Tiedote Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 8.3.2023
Laurinlahden koulu ja uusi päiväkoti -hankkeen tarveselvitys
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Laurinlahden koulu ja uusi päiväkoti -hankkeen tarveselvityksen ja pyytää Tilapalvelut-liikelaitosta selvittämään hankkeen aikataulun, toteuttamismuodon ja kustannusarvion sekä laatimaan tontinkäyttöselvityksen. Sekä varhaiskasvatuksessa olevien että perusopetusikäisten lasten määrän ennustetaan kasvavan Espoonlahden alueella lähivuosina.
Laurinlahden koulun ja nykyisin tyhjillään olevan Merisaappaan koulun tontteja esitetään yhdistettäväksi. Paikalle (korttelit 34125 ja 34126, os. Merisaapas 2-6) on tarkoitus rakentaa kolmesarjainen alakoulu ja kuusi perusopetuksen pienryhmää sekä kymmenenryhmäinen päiväkoti. Laurinlahden koulussa on tällä hetkellä 280 oppilasta. Uuden koulun oppilaskapasiteetti nousee 510:een.
Espoonlahden alueelta puuttuvat nykyisin vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen tilat.Uuteen kouluun toteutetaan kolme erityisopetuksen ryhmätilaa vaikeasti kehitysvammaisten opetusta varten.
Hanke korvaa myös Kipparin päiväkodin peruskorjauksen. Tarkoituksena on, että Kipparin päiväkoti voisi toimia nykyisissä tiloissaan hankkeen valmistumiseen saakka, jolloin väistöä ei tarvittaisi. Uusissa tiloissa olisi yhteensä 210 rakenteellista varhaiskasvatuspaikkaa, joten paikkamäärä nousisi noin 105 uudella paikalla.
Espoonlahdessa sijaitsee myös nykyisin Laurinlahden päiväkoti, joka ei kuitenkaan liity tähän hankkeeseen.
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti jättää pöydälle Jupperin koulun, päiväkodin ja kirjaston tarveselvityksen.
Palvelusetelisääntökirjan päivitys ja palvelusetelin enimmäisarvon tarkistus
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan yleisen osan päivitykset 1.8.2023 alkaen.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että palvelusetelin arvoa korotetaan 1.8.2023 alkaen 4 prosentilla. Palvelusetelin enimmäisarvo olisi korotuksen jälkeen 927 euroa/kk, korotus on 36 e/kk. Arvoa esitetään korotettavan talousarvioon sisältynyttä varausta enemmän, sillä yleinen kustannustaso on noussut merkittävästi ja alun perin suunnitellun 2 prosentin korotuksen arvioidaan olevan riittämätön.
Lisäksi lautakunta esittää, että alle kolmevuotiaiden lasten palvelusetelin ikäkerrointa korotetaan 1,55:stä 1,6:een. Uudella kertoimella alle kolmevuotiaan lapsen palvelusetelin arvo nousee 1381 eurosta 1483 euroon, korotus on 102 euroa/kk. Lapsen varhaiskasvatusaikaan ja tukeen liittyviin kertoimiin ei esitetä muutoksia. Niiden euromäärät kuitenkin nousevat, sillä niiden laskennassa pohjana käytetään palvelusetelin enimmäisarvoa. Myöskään hintakattoon ei esitetä muutoksia.
Päätöksiä Kilonpuiston koulun, Pohjois-Tapiolan koulun ja Espoo International Schoolin kielten opetuksesta
Lautakunta päätti, että Kilonpuiston kouluun perustetaan 1. luokan kaksikielisen opetuksen ryhmä lukuvuodelle 2023-2024. Lautakunta päätti myös muuttaa suomenkielisen perusopetuksen Pohjois-Tapiolan koulun kieliohjelmaa siten, että 1-6 luokille A2-kieleksi lisätään saksa. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti lisäksi, että Espoo International Schoolin Kivimiehen toimipisteeseen perustetaan 1. luokan englanninkielinen ryhmä lukuvuodelle 2023-2024.
Lautakunta teki tarkennuksia lukuvuonna 2023-2024 esiopetusta järjestäviin yksiköihin. Esittelijä veti pois esityksensä koskien Rastaalan ja Kilonpuiston koulujen esiopetusta. Lautakunta kokoontuu käsittelemään asiaa tältä osin viikon kuluttua ylimääräisessä kokouksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Räf, lautakunnan puheenjohtaja, p. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Harri Rinta-aho, kasvun ja oppimisen toimialajohtaja, p. 050 428 9440, harri.rinta-aho@espoo.fi
Tapio Erma, suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen johtaja, p. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Juha Nurmi, suomenkielisen perusopetuksen johtaja, p. 050 372 5852, juha.nurmi@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, p. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Lippulaivan kirjastosta Vuoden kirjasto -finalisti17.5.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen kirjastoseura on valinnut Lippulaivan kirjaston Espoonlahdesta Vuoden kirjasto -kilpailun finalistiksi. Muut finalistit ovat Keravan, Keuruun, Myllypuron ja Pyhäjoen kirjastot. Voittaja julkistetaan Kirjastopäivillä Kuopiossa 5.6.2024.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston kokouksesta 16.5.202416.5.2024 19:24:11 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaosto keskusteli nuorisopalveluiden nuorten nuorisotilakyselyn tuloksista vuodelta 2023, koulunuorisotyön projektin toiminnasta, ManiMiitti 2024 osallistavan budjetoinnin kyselyn tuloksista sekä nuorisopalveluiden toiminnan toteutumisen palvelutuoteluvuista ajalta 1.1.-30.4.2024.
Espoon yleiskaava 2060:n kaavaluonnos tulee nähtäville 3.6.2024 ja asukastilaisuudet alkavat16.5.2024 14:13:34 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.5.2024 asettaa Espoon yleiskaava 2060:n luonnoksen nähtäville. Yleiskaavassa varaudutaan kaupungin hallittuun kasvuun, jota ohjataan erityisesti raideverkon ympärille. Pientaloalueet pysyvät jatkossakin luonteeltaan pientaloalueina. Kaavaluonnos tulee nähtäville 3.6.2024 ja nähtävilläolo jatkuu aina 3.9.2024 asti. Nähtävilläolon aikana järjestetään useita asukastilaisuuksia eri puolilla kaupunkia.
Espoon Senioripaku on Välkky – pysäkeillä nautitaan liikunnan ja kulttuurielämysten lisäksi kirjaston palveluista16.5.2024 09:20:00 EEST | Tiedote
Senioripaku Välkky kiertää eri puolilla Espoota 21.5. alkaen elokuun loppuun asti.
Mål utarbetas för planläggningen av Musslax i Esbo15.5.2024 13:01:42 EEST | Tiedote
Detaljplaneringen av Musslax inleds med att man utarbetar mål för planområdet. Tyngdpunkterna för målen styr planeringen och det kompletterande byggandet av Musslax småhusområde. I planeringen beaktas förlängningen av Esbo strandpromenad, områdets betydande naturvärden och på området utreds möjligheterna till vinterförvaring av båtar. Stadsplaneringsnämnden behandlar målen för Musslax på sitt möte 22.5.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme