TIEDOTE / KUTSU: Helsinki juhlii nuorten vaikuttamista RuutiGaalassa – Vaikuttamistoiminta kiinnostaa nuoria aiempaa enemmän

Kulunut vuosi on ollut helsinkiläisnuorten vaikuttamistoiminnan kannalta menestyksekäs. Nuorten tekemiä aloitteita käsiteltiin kaupunginvaltuustossa tänä vuonna yli puolet enemmän kuin vuonna 2018. Alkuvuodesta 2019 startattiin kokeilu, jossa nuorisoneuvoston edustajat saivat läsnäolo- ja puheoikeuden Helsingin toimialalautakunnissa. Kokeilu onnistui erinomaisesti ja kesäkuussa 2019 kaupunginhallitus päätti vakinaistaa nuorten lautakuntaedustuksen. Parhaillaan tutkitaan mahdollisuutta myöntää nuorille läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginvaltuuston kokouksissa. Nuoret olivat aktiivisia myös kuluvana syksynä ensimmäistä kertaa järjestetyssä OmaStadi-äänestyksessä. 49 000:sta annetusta äänestä n. 9000 annettiin perusopetuksen ja toisen asteen wilma-tunnusten kautta.
Vaikuttamistoiminta kiinnostaa nuoria aikaisempaa enemmän. Helsingin nuorisoneuvostoon on parhaillaan ehdolla 72 nuorta, mikä on ennätysmäärä. Nuorten vaaliteemoissa korostuvat mm. ilmastonmuutoksen torjuminen ja ympäristöasiat, turvallinen ja suvaitseva elin- ja kouluympäristö sekä nuorten äänen tuominen mukaan päätöksentekoon. Vaalit jatkuvat 29.11. asti ja tulokset julkaistaan RuutiGaalassa 3.12. Nuorisoneuvostoon valitaan 30 nuorta ja 1.1.2020 aloittava Nuorisoneuvosto on laatuaan ensimmäinen, jonka kausi on kaksivuotinen.
Osallistuvan budjetoinnin kautta jaetaan 150 000 € nuorten valitsemiin kohteisiin
RuutiBudjetti on osallistuvan budjetoinnin malli, jossa 13–17-vuotiaiden nuorten vapaa-ajan toiminnasta, palveluista ja budjetin kohdentamisesta päätetään yhdessä nuorten kanssa. Nuoret ovat kehittäneet vuoden aikana yli kolmekymmentä erilaista projektia, joihin jaetaan 150 000 euroa Helsingin kaupungin nuorisopalvelujen ensi vuoden budjetista.
Nuoret ovat ehdottaneet mm. harrastusmahdollisuuksien lisäämistä, nuorten työllistymiseen liittyviä toimenpiteitä sekä erilaisia nuorten itsemääräämisoikeuteen liittyviä kampanjoita. Myös ympäristöaiheisia ehdotuksia on paljon. Osa RuutiBudjetissa syntyneistä nuorten ideoista voidaan toteuttaa suoraan Helsingin nuorisotyöyksiköiden omista budjeteista, osa toteutetaan yhteisellä 150 000 euron rahasummalla. Lopullinen päätös summan jakautumisesta eri ideoiden kesken tehdään alueellisissa nuorten neuvottelukunnissa. Rahanjaon tulos julkaistaan RuutiGaalassa 3.12.
Gaalassa päästään nauttimaan nuorten artistien esityksistä. Lavalla nähdään nuori räppäri Malmin Nova, parhaillaan debyytti-EP:tä työstävä kolmen nuoren naisen räp-bändi Huulet, sekä kovassa nousussa oleva räppäri SKII16, jolta ilmestyy juuri uusi singlen Lujaa. Illan juontavat Laura Ylinen ja Muttaqi Khan. Tilaisuudessa puhuvat mm. apulaispormestarit Nasima Razmyar (kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala) ja Pia Pakarinen (kasvatuksen ja koulutuksen toimiala) sekä nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
RuutiGaala ti 3.12.2019 klo 18–21,
Tiivistämö, Sörnäisten rantatie 22
(Saapuminen: tiivistamo.fi/saapuminen)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suunnittelija
Johanna Laukkanen
nuorisopalvelut
Helsingin kaupunki / kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
puh. 040 358 0815
johanna.laukkanen@hel.fi
Viestintäsuunnittelija
Kati Hurme
viestintä ja markkinointi
Helsingin kaupunki / kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
puh. 040 620 4092
kati.hurme@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 20.1.202615.1.2026 13:32:28 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 20.1.2026 esityslista on julkaistu. Lautakunta päättää mm. uudesta liikuntapalvelukokonaisuuden liikuntapaikkapäälliköstä ja palveluverkkosuunnittelun periaatteista. Suunnitteluperiaatteet kuvaavat sitä, millaiseksi haluamme kulttuurin ja vapaa-ajan palveluverkon pitkällä aikajänteellä suunnitella Helsingissä. Periaatteiden avulla pyritään ennakoivasti varmistamaan, että palveluja toteutetaan oikeassa paikassa, oikealla tavalla ja riittävässä suhteessa palvelun tarpeeseen.
Uusi näkymä näytelmäkirjallisuuteen – Lue näytelmä! -sarja nähdään keväällä Helsingin kirjastoissa ja Kirjastokaistalla14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Näytelmä elää myös kirjana. Tammi-toukokuussa 2026 Helsingin kirjastoissa ja Kirjastokaistalla avautuu uusi näkymä näytelmäkirjallisuuteen, kun Lue näytelmä! -tapahtumasarja tuo kerran kuussa yhteen näytelmäkirjailijan ja kirjastoammattilaisen keskustelemaan teksteistä, näyttämöistä ja lukemisesta – sekä houkuttelemaan yleisön tarttumaan näytelmään kirjana.
Helsingfors stads pris Kulturgärning 2025 till projektet Juurilauluja13.1.2026 15:30:07 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stads pris Kulturgärning 2025 har beviljats till Kapsäkki Osuuskuntas projekt Juurilauluja, som ordnar musicerande för äldre som bor hemma. Prisbeloppet är 5 000 euro. Porttiteatteri och Karhupuisto Film Festival fick hedersomnämnanden.
Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2025 -palkinto Juurilauluja-hankkeelle13.1.2026 15:30:07 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2025 -palkinto on myönnetty Kapsäkki Osuuskunnan Juurilauluja-hankkeelle, joka tuo musiikin tekemistä kotona asuvien ikäihmisten luokse. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Kunniamaininnan saivat Porttiteatteri ja Karhupuisto Film Festival.
Helsingissä tapahtuu joulunpyhinä – kirjastot kutsuvat jouluaattona, nuorisotaloilla uudenvuoden ohjelmaa ja tekojäille pääsee luistelemaan18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Joulu ja vuodenvaihde tuovat mukanaan poikkeusaukioloja, mutta Helsingissä riittää tekemistä myös pyhien aikaan. Jouluaattona kolme kirjastoa toivottaa kaupunkilaiset tervetulleiksi, nuorisotaloissa järjestetään toimintaa ja tekojäillä pääsee luistelemaan lähes kaikkina päivinä. Kulttuurikeskuksissa nautitaan koko perheen elokuvista sekä Lux Helsingin valotaiteesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





