Finnsecurity ry

THL:N MIKA SALMISELLE FINNSECURITYN TURVALLISUUSPALKINTO

Jaa

Turvallisuusjärjestö Finnsecurity ry on tänään myöntänyt Turvallisuuspalkinnon THL:n Terveysturvallisuusosaston johtajalle, professori Mika Salmiselle. Salminen sai palkinnon ansioistaan terveysturvallisuuden edistämisessä koronavuoden 2020 aikana. Pian 43 vuotta täyttävä Finnsecurity myöntää edellisvuoden palkinnon toimintavuotta seuraavassa kevätkokouksessaan.

Professori Mika Salminen on Finnsecurityn mielestä toiminut ansiokkaasti vaativan koronavuoden aikana terveysturvallisuuden edistämisessä.

-Tunnustuksena myönnettävän palkinnon perusteluna on erityisesti se, että professori Salminen antoi viime vuonna lähes päivittäin kansalaisille ”kasvot” koronatilanteesta, jossa jatkuvan asiantuntijatiedon tarve oli sekä medialla että väestöllä ilmeinen, toteaa Finnsecurity ry:n puheenjohtaja Juha Uskali.

-Yhdistyksemme näkökulmasta Salminen laittoi itsensä likoon arvioillaan ja käytännössä hoiti merkittävää kriisiviestinnällistä roolia erittäin haastavana aikana. Uudessa tilanteessa moni ennuste voi onnistua tai epäonnistua, koska elimme ja elämme edelleen epävarmuudessa. Salminen valoi kansantajuisella raportoinnillaan yleistilanteeseen sen vaatimaa rauhallisuutta, sekä luottamusta ja uskoa tulevaan, puheenjohtaja Uskali jatkaa.

Finnsecurity ry on vuodesta 1984 alkaen myöntänyt tunnustuspalkinnon turvallisuusalalla huomioitavasta toiminnasta, teosta, keksinnöstä tai pidemmän aikavälin saavutuksista.

Aiemmin palkinto on kohdistunut pääosin yritysturvallisuuden saralla toimiviin. Pandemiavuosi on kuitenkin ollut kokonaisturvallisuuden näkökulmasta kaikille yhteinen, ja erityisesti terveysturvallisuuden näkökulmasta.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Juha Uskali
Finnsecurity ry, puh 040 044 2126

Toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää
Finnsecurity ry, puh 050 5987 063

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnsecurity ry
Finnsecurity ry
PL 114
HELSINKI 00811

https://www.finnsecurity.fi

Finnsecurity on turva-alan toimijoiden yhteistyöjärjestö. Sen tehtävänä on edistää suomalaisten turvallisuusalan yritysten toimintaedellytyksiä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Finnsecurityyn kuuluu lähes 600 yritys-, yhteisö- ja henkilöjäsentä. www.finnsecurity.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.