THL:n ja Kelan hyvinvointikatsaus: Väestön työ- ja toimintakyvyn heikkeneminen uhkaa taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä
Suomalaisten työ- ja toimintakyvyn heikkeneminen pitää saada pysäytettyä tulevalla hallituskaudella, katsovat THL ja Kela. Ihmisten työ- ja toimintakyky alkoivat kohentua nopeasti 1970-luvulla, mutta myönteinen kehitys pysähtyi 2010-luvulla ja kääntyi jopa huonompaan.
Työ- ja toimintakykyä heikentävät keskeiset kansantaudit, kuten sydän- ja verisuonitaudit, sekä mielenterveysongelmat, lihavuus, huono ravitsemus, vähäinen liikunta, tupakointi ja päihteiden käyttö.
”Yhteiskunnan taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys perustuvat sille, että ihmiset voivat fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti hyvin, ovat toimintakykyisiä, pystyvät tekemään työtä ja löytävät elämäänsä merkityksiä”, sanoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.
”Väestön ikääntymisen takia meidän on löydettävä keinoja, joiden avulla mahdollisimman moni työikäinen on töissä. Tämä vaatii työ- ja toimintakyvyn edistämistä kaikissa ikäryhmissä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin, joille on kasautunut erilaisia ongelmia.”
Katsaus laadittu hallitusohjelmaneuvotteluita varten
THL ja Kela ovat julkaisseet hyvinvointikatsauksen hallitusohjelmaneuvotteluja varten. Se on tehty laitosten asiantuntijoiden yhteistyönä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta.
Katsauksessa avataan suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin tilaa useasta ajankohtaisesta näkökulmasta ja esitetään toimia, joilla ongelmiin voidaan puuttua.
”Toivomme, että tuleva hallitus ottaa asialistalleen selkeitä toimia, joilla suomalaisten työ- ja toimintakykyä voidaan parantaa. Tällaisia ovat erityisesti perustason mielenterveys- ja päihdepalveluiden parantaminen sekä esimerkiksi sokeri-, suola- ja rasvaverot. Lisäksi alkoholin yksinoikeusjärjestelmä tulisi säilyttää päihdehaittojen ehkäisemiseksi”, Tervahauta sanoo.
Mielenterveysoireilu merkittävä työkyvyttömyyden syy
Mielenterveys vaikuttaa merkittävästi työ- ja toimintakykyyn. Mielenterveysoireilu on viime vuosina lisääntynyt, ja siitä johtuva sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on poikkeuksellisen korkea.
Tutkimusten mukaan etenkin nuorten masennus- ja ahdistuneisuusoireilu on lisääntynyt. Oireilu lisääntyi jo ennen koronaa, ja pandemia pahensi tilannetta.
”Tähän kehitykseen tulee voimakkaasti puuttua. Mielenterveys rakentuu pitkälti lapsuudessa ja nuoruudessa, ja varhaisvuosien vakavat mielenterveysongelmat voivat vaikuttaa myöhempään sosioekonomiseen asemaan ja terveyteen”, sanoo Kelan pääjohtaja Outi Antila.
”Hyvä mielenterveys parantaa ihmisten elämänlaatua ja koko yhteiskunnan tuottavuutta. Lisäksi se vahvistaa resilienssiä eli auttaa selviytymään muutoksista ja kriiseistä. Oikea-aikaisilla palveluilla ja etuuksilla voimme auttaa ihmisiä takaisin toiminta- ja työkykyisiksi.”
Kansanterveystyöstä kohti planetaarista terveyttä ja hyvinvointia
Suomessa on saavutettu merkittäviä tuloksia pitkäjänteisellä kansanterveystyöllä. Esimerkiksi vastasyntyneen elinajanodote on noussut 1970-luvulta kymmenellä vuodella.
THL ja Kela korostavat, että nykyinen maailmantilanne edellyttää kansanterveystyön näkökulman laajentamista. Planetaarinen terveys ja hyvinvointi kuvaa ajatusta, jossa ihmisen lisäksi huomioidaan luonto.
”Ihmisen ja luonnon terveys ja hyvinvointi riippuvat toisistaan, ja niitä pitää katsoa kokonaisuutena. Planetaarinen terveys ja hyvinvointi edistää kestävää kehitystä, ja se on nostettava päätöksenteon ytimeen”, Tervahauta toteaa.
Väestön terveys- ja hyvinvointikatsaus 2023: tavoitteena sosiaalisesti kestävä Suomi
Lisätiedot:
Markku Tervahauta
pääjohtaja
THL
p. 029 524 6001
etunimi.sukunimi@thl.fi
Outi Antila
pääjohtaja
Kela
Haastattelupyynnöt Kelan viestinnän kautta, p. 020 634 7745
Seppo Koskinen (työ- ja toimintakyvyn kehitys)
tutkimusprofessori
THL
p. 029 524 8762
etunimi.sukunimi@thl.fi
Hennamari Mikkola (mielenterveysoireilun määrän kehitys)
tutkimusprofessori
Kela
p. 050 468 6911
etunimi.sukunimi@kela.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL:n Kouluterveyskysely: 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ei osoita laantumisen merkkejä koronan jälkeen, kiusaamista aiempaa enemmän2.6.2023 08:13:00 EEST | Tiedote
Yläkoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ja kiusaamisen kokemukset ovat lisääntyneet, selviää THL:n Kouluterveyskyselyn tuoreista tiedoista. Niiden osuus, jotka kertoivat kevään 2023 kyselyssä kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta, on vielä suurempi kuin korona-aikana vuonna 2021. Jo vuonna 2021 erityisesti tyttöjen ahdistuneisuus oli lisääntynyt merkittävästi aiemmista vuosista.
Tutkimus: Sisäilmaan liittyviä oireita raportoivien terveydentila ja toimintakyky vaihtelevat voimakkaasti1.6.2023 04:55:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista noin joka viides raportoi kokevansa oireita, jotka liittyvät sisäilmaan. Heistä osa ei kokenut oireiden haittaavan toimintakykyä lainkaan, mutta pieni osa koki niiden aiheuttavan merkittävää haittaa toimintakyvylle. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta, joka julkaistiin Journal of Occupational and Environmental Medicine -tiedelehdessä. Oireilevista noin kaksi kolmesta koki oireiden aiheuttavan korkeintaan lievää haittaa toimintakyvylle. Mitä vakavampaa haittaa oireista vastaajat kokivat, sitä yleisempiä olivat myös monet diagnosoidut sairaudet, henkilön kokemus huonosta terveydentilasta, moninaiset oireet eri puolilla kehoa sekä herkkyys eri ympäristötekijöille. ”Hankalista oireista ja vaikeasta toimintakyvyn haitasta kärsivät muodostavat pienen osan sisäilmasta oireilevista. He tarvitsevat erityistä tukea, koska heille on kasaantunut myös monia muita toimintakykyä haittaavia tekijöitä”, sanoo va
Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla ja Uudellamaalla – sairastavuus ja työkyvyttömyys yleisintä Pohjois-Savossa31.5.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla, Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingissä, sairaimmat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Työkyvyttömyys on yleisintä Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ja vähäisintä Uudellamaalla.
Yhä harvemmat saavat kotihoidon palveluja, vaikka palvelujen tarve on jyrkässä kasvussa30.5.2023 08:00:16 EEST | Tiedote
Kotihoitoa säännöllisesti saavien määrä on vähentynyt, vaikka palvelujen tarve on jyrkässä kasvussa. Viime vuonna 114 000 asiakasta sai kotihoidon palveluja säännöllisesti, mikä on noin kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021. Yli puolet (59 %) säännöllisen kotihoidon asiakkaista sai kotihoidon palveluja päivittäin.
Terveysasemien kiireettömistä lääkärikäynneistä vain puolet toteutui viikossa keväällä 202325.5.2023 08:30:04 EEST | Tiedote
Terveysasemien kiireettömän avosairaanhoidon lääkärikäynneistä vain 49 prosenttia toteutui viikon kuluessa hoidon tarpeen arviosta keväällä 2023. Syksyllä 2022 vastaava osuus oli 60 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme