Viisi TähteäViisi Tähteä

Tiedote: Tamperelainen Pyynikin Brewing Company on ostamassa Viron kolmanneksi suurimman panimon

Jaa
Pyynikin Brewing Company on tehnyt esisopimuksen virolaisen Haljalan panimon kiinteistöjen ja laitteiston ostamisesta. Hankittavan oluttehtaan myötä panimo lisää huomattavasti vuosituotantoaan. Kaupalla ei ole vaikutusta yhtiön kotimaan toimintaan. Yrityksen kotipaikka pysyy Tampereella.
Haljalan oluttehdas on Viron kolmanneksi suurin oluenvalmistaja.
Haljalan oluttehdas on Viron kolmanneksi suurin oluenvalmistaja.

Koillis-Viron Haljalassa toimiva oluttehdas on tuotantomäärältään ja kapasiteetiltaan Viron kolmanneksi suurin. Panimo on ollut tanskalaisen pörssiyhtiö Harboes Bryggeri A/S:n omistuksessa lähes 30 vuotta.

Haljalan panimo on valmistanut enimmillään vajaat 20 miljoonaa litraa olutta vuodessa. Kokonaiskapasiteetti on 30 miljoonaa litraa sisältäen virvoitusjuomat, mehut ja RTD-juomat.

Kauppaan sisältyvät oluttehtaan kiinteistöjen ja laitteiden lisäksi neljän hehtaarin maa-alue, ajanmukainen laboratorio sekä kuljetuskalustoa. Harboen virolaiset tuotemerkit ja panimoyhtiö AS Viru Õlu eivät kuulu sopimukseen. 

”Tuotantomme on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia. Olemme etsiskelleet kuumeisesti lisää kapasiteettia, koska emme ole pystyneet täyttämään kaikkia tilauksiamme. Toimitusongelmat ovat hankaloittaneet liiketoimintaamme ja hidastaneet kasvua”, Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere kertoo.

Pyynikin Brewing Companyn oli löydettävä tuotantotilaa ja valmistuskapasiteettia kiireesti. Pelkästään tälle vuodelle tarve on kasvattaa tuotantoa vähintään 80 prosentilla, mikä tarkoittaa kahta miljoonaa litraa lisää erilaisia juomia.

”Yritimme etsiä kumppania ja valmista tuotantokapasiteettia Suomesta, mutta emme löytäneet. Sen jälkeen katseet oli pakko suunnata ulkomaille. Onneksi valmis panimo löytyi naapurimaasta Virosta”, Pere sanoo.

Haljalassa on suunnitelmissa tehdä virvoitusjuomia ja juomasekoitteita sekä muita volyymituotteita. Yrityksen tuotekehitys, markkinointi, myynti ja hallinto säilyvät Tampereella. Samoin oluttuotanto pysyy Tampereella entisellä tasolla.

Tamperelaispanimolla ovat viimeiset rahoitusneuvottelut käynnissä. Niistä lopulliset päätökset ovat tulossa lähiviikkoina.

Haljalan panimon hankinnalla suuri työllisyysvaikutus

Haljalan panimon hankkiminen palvelee erityisesti Pyynikin Brewing Companyn tuotteiden vientiä ulkomaille. Ensiksi panimoyritys paikkaa tilausvajetta Suomen ohella Euroopan maissa. Tampereelta on oluita viety viime vuosina eri puolille Eurooppaa yli 20 maahan sekä aina Kiinaan ja Yhdysvaltoihin saakka. 

Brittiläinen talouslehti Financial Times noteerasi FT1000-listallaan viime keväänä tamperelaisyhtiön Euroopan nopeimmin kasvavaksi panimoalan yritykseksi. Panimo työllistää tällä hetkellä Tampereella runsaat 30 henkilöä.

Haljalassa on viime kuukausina ollut seitsemän työntekijää hoitamassa virvoitusjuomien valmistusta ja testaamassa laitteistoa. Panimon hankinta kaksinkertaistaa nopeasti työntekijöiden määrän.

”Aluksi palkkaamme Haljalaan noin 20 ihmistä. Tällä saamme toiminnan käynnistymään ja ensimmäisen vuoden tavoitteet täyttymään. Tähtäämme voimakkaaseen kasvuun Viron tuotannossa. Kun tehdas pyörii täysillä, tulemme palkkaamaan lisää väkeä”, Pere laskee.

Harboe lopetti jo neuvostoaikana perustetun panimon oluenvalmistuksen Haljalassa viime heinäkuussa. Oluttehtaalla oli vuosi sitten keväällä 50 työntekijää.

Ensimmäiset Virossa valmistetut virvoitusjuomat myyntiin jo tällä viikolla

”Meidän ensimmäisten Haljalassa valmistettujen virvoitusjuomien toimitukset Suomeen alkavat tällä viikolla. Olemme käyneet oluiden ja muiden juomien valmistusprosessia läpi ja testailleet laitteistoja. Tarkoituksenamme on ajaa koko oluttehdas ylös alkuvuodesta”, Pere laskeskelee.

Virossa valmistetuissa ja pakatuissa tuotteissa on erikseen merkintä, että ne on tehty Haljalassa. Aluksi Pyynikki valmistaa Virossa omia tuotemerkkejään. Vähitellen alkaa myös erilaisten private label -tuotteiden valmistaminen.

”Olemme vasta oman polkumme alussa Virossa. Alamme suunnitella paikallisia markkinoita varten omia tuotteita. Panimolla on aiemmin valmistettu mm. marjamehutiivisteitä, jotka tuntuvat mahdolliselta myös tulevaisuudessa”, Pere pohtii.

Nykyaikainen oluttehdas taipuu monenlaisten juomien valmistukseen

Harboe on uusinut viime vuosina käytännössä koko Haljalan panimon tuotannon. Vanhasta lagerpanimosta on rakennettu pintahiivaoluiden valmistukseen soveltuva nykyaikainen oluttehdas. Laitteisto mahdollistaa eri pakkausmuotojen, kuten lasi- ja muovipullojen käytön, sekä oluiden astioinnin kegeihin.

PET-muovipullojen valmistus- ja pakkauslinja asennettiin jo 2003. Haljala sai ensimmäisenä virolaisena juomanvalmistajana elintarviketurvallisuuteen liittyvän ISO 22000 -standardin vuonna 2010.

”Laitteisto on osittain vanhaa, mutta pidetty hyvässä kunnossa. Tulemme uusimaan lähivuosina keittohuoneen ja kylmäjärjestelmät. Lisäksi parannamme rakennusten kuntoa tehtävän kuntokartoituksen mukaisesti”, Pere kertoo.

Laboratorio on hyvässä kunnossa ja panimon vesi on suorastaan erinomaista. Se mahdollistaa monenlaisten juomien valmistamisen.

”Varsinkin veden laadun eteen Haljalassa on tehty runsaasti töitä. Panimon käyttämä vesi tulee jopa 180 metrin syvyydestä”, Pere paljastaa.

Haljalasta uusi Viron olutmatkailun kohde

Tuomas Pere antaa avoimesti kiitosta Haljalan virolaisille panimoammattilaisille sekä Harboen oluenvalmistuksen osaamiselle. Vastaanotto sekä Haljalassa että koko Länsi-Virumaan maakunnassa on ollut erittäin myönteistä.

”Oluttehtaan toiminnan jatkuminen on mukava, komea ja asiallinen uutinen, josta koko maakunta on iloinen. Viime vuosi murensi meidän talouttamme Virossa ja Rakveren seudulla. Uudet työpaikat ovat tervetulleita”, Länsi-Virumaan maakuntaliiton puheenjohtaja Einar Vallbaum toteaa.

Haljalan kunta ja oluttehdas sijaitsevat erittäin hyvien yhteyksien päässä Narvaan johtavan valtatien varressa. Rakveren kaupunkiin on matkaa vain 10 kilometriä ja Tallinnaan noin 90 kilometriä. Lähellä ovat Länsi-Virumaan suositut matkailukohteet Lahemaan kansallispuisto sekä Vihulan ja Sagadin kartanot.

”Parhaimmillaan paikallinen panimo on vetovoimatekijä, joka heijastuu matkailualalle. Me tulemme varmasti tarjoamaan yhteistyön kättä  Ehkäpä kartanot ja kievarit ryhtyvät tilaamaan Haljalasta omia erikoisoluitakin”, visioi Vallbaum, joka on myös entinen Länsi-Virumaan maaherra ja Viron parlamentin jäsen.

Heti kun Viron koronarajoitukset sallivat, panimon yhteyteen Haljalaan avautuvat baari ja olutkauppa. Tavoitteena on turistivirtojen pysäyttäminen jatkossa Haljalan olutkeitaassa. Pyynikillä on jo suositut taproomit Helsingissä ja Tampereella.

”Suunnitelmissamme on käynnistää heti yhteistyö alueen matkailuyritysten ja -organisaatioiden kanssa. Olisi todella hienoa olla osa alueen perinteikästä ja monien palveluiden matkailukokonaisuutta”, Pere hehkuttaa. 

Haljalan oluttehtaalla on kunniakas historia

Oluttehtaan juuret juontavat Haljalassa toimineeseen Viru-kolhoosiin, joka perusti Rakveren lähelle panimon vuonna 1975. Oluenvalmistuksen yhtenä tavoitteena oli kerätä rahaa yhteiskunnallisiin kohteisiin, kuten kouluille.

Viron uudelleen itsenäistymisen aikoihin heinäkuussa 1991 kolhoosipanimosta muodostettiin AS Viru Õlu, jonka omistajaksi tuli tanskalainen Harboe Bryggeri. Eurooppalainen osaaminen takasi Länsi-Virunmaan oluelle tasaisen laadun.

Vuonna 2005 panimossa valmistettiin olutta 16,5 miljoonaa litraa. Viru Õlun markkinaosuus oli tuolloin Virossa 13 prosenttia. Tunnettuja olutmerkkejä vuosien varrella ovat olleet mm. Puls, Wiru, Frederik, Bear Beer, Palmse ja Toolse.

Suomen arvostetuin olutbrändi

Pyynikin Brewing Company aloitti toimintansa Pyynikin käsityöläispanimona Tampereella vuonna 2013. Panimon valikoimaan kuuluu oluiden ohella siidereitä, lonkeroita, virvoitusjuomia ja tisleitä. Tuotantokapasiteetti on noin 3 miljoonaa litraa vuodessa. Sekä juomien tuotanto että valmistuskapasiteetti ovat voimakkaassa kasvussa. Panimoyhtiöllä on yli 8000 osakasta ympäri maailman. Yhtiö työllistää runsaat 30 alan ammattilaista Suomessa. Pyynikin Brewing Companyn vienti kattaa lähes 10 prosenttia tuotannosta. Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonnan Arvostetuimmat brändit 2020 -listan olutkategoriassa tamperelaispanimo listattiin Suomen arvostetuimmaksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuomas Pere, Pyynikin Brewing Company, panimon perustaja, +358 44 769 9137, tuomas.pere@pyynikin.com

Kuvat

Haljalan oluttehdas on Viron kolmanneksi suurin oluenvalmistaja.
Haljalan oluttehdas on Viron kolmanneksi suurin oluenvalmistaja.
Lataa
Haljassa pstyy valmistamaan oluita ja muita juomia l'ähes 30 miljoonaa litraa vuodessa.
Haljassa pstyy valmistamaan oluita ja muita juomia l'ähes 30 miljoonaa litraa vuodessa.
Lataa
Haljalan panimolaitteistoa on uusittu vuosien varrella.
Haljalan panimolaitteistoa on uusittu vuosien varrella.
Lataa
Panimo sijaitsee Haljalan kunnassa, oin 90 kilometriä Tallinnasta Narvan suuntaan.
Panimo sijaitsee Haljalan kunnassa, oin 90 kilometriä Tallinnasta Narvan suuntaan.
Lataa
Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere. Kuva Ronja Honko.
Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere. Kuva Ronja Honko.
Lataa
Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere. Kuva Ronja Honko.
Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere. Kuva Ronja Honko.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viisi Tähteä

Ravintola Palace Suomen 50 Paras Ravintolaa -äänestyksen ykkönen jo viidennen kerran peräkkäin13.3.2024 14:33:12 EET | Tiedote

Helsinkiläinen Ravintola Palace vei nimiinsä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2024 -äänestyksen ykkössijan. Ravintola-alan ammattilaiset äänestivät Palacen listan voittajaksi jo viidennen kerran peräkkäin. Ammattilaisten ammattilainen on BasBasin ravintoloitsija Nicolas Thieulon. Paras muutoksentekijä on Grönin keittiömestari Toni Kostian. Äänestys täyttää tänä vuonna 20 vuotta.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2024 -äänestys käynnistyi – lista julki Gastro Helsinki -messuilla maaliskuussa19.1.2024 14:19:02 EET | Tiedote

Tänä keväänä 20 vuotta täyttävä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2024 -äänestys käynnistyi perjantaina Helsingin Matkamessuilla. Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Maan arvostetuimman ja luotettavimman ravintolalistauksen järjestää Viisi Tähteä -media. Ammattilaisääänestyksen tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla Messukeskuksessa keskiviikkona 13. maaliskuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye