 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 19.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 24.2. THL julkaisee uuden tietokannan iäkkäiden asiakasohjauksen ja palvelujen suunnittelun tueksi. Lisätiedot: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 Blogit ti 24.2. Johda luottamusta – johdat tuottavuutta. Kirjoittajat erityisasiantuntija Jukka Pyhäjoki. THL ja erityisasiantuntija Elina Vesterinen, STM ke 25.2. Poikkisektorinen yhteistyö maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa säästää aikaa ja rahaa sekä tukee asiakkaita paremmin. Kirjoitt
THL viikolla 8/202612.2.2026 15:13:27 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 17.2. Iäkkäiden perhehoidon tilanne. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 Blogit ti 17.2. Terveysdatamme digiaikaan: Miksi siirtymä ICD-11-luokitukseen on välttämätön investointi. Kirjoittaja: Mikko Härkönen Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi
THL on valmis ottamaan vastuun suomalaisen terveystietoalueen tieto- ja lupatoiminnon toteuttamisesta10.2.2026 10:00:05 EET | Tiedote
THL on valmis ottamaan vastuulleen terveystiedon hyödyntämiseen keskittyvän uuden kansallisen tieto- ja lupatoiminnon toteuttamisen. Sitran tänään julkaisemassa selvityksessä ehdotetaan, että Suomeen muodostetaan kansallinen terveystietoalue. Se kokoaisi yhteen terveystiedon infrastruktuurin, luvituksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan. Taustalla ovat tekoälyn tuomat mahdollisuudet datan hyödyntämiseen.
THL lanseeraa uudet rahapelaamisen riskirajat ja rahapelitestin – pelaajan luottorivi auttaa pelaamisen hallinnassa4.2.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut uudet rahapelaamisen riskirajat sekä testin, jonka avulla voi testata oman suhteensa rahapelaamiseen. Suomessa asuvien suhde rahapelaamiseen kiteytyy jatkossa luottoriviin 2-4-2, joka kuvastaa rahapelaamisen riskirajoja. Riskirajojen mukaisesti pelaamiseen voisi käyttää enintään kaksi prosenttia nettotuloista, pelata enintään neljänä päivänä kuukaudessa sekä välttää pelaamasta toistuvasti enempää kuin kahta eri pelityyppiä.
THL viikolla 6/202629.1.2026 15:12:02 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.2.2026 THL julkaisee uudet rahapelaamisen riskirajat sekä niiden pohjalta laaditun rahapelitestin. Toimitukset voivat halutessaan laatia myös oman yksinkertaisen laskurin riskirajojen pohjalta. Rahapelijärjestelmä muuttuu merkittävästi ensi vuonna. 2-4-2 on muistisääntö, joka auttaa jokaista selvittämään oman suhteensa rahapelaamiseen. Riskirajojen mukaisesti pelaamiseen voisi käyttää enintään kaksi prosenttia nettotuloista, pelata enintään neljänä pä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
