Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 14.11.2018
Suomenkielisen opetustoimen arviointiraportti 2018 (§12)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi suomenkielisen opetustoimen arviointiraportin 2018. Koulutuksen arvioinnin tarkoituksena on tukea koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Arviointiraportin sisältö pohjautuu arviointisuunnitelmaan, jossa määritellään muun muassa suomenkielisen opetuksen tulosyksikön keskeiset arvioinnin kohteet.
Raporttiin koottujen tulosten mukaan espoolaisoppilaista suurin osa voi hyvin ja tulee kouluun mielellään. Digiloikan ohella myös lukuloikka etenee espoolaiskouluissa: lukutaidon edistämisen toimenpideohjelmaa on jalkautettu kouluihin lukuvuoden kuluessa. Henkilöstö kouluissa sekä hallinnossa on osaavaa ja sitoutunutta, ja osaamisen kehittämiseksi tehdään aktiivista työtä. Espoolainen lukiokoulutus on valtuustotavoitteen mukaisesti kilpailukyistä. Opiskelijat sekä huoltajat ovat lukiokoulutukseen tyytyväisiä ja pitävät lukio-opiskelua tärkeänä.
Arviointiraportissa esiin nousseisiin haasteisiin on tartuttu opetustoimessa erilaisin toimenpitein. Esimerkiksi koulujen tila- ja sisäilmaongelmiin vastataan Espoon kaupungin toteuttamalla Koulut kuntoon -hankkeella, jonka tavoitteena on taata kaikille oppilaille ja henkilökunnalle terveelliset, turvalliset ja uuden opetussuunnitelman mukaiset koulutilat. Oppilaiden osallisuutta on lisätty monin keinoin, viimeisimpänä Gutsy Go -menetelmän avulla, ja lukion aloituspaikkojen määrää suhteessa ikäluokkaan on nostettu suurten hakijamäärien sekä sisäänpääsykeskiarvon myötä.
New Nordic Schoolin opetuksen järjestämislupahakemus (pöydälle 13.6.2018, §11)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ei ottanut tässä vaiheessa kantaa New Nordic School Oy:n opetuksen järjestämislupahakemukseen. Lautakunta pyysi selvityksen englanninkielisen opetuksen lisäystarpeesta ja toteutusvaihtoehdoista vuoden 2018 loppuun mennessä.
Päiväkotien, koulujen, nuorisotilan ja asukaspuiston tarveselvitykset (§4-10)
Lautakunta hyväksyi kuulemansa Nauriskasken koulun, Nöykkiönniityn päiväkodin, Pohjois-Tapiolan koulun, Kuitinmäen koulun alakoulun osan sekä päiväkodin, Kilon koulun ja päiväkodin, Perkkaan koulun ja nuorisotilan sekä Perkkaan päiväkodin ja asukaspuiston tarveselvitykset (§4-10) esityslistan liitteiden mukaisesti. Lisäksi lautakunta merkitsi tiedoksi PPP-hankkeen hankesuunnitelman.
Lautakunta edellyttää Perkkaan päiväkodin ja asukaspuiston osalta (§10), että päiväkodin ulkoilualueet ovat riittävät lapsi- sekä ryhmämäärä huomioiden. On varmistettava, ettei asukaspuiston aluetta osoiteta päiväkodin ulkoilualueeksi.
Muut asiat
Lisäksi lautakunta sai pyytämänsä selvitykset Tietotiellä sijaitsevan lukion tilojen vuokraamisesta sekä Leppävaaran lukion tiloista (§3). Lautakunta pyysi, että Leppävaaran lukion tilojen kunnosta ja eri ratkaisuvaihtoehdoista raportoidaan lautakuntaa säännöllisesti.
Lautakunta jätti pöydälle Perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajien valintaperusteiden muuttaminen ostopalveluna toteutettavan toiminnan pilotissa (§13). Lisäyksenä (§16) lautakunta esitti, että keväällä järjestetään lukiokoulutuksen kehittämiseen keskittyvä seminaari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Marika Niemi, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Tapio Erma, lukiolinjan päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo-Jukola 2028 suunnistetaan Espoon ja Kirkkonummen metsissä10.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2028 tapahtuma suunnistetaan Espoon ja Kirkkonummen metsissä. Tapahtumakeskus eli Jukolan kylä tullaan rakentamaan Ämmäsmäen alueelle läntisen Espoon ja Kirkkonummen rajalle. Jukolan ja Venlojen viestit suunnistetaan nyt ensimmäistä kertaa Espoossa sen jälkeen, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1949.
Tule Tapiolan kirjastoon keskustelemaan nuorten vapaa-ajan palveluista10.5.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret viettävät vapaa-aikaansa niin kirjastossa kuin nuorisotilallakin. Järjestämme alueellisen keskustelutilaisuuden 23.5. klo 17-18 Tapiolan kirjastossa.
I den kraftigt växande staden betonas hanteringen av service- och investeringsbehov8.5.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Revisionsnämndens bedömning bygger på utvärderingsplanen för fullmäktigeperioden och på det årliga utvärderingsprogrammet.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20247.5.2024 19:19:14 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi muutetut Espoon suomenkielisen perusopetuksen B1-ruotsin ja B1-englannin 3-6 ja 7-9 vuosiluokkien opetussuunnitelmat ja suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20247.5.2024 14:33:07 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2024 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku 31.12.2023 oli 314 024. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2024 lopussa ennakkotietojen mukaan 315 430. Maaliskuussa työttömiä 9,3 % Espoon työvoimasta, osuus on prosenttiyksikön vuodentakaista suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme