THL:n kysely: Henkilökohtaisen avun asiakkaiden korona-aikaa ovat leimanneet yksinäisyys ja ongelmat avun saamisessa
26.5.2021 02:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Suomessa henkilökohtaista avustajaa käyttää hieman vajaat 27 000 ihmistä.
Kyselyyn vastanneista kolmasosalla on ollut ongelmia henkilökohtaisen avun kanssa koronan aikana. Yleisimmät ongelmat liittyvät avustajien saatavuuteen sekä avustajien sairaana tai karanteenissa olemiseen. Osa vastaajista ei ole uskaltanut lainkaan käyttää henkilökohtaista apua koronaviruksen takia.
Noin joka toisella koronaepidemia on lisännyt yksinäisyyden tunnetta. Eniten yksinäisyys on lisääntynyt yksin asuvilla henkilökohtaisen avun asiakkailla. Suurin osa vastaajista kertoi, että sosiaaliset kontaktit ja harrastuksiin osallistuminen ovat vähentyneet.
Riittämätön henkilökohtainen apu heikensi terveyttä ja hyvinvointia
Elämänlaadun ja mielialan heikentymistä korona-aikana on kokenut noin puolet vastaajista. Terveydentila on heikentynyt noin 40 prosentilla. Tulosten mukaan hyvinvointi on heikentynyt yleisimmin niillä vastaajilla, jotka kokivat, etteivät ole saaneet riittävästi henkilökohtaista apua epidemian aikana.
”Henkilökohtaisen avun ongelmat huolestuttavat, sillä jo pienet muutokset palvelun toimivuudessa voivat hankaloittaa palvelun käyttäjien normaalia arkea ja sen myötä heikentää heidän hyvinvointiaan”, toteaa THL:n johtava asiantuntija Päivi Nurmi-Koikkalainen.
“Myös sosiaalisen eristäytyneisyyden lisääntyminen on huolestuttavaa ja saattaa hankaloittaa etenkin yksin asuvien vammaisten ihmisten tilannetta.”
Kyselyyn vastasi runsas tuhat henkilökohtaisen avun asiakasta
Korona-aiheiseen kyselyyn vastasi 1025 henkilökohtaisen avun käyttäjää 7.12.2020–11.1.2021.
Kyselyllä tavoitettiin enimmäkseen henkilökohtaista apua pääasiallisena palvelunaan käyttäviä henkilöitä, jotka eivät kuuluneet asumispalvelujen piiriin. Tutkimus on rahoitettu valtion lisätalousarviossa koronavirusepidemian tutkimukseen osoitetulla rahoituksella.
Lisätietoa
Yhteystiedot
Päivi Nurmi-Koikkalainen
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7454
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 33/20266.8.2026 14:56:19 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 6.8. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset to 13.8. Uuden vammaispalvelulain toimeenpano on hyvinvointialueiden arvion mukaan sujunut monelta osin hyvin, ja asiakkaiden osallisuus on toteutunut erityisesti palvelutarpeen arvioinnissa ja asiakassuunnitelmien laatimisessa. THL:n raportissa käy ilmi, että toimeenpano on lähtenyt liikkeelle, mutta asiakasprosessien sujuvuuteen, ensisijaisten palveluiden saatavuuteen ja resurssien riittävyyteen on edelleen kiinnitettävä huomiota. Seuranta tuo lisätietoa vuoteen 2027 asti. Lisätiedot
Vaccinationer mot vattkoppor för vuxna har inletts – vaccinet erbjuds till personer som inte har haft sjukdomen eller fått vaccin6.8.2026 11:15:22 EEST | Pressmeddelande
Vattkoppor kan vara en allvarlig sjukdom särskilt för gravida och personer med nedsatt immunförsvar. Välfärdsområden ansvarar för att ordna vaccinationerna och informera om dem regionalt.
Aikuisten vesirokkorokotukset alkoivat – rokotetta tarjotaan niille, jotka eivät ole sairastaneet tautia tai saaneet rokotuksia6.8.2026 11:15:22 EEST | Tiedote
Vesirokko voi olla vakava etenkin raskaana olevilla ja immuunipuutteisilla. Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja niistä tiedottamisesta alueellisesti.
THL: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa tulee keskittyä nyt palveluihin ja luottamuksen rakentamiseen25.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä on nyt tarpeen painottaa palveluita ja niiden vaikuttavuuden parantamista, katsoo THL. Tämä tarkoittaa muiden muassa sen määrittelyä, minkä laajuisia palveluita julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ylipäänsä tarjoaa. Tähän asti sote-järjestelmän kehittämisessä ja ohjaamisessa ovat korostuneet säästöt ja valtiontalouden näkökulmat.
THL viikolla 26/202617.6.2026 15:09:49 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 17.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 25.6. Väestön luottamus sosiaali- ja terveydenhuoltoon on laskenut. Vaikka palveluiden laatu ja asiakaskokemus eivät ole heikentyneet, luottamuksen lasku on vakava signaali sote-järjestelmän oikeutuksen heikkenemisestä. Julkaisemme kymmenen keinoa sote-järjestelmän kestävyyden vahvistamiseksi ja ihmisten luottamuksen lisäämiseksi. Julkaisu liittyy Suomi Areenan kutsuvierastilaisuuteemme. Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Uutiset ke 1.7. Lemmikkikoira
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
