Tiedekilpailu jakoi jälleen opiskelupaikkoja fysiikan, kemian, matematiikan ja tietotekniikan parhaimmille Jyväskylän yliopistoon
24.1.2020 09:27:46 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (MLTK) ja informaatioteknologian tiedekunta (ITK) järjestivät perinteiset tiedekilpailut torstaina 23.1.2020. Osallistujia kilpailuihin saapui 13 lukiosta sekä Gradia Jyväskylän yhdistelmäopinnoista. Yhteensä osaa kilpailuihin oli ottamassa 60 nuorta.
– Opiskelijoilla oli omia ratkaisuja kokeellisia töitä pohtiessaan. Eri tavoilla päädyttiin oikeaan ratkaisuun, sitä oli mukava seurata. Myös ryhmätyötaidot näyttivät olevan hyvin hallinnassa, yliopistonopettaja Elina Laurila kemian laitokselta kertoo päivän tunnelmista.
Vuosittain järjestettävät kilpailut ovat oiva tilaisuus nuorille napata itselleen opiskelupaikka Jyväskylän yliopistosta. Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailussa viiden kärki saa opiskeluoikeuden vastaavaan koulutukseen ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen. Tietotekniikan opiskelupaikka on odottamassa tietotekniikan, matematiikan ja fysiikan kilpailun kolmen parhaimmistoon sijoittuneita nuoria.
– Kilpailu oli tänä vuonna joukkuekisan osalta edellisvuosia tasaisempi, toteaa opintopäällikkö Marja Korhonen.
Tulokset:
Fysiikkakilpailu
- Jaakko Olkkonen, Jyväskylän normaalikoulun lukio
- Niko Koskinen, Laukaan lukio
- Noora Hasu, Lahden lyseo
- Joel Hoffren, Schildtin lukio
- Justus Leppäaho, Jyväskylän Lyseon lukio
Kemiakilpailu
- Pietari Junkala, Jyväskylän Lyseon lukio
- Jaakko Jarva, Schildtin lukio
- Vili Keinänen, Schildtin lukio
- Juulia Poranen, Schildtin lukio
- Elli Korpimo, Jyväskylän Lyseon lukio
Matematiikkakilpailu
- Juuso Lehrbäck, Jyväskylän normaalikoulun lukio
- Misa Zitting, Schildtin lukio
- Veronika Akimova, Jyväskylän normaalikoulun lukio
- Onni Dahlman, Schildtin lukio
- Jesse Viertola, Ähtärin lukio
Tietotekniikkakilpailu
- Hermanni Huhtamäki, Ähtärin lukio
- Antti Paappanen, Kangasniemen lukio
- Jimi Suora, Schildtin lukio
Parhaimman neljän suoran ja joukkuekilpailun voiton vei Schildtin lukio kahden pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Jyväskylän normaalikoulun lukioon. Kilpailun kiertopalkintoon on nyt Schildtin lukiolla kolme kiinnitystä, ja Jyväskylän normaalikoulun lukiolla yksi kiinnitys. Kiertopalkinnon saa omakseen viidellä kiinnityksellä.
– Tänä vuonna tietotekniikan kilpailun voittaja oli omaa luokkaansa, ja sattumoisin voitti myös edellisvuoden matematiikan kilpailun. Kaikkien kilpailuiden kärkipaikoilla oli useita tuttuja nimiä edellisvuodelta, kilpailua seurannut tietotekniikan yliopistonopettaja Vesa Lappalainen kommentoi.
Lisätietoja:
Marja Korhonen, MLTK, puh. 040 770 7777, marja.e.korhonen(at)jyu.fi
Jaana Markkanen, ITK, puh. 040 805 3279, jaana.a.markkanen(at)jyu.fi
Tuomas Nurmi, LUMA K-S,puh. 040 703 7158, tuomas.m.a.nurmi(at)jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, 040 024 7458 (ITK)
Tiedottaja Tanja Heikkinen, viestinta@jyu.fi, 050 581 8351 (MLTK)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
