Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusPohjois-Pohjanmaan ELY-keskusPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Tienrakennustyöt jatkuvat Kuusamon keskustassa (Mt 18 857)

Jaa

Hankkeen rakennustyöt ovat olleet talvitauolla ja koska kevät on edennyt nopeasti, niin rakennustöitä päästämään jatkamaan arvioitua aikaisemmin. Rakennustyöt aloitetaan Kitkantiellä Vienantien ja Rantatien välisellä alueella, joka suljetaan liikenteeltä 3.5.2021 alkaen. Kiinteistöille Kitkantie 19, 20, 21, 22 ja 24 säilytetään kulkuyhteys Kitkantien kautta. Sulkemisen arvioitu kesto on noin 2 kuukautta.

Lisäksi urakka-alueilla jatketaan myös muita työvaiheita toukokuusta alkaen (mm. Ouluntaipaleen kiveystyöt), mutta niillä ei ole vaikutuksia liikennejärjestelyihin vielä alkuvaiheessa. Töiden etenemisestä ja liikennejärjestelyiden muutoksista tiedotetaan erikseen myöhemmin.

Urakkaan sisältyvien rakennustöiden on tarkoitus olla kokonaisuudessaan valmiit lokakuun 2021 loppuun mennessä. Liikennejärjestelyiden saneerauksella parannetaan alueen viihtyisyyttä ja esteettömyyttä sekä liikenneturvallisuutta.

Hankkeen yhteydessä rakennetaan lisäksi uusia kaapelointireittejä ja tietoliikenneyhteyksiä (suojaputkia asennetaan yhteensä yli 6km) sekä saneerataan Kuusamon EVO:n omistamia vesihuolto- ja kaukolämpölinjoja. Hankkeelle on myönnetty EAKR-rahoitusta.

Lisätietoa hankkeesta löytyy ELY-keskuksen ja Kuusamon kaupungin verkkosivuilta:
https://www.ely-keskus.fi/
http://www.kuusamo.fi/

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennejärjestelyt muuttuvat Kuusamon keskustassa (Mt 18 857)15.6.2021 10:54:17 EEST | Tiedote

Kuusamon keskustan liikennejärjestelyjen rakennustyöt etenevät Kitkantiellä ja Ouluntaipaleella aikataulun mukaisesti. Työvaihesuunnittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan huomioimaan se, että olemassa olevat väylät saadaan säilytettyä liikenteellä. Rakennustöitä on tehty kaista kerrallaan niissä kohdissa, joissa se on työteknisesti mahdollista, eikä ole tarvetta kaivaa syviä kaivantoja ajoradan vieressä. Kitkantien kohdalla suljettuna oleva Vienantien ja Rantatien välinen alue avataan takaisin liikenteelle tämän hetkisen arvion mukaan heinäkuun alussa. Seuraavaksi on vuorossa Kitkantien ja Kaarlo-Hännisentien risteysalueella olevien liikennevalojen purkaminen, joka tehdään 16. - 17.6.2021 välisenä aikana. Tämän jälkeen risteysalueelle pystytetään väliaikainen kiertoliittymä ohjaamaan liikennettä. Järjestelyt on kuvattu liitteenä olevissa kartoissa. Kiertoliittymä on käytössä uuden kiertoliittymän valmistumiseen saakka. Alueella joudutaan liikkumaan työkoneilla muun liikenteen sea

Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Sievintielle Ylivieskassa käynnistyy14.6.2021 13:23:45 EEST | Tiedote

Kantatien 63 varrelle välille Kummuntie-Koivukalliontie rakennetaan uusi kevyen liikenteen väylä. Lisäksi kantatien tievalaistusta parannetaan kiertoliittymästä noin kolme kilometriä Sievin suuntaan. Kevyen liikenteen väylä muodostaa jalankulku- ja pyöräily-yhteyden Kaivukallion kaupunginosan ja Kummuntien väliselle osuudelle. Uusi väylä parantaa kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta. Työt alkavat viikolla 24 ja niiden on määrä valmistua vuoden 2021 elokuun loppuun mennessä. Hankkeen pääurakoitsijanana toimii Peab Industri Oy. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjän linja p. 0200 2100 Liikennetilanne

Yleisötilaisuus valtatien 4 pitkän aikavälin kehittämistoimenpiteistä välillä Haurukylä - Haaransilta10.6.2021 08:14:21 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus laatii esiselvitystä valtatien 4 pitkän aikavälin kehittämistoimenpiteistä Haurukylän ja Haaransillan välille. Limingan kunnan alueelle sijoittuvalla noin 10 km pituisella osuudella selvitetään, onko valtatielle asetettu tavoitetila mahdollista saavuttaa kehittämällä tietä nykyisellä paikalla vai edellyttääkö valtatien palvelutasotavoitteiden saavuttaminen uuden valtatielinjauksen toteuttamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme