THL suosittelee koronan karanteeniajan lyhentämistä 10 vuorokauteen
2.8.2021 08:25:17 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
THL muuttaa suositustaan koronakaranteenin kestosta. Tartuntatautilääkärin asettaman karanteenin kestoksi suositellaan nykyisen 14 vuorokauden sijaan 10:tä vuorokautta. Muutos suositukseen karanteenin kestosta tulee voimaan maanantaina 2.8.2021, eikä se koske tätä aiemmin aloitettujen karanteenien kestoa, ellei tartuntataudeista vastaava lääkäri toisin päätä.
Suositusta muutetaan, koska uusi tieto on osoittanut, että lyhyempi karanteeniaika on riittävä. Perusoikeuksia voi rajoittaa vain lakiin perustuen ja välttämättömistä syistä.
Karanteenin kestoa voi edelleen lyhentää testillä kuudentena päivänä
Kunnan tartuntatautilääkäri voi tartuntatautilain (1227/2016) perusteella asettaa koronalle altistuneen karanteeniin. THL:n uuden ohjeen mukaan karanteenin voi purkaa, jos altistuneesta aikaisintaan 6 vuorokautta altistumisen jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen. Negatiivisen testituloksen perusteella kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenin lopettamisesta. Sairaanhoitopiirit ja kunnat harkitsevat itsenäisesti, miten laajasti ne mahdollistavat tämän niin sanotun exit-testauksen.
Vaikka karanteeniaika lyhenee 10 päivään, altistuneen tulee seurata oireiden ilmaantumista 14 päivää altistuksen alkamisesta. Jos oireita ilmaantuu, tulee testiin mennä välittömästi.
Nämä muutokset THL:n suositukseen koskevat myös altistuneita sote-alan työntekijöitä. Ne eivät kuitenkaan koske sairaalapotilaita eikä hoivakotien asukkaita laitosepidemioissa. Tartuntatautilääkäri arvioi lopulta kussakin tilanteessa karanteenin tarpeellisuuden.
Koronaan sairastuneiden eristysaikoihin ei esitetä muutoksia.
Karanteeni rajoittaa ihmisen perusoikeuksia voimakkaasti. THL:n uusimmat mallinnukset osoittavat, että 10 päivän karanteeni riittää estämään tartuntojen leviämisen. THL katsoo, että tätä pidempi karanteeni ei ole enää kaikissa olosuhteissa oikeasuhtainen toimenpide. Joissakin erityistilanteissa pidempi karanteeniaika voi yhä olla perusteltu. Päätöksen ja harkinnan karanteenin kestosta tekee aina tartuntatautilääkäri tapauskohtaisesti.
Täysin rokotetut ja taudin sairastaneet välttävät useimmissa tilanteissa karanteenin
Toukokuussa voimaan tulleen ohjeen mukaan täyden rokotussarjan saaneen tai koronainfektion sairastaneen kohdalla ei suositella karanteenia altistumisen jälkeen. Sama suositus koskee myös niitä osittaisen rokotussuojan eli yhden rokoteannoksen saaneita, jotka ovat sairastaneet COVID-19-taudin.
THL:n suositus karanteeniajan lyhentämisestä on julkistettu toimenpideohjeessa sairaanhoitopiirien ja kuntien tartunnantorjunnasta vastaaville henkilöille. Toimenpideohje on apuna alueellisia ja paikallisia ohjeita laadittaessa.
Tartuntatautilain 7 §:n mukaan THL tukee ja ohjaa tartuntatautien torjuntatyötä kunnissa, sairaanhoitopiirien kuntayhtymissä ja sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköissä. THL:lla ei ole tartuntatautilain tai muun lain nojalla toimivaltaa antaa kuntia velvoittavia määräyksiä. Asiassa annettu ohje ei siten ole sitova. Kunnat harkitsevat ohjeen soveltamisen alueellaan sen erityispiirteet ja vallitseva epidemiatilanne huomioon ottaen.
Lisätietoja:
Toimenpideohje epäiltäessä koronaviruksen (SARS-CoV-2) aiheuttamaa Covid-19-infektiota
Haastattelupyynnöt voi osoittaa THL:n viestintään. Toivomme pyyntöjä ensi sijassa sähköpostitse.
THL, viestinnän mediapäivystys
p. 029 524 6161, numero palvelee arkisin klo 9–16
info@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 13/202619.3.2026 16:16:25 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 19.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 25.3. Sadan vuoden tutkimus käynnistyy – seuraa kokonaista ikäluokkaa perheineen. Huomisen Suomi on maailman mittakaavassa poikkeuksellisen laaja tutkimus, jossa seurataan 2026–2029 syntyvää ikäluokkaa perheineen. Tutkimus käynnistyy maaliskuussa HUSin alueella ja laajenee myöhemmin koko maahan. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 to 26.3. Uutta tietoa pikkulasten rokotuskattavuudesta ja rokottamattomuudesta Suomessa. Lisätiedot: elis
THL: Kanta-palveluiden tiedot eivät riitä sote-rahoituksen laskennan aineistopohjaksi19.3.2026 14:29:36 EET | Tiedote
THL kehittää sote-rahoituksen tarvelaskennan tietopohjaa pitkäjänteisesti yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa. Tarvelaskennassa käytettävän sairastavuustiedon, mukaan lukien diagnoositiedon, tulee kuvata mahdollisimman kattavasti alueiden asukkaiden sairastavuutta ja siten ennustaa palveluiden tarvetta.
THL och Livsmedelsverket varnar för legionellarisken i jordprodukter – rekordmånga fall förra året18.3.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
I Finland konstaterades förra året ett rekordantal fall av lunginflammation orsakad av legionellabakterier. Ökningen förklaras huvudsakligen av fler jordrelaterade smittor.
THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia18.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.
Över hälften av finländarna stöder den nuvarande alkoholpolitiken – Alkos söndagsöppet delar åsikterna13.3.2026 00:01:00 EET | Pressmeddelande
55 procent av befolkningen anser att den nuvarande alkoholpolitiken är lämplig, medan 17 procent skulle vilja ha en stramare politik. En mer liberal alkoholpolitik än den nuvarande önskar 20 procent av de svarande. Resultaten framgår av en enkät som THL genomförde i januari 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
