Tiedote: Neropatin päiväkirjoille julkaistaan uusi sisarteos huhtikuussa 2019
10.1.2019 14:33:37 EET | WSOY | Tiedote
Neropatin päiväkirjoja on ilmestynyt tähän mennessä 13 ja niitä on myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta 59 kielellä. Uudessa kirjassa Rowleyn on tarkoitus kertoa kaverinsa Gregin elämäntarina, mutta hän päätyy kertomaan enemmän itsestään kuin Gregistä.
”Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja –sarjan suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Faneille on piinallisen pitkä aika odottaa uutta kirjaa kokonainen vuosi, joten on hienoa, että voimme tarjota jo keväällä seuraavan annoksen taattua Jeff Kinney huumoria uuden sisarteoksen myötä”, WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Paula Halkola sanoo.
Kirjan alkuperäinen nimi on ”Diary of an Awesome Friendly Kid: Rowley Jefferson’s Journal”. Kirjassa on noin 350 kuvaa ja sen suomentaa Marja Helanen. Ensimmäinen Neropatin päiväkirja julkaistiin vuonna 2007 ja siitä tuli välittömästi bestseller.
Jeffrey ”Jeff” Kinney (s. 19.2.1971) on yhdysvaltalainen kirjailija, sarjakuvataiteilija, online-pelisuunnittelija ja tuottaja. Suomessa hänet tunnetaan Neropatti-kirjoistaan, jotka huvittavat sekä teinejä että heidän vanhempiaan, kenties vähän eri syistä kylläkin.
Lisätietoja:
WSOY, Paula Halkola, paula.halkola at wsoy.fi, 050 341 4210
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Kirsi Kunnas -runopalkinto 2026 myönnetään Kajaanin runoviikolle1.7.2026 14:15:00 EEST | Tiedote
WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto myönnetään tänä vuonna Kajaanin runoviikolle. Joka toinen vuosi jaettavan palkinnon tavoitteena on nostaa esiin elävää ja vaikuttavaa runoutta sekä runokulttuuria. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Tiedote: Eeva Kilpi on kuollut27.6.2026 18:34:15 EEST | Tiedote
Eeva Kilpi nukkui rauhallisesti pois valoisana kesäyönä 27. kesäkuuta 2026. Hän kuoli 98-vuotiaana Tapiolassa, jossa hän asui 1960-luvun lopulta lähtien. Hän syntyi 18. helmikuuta 1928 Hiitolassa, Suomen aikaisessa Laatokan Karjalassa.
Tiedote: WSOY julkaisee 3. kesäkuuta kirjan Olga Temosesta25.5.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Näyttelijä ja yrittäjä Olga Temonen sai marraskuussa 2023 lohduttoman diagnoosin: hänellä todettiin aggressiivinen aivosyöpä, jota ei voida leikata. Toimittaja Anneli Juutilaisen kirjoittama Olga Temonen. Aika jonka sain on kertomus Olgan vimmaisesta elämänhalusta, kamppailusta sairauden kukistamiseksi ja haaveesta elää mahdollisimman normaalia arkea sairaudesta huolimatta. Kirjan käsikirjoitus ehti valmistua ennen Olga Temosen poismenoa marraskuussa 2025, ja se on viimeistelty julkaisukuntoon yhdessä Olgan puolison Tuukka Temosen kanssa.
WSOY:n syksyn 2026 kirjat on julkistettu15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
WSOY:n syksyn katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täällä: https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_syksy_2026
Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir yhteistyöhön – Reykjavikin murhat -kirjasarja starttaa helmikuussa 202727.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Islannissa asuvat kirjailijat Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyvät kirjoittamaan yhdessä Reykjavikin ytimeen sijoittuvaa dekkarisarjaa. Reykjavikin murhat on nopeatempoinen rikossasarja, joka vie lukijansa Islannin pääkaupungin kiiltokuvapinnan alle väärintekijöiden ja petosten maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa Villi kortti ilmestyy helmikuussa 2027 WSOY:n julkaisemana. Kirjasarjan kirjat julkaistaan myös Islannissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
