KOVA ry

Tiedote: KOVAn jäsenillä maltilliset vuokrankorotukset

Jaa
Asumisen hintaan ja eritoten vuokrien korotukseen liittyvät teemat ovat olleet viime aikoina säännöllisesti esillä. Asumiskustannusten nousu vaikuttaa osaltaan myös asuntojen vuokratasoon, ja vuokriin onkin odotettavissa lähitulevaisuudessa kasvua.

Menneet kaksi vuotta ovat kuluneet suurelta osin koronaepidemian varjossa. Tilanne on vaikuttanut myös monin tavoin yleiseen talouden kehitykseen sekä kustannusympäristöön. Pitkään jatkunut nollatasoinen korkoympäristö sekä yleinen kustannuskehitys ovat tämän vuoksi tukeneet varsin maltillisia vuokrankorotuksia, mikä on auttanut myös tavallisia vuokralaisia asumisen kulujen pysyessä kohtuullisina.

Myös Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenillä vuokratasot ovat nousseet hyvin maltillisesti, eikä 25 KOVAn jäsenyhteisöä korottanut ARA-kohteiden vuokria tai käyttövastikemaksuja ollenkaan vuodelle 2022. 16 jäsenellä vuokrat tai käyttövastikkeet korottuivat enintään 1 prosentilla tällä vuodelle viime vuodesta. KOVAn jäsenet toimivat omakustannusperiaatteella, jolloin asuntojen vuokra- ja käyttövastiketasot perustuvat todellisiin kustannuksiin.

KOVAn jäsenyhteisöjen rajoitusten alaisten vuokra-asuntojen asuntomäärällä painotettu keskimääräinen vuokrataso on 10,82 euroa neliöltä kuukaudessa vuonna 2022. KOVAn jäsenyhteisöjen asuntomäärällä painotettu keskimääräinen vuokrankorotus ARA-kannassa on 0,74 % vuodelle 2022. Keskivuokrien korotukset vaihtelevat yhteisöittäin 0,0–3,7 % välillä. Jäsenistön vuokrankorotusten syynä ovat olleet pääosin kasvaneet hoitomenot, mutta myös pääomamenot tai nämä molemmat.

- Kohtuuhintaisen asumisen toimijat pyrkivät siihen, että asuminen pysyisi koko ajan kohtuuhintaisena. Sen ovat viime vuosina mahdollistaneet sekä alentuneet rahoituskulut että maltillisesti kehittyneet ylläpitokulut. Lisäksi omakustannusperiaatteen hengen mukaisesti yhteisöt etsivät keinoja alentaa kulujaan, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen huomauttaa.

Huomattavat vuokrankorotukset todennäköisiä vuodelle 2023

Lisääntyneistä ylläpitokustannuksista ja rahoituskuluista johtuen KOVAn jäsenyhteisössä joudutaan kuitenkin todennäköisesti korottamaan vuokria ensi vuonna. Vuokrankorotusten tarve riippuu paljolti yhteisön kulurakenteesta, ja mikäli korkotason nousu on pitempiaikaista, voi tietyissä yhteisöissä rahoituskulujen osuus kasvaa huomattavasti. Tämä kaventaa taloudellista liikkumavaraa, ja lisää pääomamenojen kasvun vuoksi tarvetta vuokrien korotukseen.

Ylläpito- ja korjauskulujen osalta jo syksyllä 2021 käynnistynyt hintojen nousu on myös osaltaan vuosia jatkuneen matalan inflaation tulosta. Kiinteistöjen energiakulut kärsivät välillisesti myös tästä samasta inflaation vaikutuksesta, mutta taustalla on myös koko energiatalouden ison kuvan muutos kohti fossiilisten polttoaineiden jälkeistä aikaa.

- Tämän vuoden osalta yleinen kiinteistöjen kustannusindeksi on noussut vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana noin 8,8 prosenttia, ja nousu jatkunee tästä vielä. Karkeasti arvioiden hoitomenojen osuus on noin 60 % ARA-vuokrataloyhtiöiden perimästä kokonaisvuokrasta, joten se huomioiden korotuksen tarve ensi vuodeksi on joka tapauksessa useita prosentteja, arviolta 4–4,5 %. Osittain korotuspainetta voidaan toki lyhyellä tähtäimellä pienentää lykkäämällä investointeja, mutta tarpeellisten korjauksien laiminlyöntiinkään en näkisi jäsenillämme olevan varaa, KOVAn tekninen johtaja Sami Ylenius toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

KOVA ry
KOVA ry
Yliopistonkatu 5
00100 Helsinki

https://www.kovary.fi

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 130 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 75 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä yli 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

Eetu Kauria KOVA ry:n ekonomistiksi3.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n ekonomistiksi on valittu kauppatieteiden maisteri Eetu Kauria. Hän aloittaa tehtävässään 22.4.2024. Kauria on viimeistelemässä kauppatieteiden väitöskirjaansa Turun yliopistossa, jossa hän on myös tehnyt opetustyötä. Hän väittelee kesällä 2024. Kaurian väitöskirja on artikkelikokoelma, jossa asuntomarkkinoihin liittyvät kysymykset ovat keskiössä.

KOVA: Pitkäjänteisyyttä asuntopolitiikkaan – uudistamista myös Ara-järjestelmään13.3.2024 13:59:05 EET | Tiedote

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen asettama, KTT Markus Lahtisen puheenjohtama selvitysryhmä luovutti tänään 13.3.2024 ministerille Julkisesti tuetun asuntotuotannon merkitys ja kehittäminen 2020-luvulla -raportin. Selvitysryhmän tehtävänä oli arvioida valtion tukeman asuntotuotannon kehittämistarpeita ja Valtion asuntorahaston käyttötarkoitusta ja roolia asuntopolitiikassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye