Tiedote: Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen kertoo tulevassa kirjassaan Asterian viimeisestä matkasta
Tapio Lehtisen toinen purjehdus maailman vaativampana pidetyssä Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailussa katkesi 75 päivän jälkeen onnettomuuteen Intian valtameren ja Eteläisen jäämeren rajalla, kaukana mantereesta. Asteria-vene upposi minuuteissa ilman näkyvää syytä.
Teoksessa Lehtinen kertoo sekä hienoista purjehduspäivistä että vaikeista tilanteista merellä jo ennen kohtalokasta haaksirikkoa ja pohtii perinpohjaisesti, mitkä syyt johtivat veneen uppoamiseen. Lehtinen kuvailee myös kokemuksiaan pelastuslautalla, jossa hän vietti vuorokauden Etelä-Afrikan kaakkoispuolella, joka on tunnettu maailman suurimmasta valkohaipopulaatiostaan.
”Asteria oli minulle rakas, seurasin sen uppoamista kuin ystävän kuolinkamppailua”, Lehtinen kertoo.
Ankaratkaan koettelemukset eivät kuitenkaan ole Lehtistä lannistaneet. Syksyllä 2023 hän lähtee jälleen merille, tällä kertaa Galiana-veneen ja yhdentoista nuoren kanssa.
Tapio Lehtinen on suomalainen yksinpurjehtija, joka on osallistunut Golden Globe Race -purjehdukseen kaksi kertaa, vuosina 2018 ja 2022. Vuoden 2018 purjehduksesta häneltä on julkaistu kirja Yksin seitsemällä merellä (yhdessä Ari Pusan kanssa).
Ari Pusa on Suomen kokeneimpia urheilutoimittajia. Hän on ollut Helsingin Sanomien toimittajana lukuisissa eri lajien arvokisoissa ja olympiakisoissa ja julkaissut useita tietokirjoja.
Lisätietoja ja arvostelukappalepyynnöt:
Viestintäpäällikkö Ina Westman, ina.westman(at)wsoy.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Siri Kolun Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Siri Kolun vahvatunnelmainen seikkailuromaani Alle aallon on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Voiko Atlantiksesta pelastua ennen hirmuaallon tuloa?
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2025: Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä4.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Sami Karjalaisen Muodonvaihdoksia ihmettelemässä esittelee erilaisia muodonvaihdoksia ja selittää, miksi hyönteisille ja osalle muista eläimistä on kehittynyt näin erikoinen tapa muuttaa muotoaan.
Koko ikäluokka saa lahjoituksena Startup-käsikirjan – teos innostaa nuoria yrittäjyyteen16.10.2025 10:00:41 EEST | Tiedote
Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittaa Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittaman ja Linda Saukko-Raudan kuvittaman Startup-käsikirjan e-kirjana kaikille toisen asteen oppilaitosten kolmannen vuoden opiskelijoille. Hankkeen suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Vuoden 2025 kuumimmaksi kirjaksi nimetty Alchemised ilmestyy ensi vuonna suomeksi8.10.2025 11:48:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen SenLinYun tiiliskiviromaani Alchemised on ollut tämän vuoden puheenaihe kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Myös suomalaisten kirjakauppojen hyllyiltä englanninkielinen teos on huvennut nopeasti. Tammi on ostanut teoksen suomenkieliset oikeudet ja tuo suomennoksen markkinoille vuonna 2026.
Tammi julkaisee Janne Katajan ja Pauliina Virran ruokakirjan1.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Katajan keittiössä -kirja julkaistaan keväällä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

