WSOY

Tiedote: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia -kirjaa on myyty yli 100 000 kappaletta

Jaa

Vuonna 2015 ilmestyneen Oskari Saaren kirjoittaman Aki Hintsa - Voittamisen anatomia -teoksen myynti on kasvanut kiihtyvää tahtia ilmestymisvuodestaan lähtien, ja nyt sitä on myyty runsaat 100 000 kappaletta. Vuonna 2018 teosta myytiin 64 000 kpl:tta. Poikkeuksellista on myös se, että teos menestyy samaan aikaan kaikissa formaateissa: niin kovakantisena, pokkarina kuin ääni- ja sähkökirjana.

Aki Hintsa – Voittamisen anatomia kertoo formulalääkärinä tunnetuksi tulleen Aki Hintsan (1958–2016) siihenastisen elämän tarinan ja ennen kaikkea esittelee Hintsan kehittämän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin, jossa menestys seuraa hyvinvointia.

”Olemme perheenä todella onnellisia siitä, kuinka montaa ihmistä isämme kirja on koskettanut. Itse olen työni kautta saanut kuulla monta uskomatonta tarinaa siitä, kuinka ihmiset ovat löytäneet kirjasta eväitä ja inspiraatiota parempaan elämään. Isän sanoin menestys on hyvinvoinnin sivutuote – ja kaikki alkaa siitä, kun uskallamme pysähtyä pohtimaan, mitä menestys meille tarkoittaa, mikä meille on oikeasti tärkeää.
Oskarille kiitos tarinoiden pukemisesta sanoiksi.  On upeaa, kuinka isän elämäntyö saa jatkua myös kirjan kautta”, sanoo Annastiina Hintsa, Aki Hintsan tytär, COO Hintsa Performance.

”On hienoa että niin monet suomalaiset ovat ottaneet Voittamisen anatomian opit omakseen. Kuten kirjan kirjoittaja Oskari Saari esipuheessa toteaa, Hintsa ei saarnaa, hänen oppinsa perustuvat tieteeseen ja ne toimivat todistetusti myös käytännössä. Tässä lienee se suurin syy kirjan jatkuvaan suosioon”, toteaa kustantaja Henrikki Timgren.

Lisätiedot:
WSOY, kustantaja Henrikki Timgren, henrikki.timgren (at) wsoy.fi.fi, puh. 044 321 0666

Avainsanat

Kuvat

Oskari Saari: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia, kansikuva
Oskari Saari: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia, kansikuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

Tiedote: WSOY:n kevään 2022 kirjat on julkistettu16.11.2021 10:00:00 EET | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus Kevään esikoiskirjailijoita ovat Jenni Toivoniemi, Hanna Meretoja, Veera Ikonen, Petra Forstén ja Mikael Viima. Jussi-palkitun elokuvantekijän ja käsikirjoittajan Jenni Toivoniemen Valtakausi on sujuvasanainen, hurmaavan nokkela ja moniääninen tarina ystävyydestä ja nuoruudesta 90-luvun Kalliosta. Hanna Meretojan Elotulet on haikea esikoisteos merestä, rakkaudesta ja kuoleman läheisyydestä, joka sytyttää elämisen vimman. Veera Ikosen Pimeässä syttyy majakka on koskettava romaani lapsen menettämisestä, pohjattomasta surusta ja tuulen pieksemästä majakkasaaresta. Petra Forsténin Kadonneet tytöt -romaanissa pohditaan sitä, miten paljon menneisyytemme sanelee nykyhetkeä ja minäkuvaamme; olemmeko yhä samoja ihmisiä kuin 16-vuotiaana; voiko menneisyyden virheistä ottaa oppia. Mikael Viiman Verijälki aloittaa realistisen ja kovaotteisen Aarni Susi -dekkarisarjan, jossa väkivaltarikollisia jahtaavan poliisin oma mieli on kaikkein pimein paikka. Esikoisromaaninsa ju

Akateemikko, kirjailija Kirsi Kunnas in memoriam8.11.2021 21:00:11 EET | Tiedote

Akateemikko Kirsi Kunnas (1924–2021) oli suuri runoilija, modernin suomalaisen lastenkirjallisuuden uranuurtaja ja rakastetuimpia kirjailijoitamme. Hänen nonsense-henkiset, huumorilla maustetut runonsa ovat käsite ja puhuttelevat aikuisia sekä lapsia. Helsingissä taiteilijaperheeseen 14.12.1924 syntyneen Kirsi Kunnaksen ensimmäinen runoteos Villiomenapuu ilmestyi vuonna 1947. Lapsille hän ryhtyi kirjoittamaan 1950-luvulla. Kirsi Kunnas julkaisi 13 runokokoelmaa, satuja, loruja sekä aapisia ja lukukirjoja. Kunnas myös käänsi suomeksi useita lastenkirjoja sekä -runokokoelmia. Työnsä lastenkirjallisuuden parissa hän aloitti riimittelemällä suomeksi Hanhiemon iloisen lippaan, kokoelman englantilaisia lastenkamarirunoja. Paitsi runoilijana, Kunnas tunnettiin myös aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän nosti esiin etenkin lapsille lukemisen merkitystä niin varhaisen vuorovaikutuksen kuin kielellisen kehityksen perustana. Kirsin Kunnaksen viimeiseksi jääneessä teoksessa Tiitiäisen m

Tiedote: Dekkaristi Vera Vala aloittaa uuden Milanoon sijoittuvan Salla Kotka -sarjan7.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Dekkaristi Vera Valan Salla Kotka -sarja tuo suomalaiseen jännityskirjallisuuteen vahvan oikeuspsykologisen otteen ja italialaista sykettä. WSOY julkaisee kirjasarjan avausosan Italialainen peli elokuussa 2022. Kirjasarjan päähenkilö on Milanossa profiloijan uraansa aloitteleva Salla Kotka. Hän tempautuu puolustusasianajan avustajana heti mukaan keskelle sarjamurhatutkintaa samalla kun käy vaikeaa kamppailua oman menneisyytensä kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme