THL:n tutkimus: Valtaosalla koronavirustartunnan saaneista vasta-aineet säilyvät yli puolen vuoden ajan
Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, kuinka pitkään vasta-aineet säilyvät SARS CoV 2 -virustartunnan saaneilla ja siten arvioida myös mahdollisen suojan kestoa. Aiemmassa THL:n ja Helsingin kaupungin tutkimuksessa havaittiin, että lähes kaikki koronavirustartunnan saaneet (63/64) muodostivat vasta-aineita, jotka suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista myös säilyivät neljän kuukauden ajan.
Vasta-aineiden säilymistä selvitettiin koronapotilaiden näytteistä
Koronaepidemian serologisen väestötutkimuksen seurantatutkimus alkoi lokakuussa. Siihen kutsuttiin keväällä koronavirustartunnan saaneita, 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, joilla PCR-testauksella varmennetusta tartunnasta oli kulunut vähintään puoli vuotta aikaa. Tutkittavat valittiin tartuntatautirekisterin tietojen perusteella. Ensimmäiset verinäytteet otettiin marraskuun alussa. Tähän mennessä tutkimukseen on osallistunut 1164 tutkittavaa viiden eri sairaanhoitopiirin alueelta.
Vasta-ainetutkimuksessa käytettiin THL:ssa kehitettyä mikroneutralisaatiotestiä, joka mittaa virusta neutraloivia vasta-aineita. Näitä vasta-aineita on tähän mennessä löydetty 792/867 (91%) tutkitusta seurantatutkimuksen näytteestä.
”Se, että vasta-aineet säilyvät pitkään näin suurella osalla tartunnan saaneista on lupaava havainto, ja erityisesti neutraloivien vasta-aineiden löytyminen voi merkitä pidempikestoista suojaa uudelta tartunnalta”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.
Myös muissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on nähty, että neutraloivat vasta-aineet säilyvät suurella osalla tartunnan saaneista siitä huolimatta, että vasta-aineiden kokonaismäärä laskee tartuntaa seuraavien kuukausien aikana.
Koronavirusinfektion seurauksena muodostuvaan immuunivasteeseen voivat vaikuttaa sekä viruksen ominaisuudet että yksilöiden väliset erot. Vakavia infektioita aiheuttavat koronavirukset, kuten SARS ja MERS voivat tuottaa vasta-aineita, jotka säilyvät useita vuosia.
THL:n tutkimuksessa löydettiin neutraloivia vasta-aineita kaikilta taudin sairastaneilta 129 henkilöltä, jotka olivat joutuneet sairaalahoitoon. Myös muissa tutkimuksissa on nähty, että vakavan COVID-19-taudin sairastaneilla vasta-aineita muodostuu suurempi määrä, jolloin vasta-aineet myös säilyvät pidempään.
Neutraloivat vasta-aineet voivat suojata tartunnalta
Tartunnan saaneilla muodostuneet neutraloivat vasta-aineet todennäköisesti antavat suojaa oireista tai vakavaoireista uutta tartuntaa vastaan, mistä on näyttöä eläinkokeista. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, kuinka suuri määrä vasta-aineita riittää suojaamaan tartunnalta tai kuinka pitkään suoja säilyy.
Neutraloivat vasta-aineet kohdistuvat viruksen piikkiproteiiniin, johon myös valtaosa kehitteillä olevista rokotteista perustuu. Kliinisissä tutkimuksissa koronavirusrokotteet ovat tuottaneet yhtä hyvän tai voimakkaamman vasta-ainevasteen kuin luonnoninfektio.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että uudentyyppisillä mRNA-rokotteilla aikaansaadut neutraloivien vasta-aineiden määrät olivat korkeat sekä nuorilla aikuisilla että ikääntyneillä. Myös rokotteiden teho on ollut yhtä hyvä eri-ikäisillä.
”Havaintomme siitä, että neutraloivat vasta-aineet säilyvät suurimmalla osalla yli puolen vuoden ajan tartunnan jälkeen, lisää optimismia myös rokotteiden antamasta pitkäkestoisesta suojasta”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu.
Sekä luonnollisen koronavirusinfektion että rokotteiden tuottaman immuniteetin seuraaminen pitkän ajan kuluessa on tärkeää.
Lisätietoja
Merit Melin
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 8903
etunimi.sukunimi@thl.fi
Arto Palmu
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7910
etunimi.sukunimi@thl.fi
Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
puh. 029 524 8246
etunimi.sukunimi@thl.fi
Koronaepidemian serologisen väestötutkimuksen seurantatutkimus
Aikaisemmin aiheesta
Viitteet
1. Pradenas et al. Stable neutralizing antibody levels six months after mild and severe COVID-19 episode, bioRxiv 2020 Nov 24
2. Wajnberg et al. Robust neutralizing antibodies to SARS-CoV-2 infection persist for months, Science 2020 Dec 4
3. Huang et al. A systematic review of antibody mediated immunity to coronaviruses: kinetics, correlates of protection, and association with severity, Nat Commun 2020 September 17
4. Wang et al. Evolution of Antibody Immunity to SARS-CoV-2. bioRxiv 2020 Nov 5
5. Bošnjak et al. Low serum neutralizing anti-SARS-CoV-2 S antibody levels in mildly affected COVID-19 convalescent patients revealed by two different detection methods. Cell Mol Immunol 2020 Nov 02
6. Yu et al. DNA vaccine protection against SARS-CoV-2 in rhesus macaques, Science 2020 Aug 14
7. Chandrashekar et al. SARS-CoV-2 infection protects against rechallenge in rhesus macaques, Science 2020 Aug 14
8. McMahan et al. Correlates of protection against SARS-CoV-2 in rhesus macaques, Nature 2020 Dec 4
9. Ramasamy et al. Safety and immunogenicity of ChAdOx1 nCoV-19 vaccine administered in a prime-boost regimen in young and old adults (COV002): a single-blind, randomised, controlled, phase 2/3 trial. The Lancet 2020 Nov 19
10. Walsh et al. Safety and Immunogenicity of Two RNA-Based Covid-19 Vaccine Candidates. N Engl J Med. 2020 Oct 14
11. Jackson et al. An mRNA Vaccine against SARS-CoV-2 — Preliminary Report. N Engl J Med 2020 Nov 20
12. Anderson et al. Safety and Immunogenicity of SARS-CoV-2 mRNA-1273 Vaccine in Older Adults. N Engl J Med 2020 Sept 29
13. Durability of Responses after SARS-CoV-2 mRNA-1273 Vaccination. N Engl J Med 2020 Dec 3
14. Polack et al. Safety and Efficacy of the BNT162b2 mRNA Covid-19 Vaccine. N Engl Med 2020 Dec 10
15. Moderna Press Release 30.11.2020. Moderna Announces Primary Efficacy Analysis in Phase 3 COVE Study for Its COVID-19 Vaccine Candidate and Filing Today with U.S. FDA for Emergency Use Authorization
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL: Diagnoositietojen ylikirjaamisesta ei ole löytynyt toistaiseksi viitteitä – sote-rahoituksen tietopohjan tarkistamista tehostetaan24.10.2025 15:21:10 EEST | Tiedote
THL ei ole löytänyt viitteitä diagnoosien ylikirjaamisesta nykyisen rahoituksen laskenta- aineistossa. Havaitut virheet vaikuttavat olevan teknisiä. Läpinäkyvyyden lisäämiseksi THL julkaisee vielä tänä syksynä laskennassa käytettävien tietojen laatutarkasteluja.
Hur bemöta en person som tvekar inför vaccination? THL utbildar hälso- och sjukvårdspersonal23.10.2025 11:57:01 EEST | Pressmeddelande
Syftet med utbildningen är att ge hälso- och sjukvårdspersonal verktyg för att på ett förstående och stödjande sätt bemöta personer som tvekar inför vaccination, samt hjälpa dem att fatta välinformerade beslut om sin egen eller sitt barns hälsa.
Miten kohdata rokotteen ottamista epäröivä? THL kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisia23.10.2025 11:57:01 EEST | Tiedote
Koulutuksen tavoitteena on tarjota terveydenhuollon ammattilaisille keinoja kohdata rokottamista epäröivä asiakas ymmärtävästi ja tukien sekä auttaa häntä tekemään luotettavaan tietoon perustuvia päätöksiä omasta tai lapsensa terveydestä.
Luottamus tulevaisuuteen lisää perheiden lapsitoiveita – esikoisen saaneista neljäsosa kuitenkin epäröi asiaa22.10.2025 00:45:00 EEST | Tiedote
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yleisin syy lapsitoiveiden epäröinnille on vanhempana jaksaminen. Lapsitoiveita lisäsivät vanhempien luottamus tulevaisuuteen, riittävä toimeentulo sekä positiiviset synnytyskokemukset.
Välfärdsområdenas ekonomi balanseras, men de strukturella reformerna framskrider i olika takt21.10.2025 00:01:57 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdena har fått en bättre balans i sin ekonomi och hittat nya sätt att trygga sin service i en svår situation, berättas i Institutet för hälsa och välfärds (THL) årliga bedömning av ordnandet av social- och hälsovårdstjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
