THL:n turvallisuusseuranta: Kuolleisuus on ensimmäisen koronarokotuksen jälkeen matalampaa rokotuksen saaneilla kuin rokottamattomilla
27.8.2021 13:27:33 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän seurantatutkimuksen mukaan koronarokotettujen kuolleisuus on kolmena rokotuksen jälkeisenä viikkona selvästi matalampaa kuin niiden ihmisten kuolleisuus, jotka eivät ole lainkaan saaneet rokotusta. THL seuraa rokotettujen kuolleisuutta rokotuksen jälkeen jatkuvana osana koronarokotusten normaalia turvallisuusseurantaa.
THL selvitti rokotettujen kuolleisuutta kolme viikkoa ensimmäisen rokoteannoksen saamisen jälkeen ja vertasi sitä rokottamattomien kuolleisuuteen.
Kuolleisuus tarkoittaa tietyllä aikavälillä kuolleiden ihmisten osuutta seuratusta joukosta.
Rokotettujen kuolleisuus matalampaa kaikissa ikäryhmissä, selittäviä tekijöitä voi olla monia
Seurannassa todettiin 14.8.2021 mennessä kaikkiaan 1676 kuolemaa 3,9 miljoonan koronarokotetun joukossa kolmen viikon kuluessa ensimmäisen rokoteannoksen saamisesta.
Kuolemia oli rokotetuilla kaikissa ikäryhmissä selvästi vähemmän kuin rokottamattomilla. Analyysissa huomioitiin tutkittujen taustatekijät: ikä, sukupuoli, terveydenhuoltokäyntien lukumäärä, mahdollinen laitoshoito ja seurantakuukausi.
”Kun verrataan taustatekijöiltään samankaltaisia ja samankokoisia ryhmiä siten, että rokottamattomien ryhmässä tapahtuisi tietyllä aikavälillä keskimäärin 100 kuolemaa, vastaavassa rokotettujen ryhmässä menehtyisi keskimäärin 43 henkilöä. Taustatekijät huomioiden rokotettujen kuoleman riski oli kolmen viikon aikana rokotuksen jälkeen kaikilla ikäryhmillä siis alle puolet rokottamattomien riskistä”, THL:n erikoistutkija Petteri Hovi kertoo.
Moni tekijä voi selittää rokotettujen matalaa kuolleisuutta heti rokotuksen jälkeen.
”On mahdollista, että hyväkuntoiset ja terveet ihmiset ottavat rokotteita aktiivisemmin kuin muut. Rokotuksia ei myöskään yleensä anneta saattohoidossa oleville, jotka elävät elämänsä viimeisiä viikkoja tai kuukausia”, Hovi huomauttaa.
Tilastokeskus julkaisee tiedon vuoden 2021 aikana menehtyneiden kuolinsyistä vuoden 2022 aikana, jolloin kuolinsyitä eritteleviä analyyseja on mahdollista tehdä. Suomessa menehtyy vuosittain noin 55 000 ihmistä, mikä tarkoittaa noin 150:tä kuolemaa joka päivä. Rokotuksen jälkeen tapahtunut kuolema ei tarkoita, että rokotuksella ja kuolemalla olisi syy-yhteys.
THL seuraa koronarokotusten turvallisuutta jatkuvasti tarkastelemalla terveydenhuollon rekistereistä saatavaa tietoa. Seurannassa on tällä hetkellä mukana tiedot kaikkiaan 5,6 miljoonasta Suomessa asuvasta henkilöstä.
Lisätietoja:
Petteri Hovi
THL
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 46/20265.11.2026 15:44:53 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 5.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 11.11. Miten nykyisen hallituksen tekemät sosiaaliturva- ja veromuutokset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat eri väestöryhmiin, kuten lapsiin, työttömiin ja opiskelijoihin? Mitä vaikutuksia niillä on kotitalouksien tuloihin ja pienituloisten määrään? Julkaisemme työpaperin, jossa on arvioitu ensimmäistä kertaa koko hallituskauden lakimuutosten yhteisvaikutuksia. Myös arviointimenetelmää on tarkennettu. Lisätiedot ja materiaalit embargolla: piritta.rautavuori@thl.fi Uutiset ma 9.11
Hyvinvointialueiden erot syvenevät – osalla taloudellinen liikkumavara heikkenee merkittävästi4.11.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden välinen eriytyminen väestökehityksessä, palvelutarpeissa ja taloudellisissa toimintaedellytyksissä on syventynyt. Eriytyminen uhkaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja vaikeuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista erityisesti alueilla, joilla väestö vähenee, palveluiden tarve kasvaa ja talouden liikkumavara kaventuu. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen asiantuntija-arviosta.
THL viikolla 45/202629.10.2026 15:30:47 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.11. THL julkaisee vuotuiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Suomessa. Kokonaisuuteen kuuluvat valtakunnallinen asiantuntija-arvio sekä kaikkien hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän aluekohtaiset asiantuntija-arviot. Lisätiedot ja embargopyynnöt viestinnän asiantuntija elina.suontama(at)thl.fi Uutiset 3.11. Julkaisemme oppaan, joka tukee hyvinvointialueita omaishoidon tuen myöntämisessä. Tavoitteena on yhtenäistää tukikäytän
THL: Diagnoositietojen painoarvoa hyvinvointialueiden rahoitusmallissa voitaisiin vähentää29.10.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Sairastavuustiedon eli käytännössä pääosin diagnoositietojen painoarvon vähentämistä hyvinvointialueiden rahoitusmallissa on syytä selvittää, katsoo THL. Laitoksen tuoreen selvityksen mukaan niin sanotut demografiset mallit kuvaavat väestön palvelutarvetta suhteellisen hyvin terveydenhuollossa.
Ukrainan oppi Suomelle: henkinen kriisinkestävyys rakentuu koko yhteiskunnan kyvystä tukea ihmisten selviytymistä – ja sitä vahvistetaan jo normaalioloissa23.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
THL:n tutkimus osoittaa, että väestön henkinen kriisinkestävyys on tiiviisti yhteydessä koko yhteiskunnan toimintakykyyn. Ukrainassa siviiliväestön selviytymistä ja jaksamista ovat tukeneet arjen jatkuvuuden ja palvelujen ylläpitäminen, vahva kansalaisyhteiskunta, paikallisen päätöksenteon joustavuus, digitalisaation hyödyntäminen sekä innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen muuttuvissa olosuhteissa. Suomelle keskeinen viesti on, että henkistä kriisinkestävyyttä ja sen edellytyksiä tulee vahvistaa jo normaalioloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
